Minttu sekä Ville

Schedule

Sat, 20 Sep, 2025 at 07:00 pm

UTC+03:00

Location

Kulttuuritalo Monio, Pataljoonantie 6, Tuusula | Sipoo, ES

Advertisement
Elokuvista ja tv:stä tutut, Jussi- sekä Venla-palkitut näyttelijät Minttu Mustakallio ja Ville Virtanen tuovat improvisaatioduettonsa kulttuuritalo Monioon
Koko illan improvisoidussa ilottelussa näyttelijät keksivät yleisön antamista aiheista erilaisia sketsejä, tarinoita, runoja, laulunumeroita, puheita ja näytelmäkohtauksia. Minttu sekä Ville näyttelevät illan kaikki hahmot ja biisit itseään säästämättä, ennalta suunnittelematta, käyttäen eri improvisaatiotekniikoita. Käsikirjoitusta ei siis ole ja Minttu sekä Ville toimivat tiiviissä vuorovaikutuksessa yleisöön. Aiheet tehtäviin kysytään katsojilta, mutta aktiivista osallistumista ei vaadita.
Lavalla Mintun sekä Villen seurana säestämässä toimii huippumuusikko Samuli Laiho, jonka avulla illan aikana kuullaan myös esityshetkellä sävellettyjä lauluja eri tyylilajeissa, sekä musiikkia eri puolilta maailmaa, eri kielillä ja sävellajeissa.
Ilta on kevyt, ja naurulta voi tuskin katsomossa välttyä kukaan!
Ovet avataan kello 18.45.
Kesto: noin 1 t 50 min, sis. väliajan
Liput
tuusula.lippu.fi
Liput alk. 14€
Lippuja voi ostaa lippu.fi sivustolta, R-Kioskeilta, TuusInfoista sekä Halosenniemen ja Taiteilijakoti Erkkolan museokaupoista.
Lippuja myydään ovella tuntia ennen konserttia, jos niitä on jäljellä. Ovimyynnin maksuvälineeksi käy vain maksukortti.
Tapahtumaan sisäänpääsy myös Kaikukortilla. Tapahtuma on ikärajaton. Alle 15-vuotiaat huoltajan seurassa.
Tulethan tuoksutta.
Voimakkaista valoista jne. ilmoitetaan tapahtumakohtaisesti.
Advertisement

Where is it happening?

Kulttuuritalo Monio, Pataljoonantie 6, Tuusula, Pataljoonantie 6, FI-04300 Tuusula, Suomi, Sipoo, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Tuusulan kulttuuri

Host or Publisher Tuusulan kulttuuri

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Sipoo

Sadonkorjuumarkkinat 2025
Sat, 20 Sep at 10:00 am Sadonkorjuumarkkinat 2025

Krapin Paja

Lasten kirppis | Barnens loppis
Sat, 20 Sep at 10:00 am Lasten kirppis | Barnens loppis

Jussaksentie 16, 04130 Sipoo, Finland

ROP-valokuvaus Tuusulassa
Sat, 20 Sep at 12:00 pm ROP-valokuvaus Tuusulassa

Mahlamäentie 66, Tuusula

Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! Show
Sat, 20 Sep at 03:00 pm Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! Show

Kerava-sali

PRETTY MARC @ TOPELIUSSALEN
Sat, 20 Sep at 07:30 pm PRETTY MARC @ TOPELIUSSALEN

Topelius-sali

POP MUSIC
Off Season duo & Pub Artturi
Sat, 20 Sep at 09:00 pm Off Season duo & Pub Artturi

Mannilantie 37, 04400 Järvenpää, Finland

Taiminen Duo Kavalkad (Federley & Taiminen)
Sat, 20 Sep at 09:00 pm Taiminen Duo Kavalkad (Federley & Taiminen)

Oluthuone Paasikivi

ART
Seuratason estekilpailut \/ LAKU 2025
Sun, 21 Sep at 08:00 am Seuratason estekilpailut / LAKU 2025

Järvenpään Ratsastusseura ry, JRS

Syreenitie (lukudraama)
Fri, 19 Sep at 07:00 pm Syreenitie (lukudraama)

Kultasepänkatu 4, 04250 Kerava, Finland

Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! Show
Sat, 20 Sep at 03:00 pm Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! Show

Kerava-sali

Minttu sek\u00e4 Ville
Sat, 20 Sep at 07:00 pm Minttu sekä Ville

Kulttuuritalo Monio, Pataljoonantie 6, Tuusula

Sipoon Kellarin stand up -illat (LA 20.9.2025)
Sat, 20 Sep at 07:00 pm Sipoon Kellarin stand up -illat (LA 20.9.2025)

Sipoon Kellari

Pari Sanaa Parisuhteesta
Sat, 27 Sep at 06:00 pm Pari Sanaa Parisuhteesta

Hallintokatu 4, 04410 Järvenpää, Finland

Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! Show
Sat, 04 Oct at 03:00 pm Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! Show

Sipoon kunta - Sibbo kommun

Pajan klubilla, Rehupiikles
Fri, 07 Nov at 08:00 pm Pajan klubilla, Rehupiikles

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Fredi Lilius: ADHD - Supervoima -stand up show \/ Tuusula
Thu, 13 Nov at 07:00 pm Fredi Lilius: ADHD - Supervoima -stand up show / Tuusula

Krapin Paja

Stora skoloperan! - ny komisk opera
Thu, 20 Nov at 01:00 pm Stora skoloperan! - ny komisk opera

Järvenpää-talo

Henkil\u00f6kohtaista - Stand up -esitys
Sat, 22 Nov at 07:00 pm Henkilökohtaista - Stand up -esitys

Keuda-Talo, Kerava

Sipoon Kellarin stand up -illat (LA 29.11.2025)
Sat, 29 Nov at 07:00 pm Sipoon Kellarin stand up -illat (LA 29.11.2025)

Sipoon Kellari

What's Happening Next in Sipoo?

Discover Sipoo Events