Pintadnwefall 20 vuotta! / G Livelab Tampere

Schedule

Fri, 04 Sep, 2026 at 09:00 pm

UTC+03:00
Location

G Livelab Tampere | Tampere, ES

Advertisement
Boss club ei kuole koskaan. Syvällä kytevä pinttiläisyys leviää kulttuuriimme Jussi-palkittujen elokuvien, uraauurtavien tutkimusten, suihkulähteidemonumenttien ja sukupolvia yhdistävien hittien muodossa.
Joo, vaikka mitä levyjä ollaan ehitty tehdä. Keikkojakin on kuulkaas soiteltu! Kaikki on tullu meitä fanittamaan. Jengi on ihan että vieläkö Pintandwefall on olemassa? Uuh, milloin teitä näkee keikalla? Aah, koska kuulee uutta musaa?
Bändi perustettiin keväällä 2006 Vantaan Vaskivuoren lukion opo-infossa, ja sekoiltiin tiemme loppumattomalle kiertueelle. Alkuvuodet oli intensiivisiä kun asuttiin treeniksellä, keikka-autossa ja kämppiksinä. Meidän juuret on kasvaneet umpisolmuun, ja versoillaan ties minne.
Syyskuussa juhlitaan! Perjantaina 4.9.2026 supershow Tampereen G Livelabissa, ja heti perään lauantaina 5.9.2026 Helsingin Kuudennella Linjalla. Kannattaa ostaa liput ennakkoon, sillä meillä oli hirveä kalenterisota, että saatiin nämä sovittua!
Ollaan äänitetty nelistään treeniksellä seuraavaa levyä. Kokonaisuuteen tulee uusien biisien lisäksi myös hyvää arkistodataa. Levy julkaistaan 2027. Sitten palataan julkaisukiertueen voimin lavoille.
Niille, jotka ei ole meistä kuulleetkaan, tiedoksi: soitetaan englanniksi laulettua suht rokkibändimusaa. Kaikki laulaa, tekee biisejä ja vaihtelee soittimia. Ei olla hirveenä välitetty rokkibändiyden tai cooliuden säännöistä. Paljon stemmoja, ja ai hitto me ollaan livenä hyviä.
Pintandwefall:
Ninni Luhtasaari
Ringa Manner
Sanna Komi
Iiti Yli-Harja
Konsertissa on väliaika.
KULTTUURIEDUT
Lippuja voi ostaa kaikilla kulttuurieduilla Tiketistä: www.tiketti.fi/glivelabtre
OPISKELIJALIPUT
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun.
ESTEETTÖMYYS
Tila on esteetön parvea lukuun ottamatta. Avustajat pääsevät keikoille mukaan ilmaiseksi. Voit olla yhteydessä etukäteen henkilökuntaamme, niin osaamme varata teille parhaan mahdollisen paikan: [email protected].
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
Liput G Livelabin lipunmyynnistä:
https://glivelab.fi/tampere/events/pintandwefall-20-vuotta-6a030c298361c0c07db7134e/
Liput Tiketistä:
https://www.tiketti.fi/tapahtuma/118304
--
Legendary Finnish indie rock sensation Pintandwefall returns and celebrates its 20th anniversary at G Livelab!
Pintandwefall:
Ninni Luhtasaari
Ringa Manner
Sanna Komi
Iiti Yli-Harja
The concert has an intermission.
STUDENT TICKETS
Please show your student card when purchasing student tickets. The concert has no age limit.
ACCESSIBILITY
The venue is accessible, except for the balcony. Assistants can attend events for free. Please contact our staff in advance so we can reserve the best possible spot for you: [email protected].
G LIVELAB TAMPERE - SAFETY INSTRUCTIONS:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
Tickets from G Livelab store:
https://glivelab.fi/tampere/events/pintandwefall-20-vuotta-6a030c298361c0c07db7134e/
Tickets from Tiketti:
https://www.tiketti.fi/tapahtuma/118304
Advertisement

Where is it happening?

G Livelab Tampere, Puutarhakatu 1,Tampere, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Know what’s Happening Next — before everyone else does.
G Livelab Tampere
Host or PublisherG Livelab Tampere

Ask AI if this event suits you