Metso: Kitara luentokonsertti - Kitaran esi-isät: renessanssikitara ja vihuela
Advertisement
Neliosainen luentokonserttisarja: 540 vuotta kitaran historiaa
Kitaristi Janne Malinen johdattelee pääkirjasto Metson musiikkiosaston luentokonserttisarjassa kuulijat ikisuositun soittimen historian äärelle. Tutustumme eri aikakausien kitaroihin, säveltäjiin ja musiikkiin. Ennen jokaista tilaisuutta yleisöllä on mahdollisuus tutustua Riento-kitaroihin klo 17 alkaen.
-OSA 1: ti 29.9.2026 klo 18
Kitaran esi-isät: renessanssikitara ja vihuela
Varhaisin kirjallinen maininta kitarasta ja sen lähisukuisista soittimista on vuodelta 1490. Pian tämän jälkeen alkoi renessanssikitaran ensimmäinen kulta-aika. Riento-esittelyssä klassiset lastenkitarat.
-OSA 2: ti 20.10.2026 klo 18
Barokin aika
Aiheena 1600-luvun musiikin tyylin muutos ja barokkikitaran voittokulku. Riento-esittelyssä klassiset täysikokoiset aloittelijan mallit.
-OSA 3: ti 10.11.2026 klo 18
Varhaisromantiikasta kansallisromantiikkaan
Esittelyssä kitaran matka kohti 1800-luvun romantiikan aikaa: suoli- ja silkkikielistä nylonin aikakaudelle sekä kaikukopan kasvu lopulliseen kokoonsa. Riento-esittelyssä klassiset kitarat edistyneelle soittajalle.
-OSA 4: ti 1.12.2026 klo 18
Aikamme kitara
Kitaristisäveltäjien rinnalle asettuvat myös muiden säveltäjien äänet, lusikalla soittoa ja preparoidun kitaran avantgarde-kokeiluja. Vapaus ja vaikutteiden kirjo kohtaavat oman aikamme kitaramusiikissa. Riento-esittelyssä täysin kokopuiset klassiset kitarat sekä teräskieliset mallit.
Luentokonserttien sarja huipentuu keskiviikkona 9.12. klo 19 Finlaysonin kirkkossa konserttiin: ”Eläköön Kitara”. Konsertin ohjelma koostuu kitaramusiikista eri aikakausilta, esitettynä kunkin ajan soittimella. Malisen käsissä soi renessanssikitara, vihuela, barokkikitara, romanttinen- ja moderni kitara. Konsertin säveltäjänimiä ovat muun muassa Morlaye, Fuenllana, Giuliani, Barrios, Marjakanga. Konsertti on maksullinen. Lisätietoja tästä konsertista Tampere Guitar Festival -sivuilta: https://tgf.fi
Kirjaston tapahtumiin vapaa pääsy, tervetuloa!

Where is it happening?
Pirkankatu 2, 33210 Tampere, Finland, Pirkankatu 2, FI-33210 Tampere, Suomi, Tampere, Finland
Event Location & Nearby Stays:
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Host or PublisherTampereen kaupunginkirjasto musiikki