Modem + Aavikko / Olympia, Tampere
Schedule
Sat Feb 07 2026 at 08:00 pm to 11:59 pm
UTC+02:00Location
Olympia-kortteli | Tampere, ES
Advertisement
Modem ja Aavikko kiertävät yhdessä Suomessa tammi-helmikuussa 2026!Olympiaan yhtyeet rantautuvat lauantaina 7.2.2026!
Hiljattain Amerikan kiertueeltaan palannut ja lokakuussa toisen albuminsa nimeltään Interface julkaissut Modem ja tänä vuonna 30 vuotista uraansa juhlistava Aavikko suuntaavat alkuvuodesta kiertueelle.
Modem on helsinkiläinen synapop-duo, jonka muodostavat Tytti Roto ja Ville Valavuo. Pitkään suomalaisessa punk- ja indie-undergroundissa vaikuttaneiden muusikoiden yhteinen mielenkiinto löytyi elektronisesta popmusiikista ja 1980-luvun synteettisestä äänimaisemasta, mikä inspiroi perustamaan uuden bändin. Muutaman viime vuoden aikana Modem on keikkaillut aktiivisesti suomalaisilla klubeilla ja kotimaan suurimmilla festivaaleilla (mm. Flow Festival, Sideways, Ruisrock) sekä kiertänyt Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa.
Helsinkiläinen synthpop-duo Modem palaa toisella täyspitkällä albumillaan, joka kantaa nimeä Interface. Modemin uusi albumi on tyylikäs tutkimusmatka identiteettiin, illuusioon ja emotionaaliseen arkkitehtuuriin.Minimalistisen synthpopin viileään sykkeeseen, 80-luvun elokuvasoundtrackien noir-utuisuuteen ja varhaisen Depeche Moden emotionaaliseen jännitteeseen pohjautuva Interface on sekä rakkauskirje menneisyyteen, että terävä kommentti nykyisyyteen. Goottilainen glamour, uuden aallon hohto ja fluoresenssi melankolia löytävät kaikki paikkansa Modemin äänimaailmassa. Jokainen kappale toimii kuin kerros järjestelmässä – ihminen välkkymisenä, peittäen häiriön ja todellisuuden fragmentteja. Se on konseptialbumi kuratoitujen itsejen ja algoritmisen intiimiyden aikakaudelle.
-------
Maailmassa on kaikenlaisia kolminaisuuksia. Eikä pelkästään uskonnollisia, sillä jo muinaiset pakanakansat tunsivat järkiperäisiä kolminaisuuksia. Länsimaisen ihmisen maailmankuvaan erilaiset kolminaisuudet ovat juurtuneet niin sitkeästi, että ne ovat väkisinkin hieman pyhiä. Jääkiekossa on kolme erää. Filosofien dialektiikassa teesi, antiteesi ja synteesi. Klubilla on bändi, yleisö ja lattia. Aavikossa on kolme jäsentä.
Vuonna 1995 Siilinjärvellä perustettu Aavikko on funktionaalista käyttömusiikkia, sähköisen äänen muotoilua syntetisaattoreilla. Jo kolmatta vuosikymmentä olemassa ollut yhtye on kulminaatio menneiden aikojen retrofuturististen itäblokin syntetisaattoriyhtyeiden, päättäväisesti määräävien rytmien ja tanssimaan piiskaavasti koukuttavien melodioiden utopiasta. Yhtyeen ilmaisun kiteyttää parhaiten jälleen yksi kolminaisuus: melodia, harmonia ja rytmi. Muysic non stop.
Yhtyeen itse musiikkistaan käyttämä termi ”muysic” on kaikessa yksinkertaisuudessaan huumaavan koukuttavaa. Jo kuuden albumillisen verran nauhalle tallennettu ilmaisu saa pauloihinsa kuin viihdeohjelmien logot tai supermarkettien hyllyrivit. Siinä ei kuulu luotto teknologiaan itseensä, vaan halu käyttää elektronista teknologiaa tienä ihmisen sieluun ja sydämeen. Yhtyeen live-esiintymisten tunnuspiirteisiin kuuluu mahdottomuus olla tanssimatta yhtyeen soittaessa – tämän kiteyttää myös keikoilta tuttu yksinkertainen komento: “we play, you dance”.
Liput myynnissä Tiketin toimipisteissä ja verkkokaupassa maanantaina 10.11. klo 10:00 alkaen.
Aikataulu julkaistaan myöhemmin.
Advertisement
Where is it happening?
Olympia-kortteli, Satakunnankatu 10,Tampere, FinlandEvent Location & Nearby Stays:
Know what’s Happening Next — before everyone else does.





