Pajan klubilla, Freud Marx Engels & Jung Revisited

Schedule

Fri, 03 Oct, 2025 at 08:00 pm

UTC+03:00

Location

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Finland | Sipoo, ES

Advertisement
Freud Marx Engels & Jung eli Freukkarit perustettiin 1984 alun perin esittämään suomenkielisiä versioita outlaw countryn biisinikkareilta. Freud Marx Engels & Jungin keulakuva Pekka Myllykoski kuoli keväällä 2017. ”Olisi kiva joskus taas soittaa vanhoja Freukkari-biisejä, bändissä yli vuosikymmenen verran soittanut Jussi Kinnunen lausui jonkunkin kerran.
Hiljalleen hän kasasi ryhmän FREUD MARX ENGELS & JUNG REVISITED, tuttavallisesti vain Revarit. Lopulta kokoonpanoon päätyi myös henkilöitä, jotka olivat vaikuttaneet Freukkareissa pitkäänkin, mutta eivät koskaan yhtä aikaa.
Revareiden keulille halutaan myös solistivieraita. Heistä vaikinaiseksi guest stariksi nousi Maria Hänninen, Freukkarien taustalaulaja ja mukanasoittaja jo kasarilta.
Tyylillisesti Revari-biisit karkaavat hykerryttävän kauas perinteisestä Freukkari-maailmasta, mutta mahtuvat kylläkin bändin vanhan kattoajatuksen alle: voidaan tehdä mitä tahansa, mikä tuntuu kivalta, ja mieluusti sitä, mitä ei ehkä odotettaisi, ja joitakuita jopa vallan hämmentäisi.
Freud Marx Engels & Jung Revisited:
Juuso Rautava – laulu, akustinen kitara
Pekka ”Devil” Virtanen – kitara, laulu
Arto Pajukallio – kitara, laulu
Jussi Kinnunen – basso, laulu
Tero Pulkkinen – koskettimet, haitari, kitara, bajo sexto, mandoliini, laulu
Samuli Halonen – rummut
Erikoisvieraana mukana: Maria Hänninen – viulu, laulu
Liput 29,50€
Lämpimästi tervetuloa!
Krapin Paja, Rantatie 2 Tuusula
Liput, virvokkeet, illalliset & hotellimajoitus ennakkoon verkkokaupastamme;
https://kauppa.krapinpaja.fi/category/pajan-klubit
Advertisement

Where is it happening?

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Finland, Rantatie 2, FI-04310 Tuusula, Suomi, Sipoo, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Krapin Paja

Host or Publisher Krapin Paja

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Sipoo

ONEVIOLIN, J\u00e4rvenp\u00e4\u00e4-talo, J\u00e4rvenp\u00e4\u00e4 3.10.2025
Fri, 03 Oct at 06:00 pm ONEVIOLIN, Järvenpää-talo, Järvenpää 3.10.2025

Järvenpää-talo

 ONEVIOLIN - Syksy 2025
Fri, 03 Oct at 07:00 pm ONEVIOLIN - Syksy 2025

Hallintokatu 4, 04410 Järvenpää, Finland

Aino Areena Alive: RODEO
Fri, 03 Oct at 07:30 pm Aino Areena Alive: RODEO

Maamiehenkatu 14, 04400 Järvenpää, Finland

RODEO CONCERTS
Korpiklaani - Eikan Pub
Fri, 03 Oct at 11:00 pm Korpiklaani - Eikan Pub

Vennysoldanin raitti 6, 04400 Järvenpää, Finland

Pienet maalaismarkkinat Kananlennossa
Sat, 04 Oct at 11:00 am Pienet maalaismarkkinat Kananlennossa

(Trankärrintie 19), 04130 Sipoo, Finland

Petteri Silenius 7. dan Shihan
Sat, 04 Oct at 11:30 am Petteri Silenius 7. dan Shihan

Eerontie 1, FI-04200 Kerava, Suomi

Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! Show
Sat, 04 Oct at 03:00 pm Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! Show

Sipoon kunta - Sibbo kommun

Artturi Maistelee:  Viini\u00e4 ja juustoa tasting
Sat, 04 Oct at 06:00 pm Artturi Maistelee: Viiniä ja juustoa tasting

Pub Artturi

Barnkonsert med S\u00e5s och Kopp
Sun, 14 Sep at 04:00 pm Barnkonsert med Sås och Kopp

Topeliussalen, Norra Skolvägen 2, 04130 Sibbo

Rauhaa ja musiikkia yli rajojen -konsertti
Sun, 14 Sep at 06:00 pm Rauhaa ja musiikkia yli rajojen -konsertti

Keravan Kirkko

CONCERTS MUSIC
Beatrunoilijat her\u00e4\u00e4v\u00e4t henkiin - jazzvieraita Kaliforniasta
Mon, 15 Sep at 06:00 pm Beatrunoilijat heräävät henkiin - jazzvieraita Kaliforniasta

Keravan kaupunginkirjasto

Min\u00e4 el\u00e4n! -klubi: Merenkierto-runokonsertti
Thu, 18 Sep at 07:00 pm Minä elän! -klubi: Merenkierto-runokonsertti

Taiteilijakoti Erkkola

CONCERTS MUSIC
Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band
Thu, 18 Sep at 07:00 pm Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band

Hallintokatu 4, 04410 Järvenpää, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Pajan klubilla, EASY plays Eagles
Thu, 18 Sep at 08:00 pm Pajan klubilla, EASY plays Eagles

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
J\u00e4rvenp\u00e4\u00e4-seura ry:n 60-vuotisjuhlakonsertti, Tangokuninkaat lavalla
Fri, 19 Sep at 07:00 pm Järvenpää-seura ry:n 60-vuotisjuhlakonsertti, Tangokuninkaat lavalla

Hallintokatu 4, 04410 Järvenpää, Finland

Pajan klubilla, Syyskuu - Ilta Hectorin laulujen parissa
Fri, 19 Sep at 08:00 pm Pajan klubilla, Syyskuu - Ilta Hectorin laulujen parissa

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Finland

Minttu sek\u00e4 Ville
Sat, 20 Sep at 07:00 pm Minttu sekä Ville

Kulttuuritalo Monio, Pataljoonantie 6, Tuusula

PRETTY MARC @ TOPELIUSSALEN
Sat, 20 Sep at 07:30 pm PRETTY MARC @ TOPELIUSSALEN

Topelius-sali

POP MUSIC
Sibeliaanisia luonton\u00e4kyj\u00e4 - Sanna Iljin, Aleksei Zaitsev
Tue, 23 Sep at 06:00 pm Sibeliaanisia luontonäkyjä - Sanna Iljin, Aleksei Zaitsev

Ainolankatu, 04400 Järvenpää, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT

What's Happening Next in Sipoo?

Discover Sipoo Events