Yölintu edelleen noin 30 vuotta...konsertti to 23.10. Mikkeli Mikaeli

Schedule

Thu Oct 23 2025 at 07:00 pm to 09:20 pm

UTC+03:00

Location

Mikkelin Mikaeli | Mikkeli, IS

Advertisement

Huhtikuussa 2024 Yölintu teki pitkän konserttikiertueen, jonka jälkeen sateli toiveita uusinnasta. Toiveet on nyt kuultu ja Yölintu laskeutuu jälleen konserttisaleihin. Tänä vuonna teemana on ”Yölintu edelleen noin 30 vuotta…kun nyt kerta jatkoa pyydettiin”.
1990-luvulta lähtien on Yölinnun musiikki valloittanut yleisöä. Tuohon aikaan edettiin perinteisellä rautalankamusiikilla ja siihen yhdistettiin haitarimusiikkia omalla otteella. Yölinnun siiveniskut osuivat välittömästi kansan sydämiin, jota seurasi suosio, johon vain harva yltää. Tänä päivänä Simo Silmun tulkinnat, yhtyeen soitanta ja laulujen sanoitukset porautuvat yhä nuorempien kuulijoiden tietoisuuteen.
Vuonna 2000 Yölintua nähtiin ja kuultiin ensimmäistä kertaa konserttikiertueella. Ryhmä on uransa aikana pitänyt hallussaan yleisöennätyksiä ja lukuisia loistavia listasijoituksia. Tunnetut rallit ja uudempi musiikki on sovitettu loistavaksi kokonaisuudeksi tulevan kiertueen ohjelmistoon. Yleisölle voi todeta ”Sitä saa, mitä tilaa”. Lokakuussa starttaavalla kiertueella mukana Simo Silmu – laulu, haitari / Jukka Harju – kitara / Jari Luostari – basso / Harri Lehtonen – rummut. Tekniikka: Tomi Lahtinen ja Pekka Huttunen / Äänirasia.
- Ensimmäisellä konserttikierroksella keväällä 2024 Yölintua kuultiin hieman akustisempana versiona. Nyt tää toinen kierros taidetaan mennä täys rähinä päällä, ynnäilee Simo tulevaa konserttikierrosta.
Yölintu edelleen noin 30 vuotta…kun nyt kerta jatkoa pyydettiin -konserttikiertue
TI 21.10. KUOPIO, MUSIIKKIKESKUS
KE 22.10. LAPPEENRANTA, LAPPEENRANTA-SALI
TO 23.10. MIKKELI, MIKAELI
PE 24.10. VANTAA, MARTINUS-SALI
SU 26.10. KOKKOLA, SNELLMAN-SALI
MA 27.10. OULU, MADETOJAN SALI
TI 28.10. KAJAANI, KAUKAMETSÄN SALI
KE 29.10. JYVÄSKYLÄ, PAVILJONKI
SU 2.11. LAHTI, SIBELIUSTALO
MA 3.11. IMATRA, KULTTUURITALO VIRTA
TI 4.11. HÄMEENLINNA , VERKATEHDAS
KE 5.11. PORI, PROMENADIKESKUS
Konsertit klo 19.
Liput 49,90 € sis. palvelumaksun.
Lipunmyynti: Lippupiste, Lahti ja Imatra - Ticketmaster.
Konserttikiertueen lisätiedot / ryhmävaraukset:
Kristiina Heikkilä p. 044 7843 224
kristiina.heikkila (at) gramofoni.fi
Yölinnun keikkamyynti: Ari Suomi p. 0400 824 485
ari.suomi (at) gramofoni.fi
Advertisement

Where is it happening?

Mikkelin Mikaeli, Sointukatu 1, FI-50100 Mikkeli, Suomi, Mikkeli, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Gramofoni Oy

Host or Publisher Gramofoni Oy

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Mikkeli

Hevisaurus
Sun, 26 Oct at 03:00 pm Hevisaurus

Sointukatu 1, 50100 Mikkeli, Finland

CONCERTS
LORDS OF THE SOUND: The Music of Hans Zimmer
Wed, 29 Oct at 07:00 pm LORDS OF THE SOUND: The Music of Hans Zimmer

Sointukatu 1, 50100 Mikkeli, Finland

CONCERTS
Osmo Ikonen: O2-soolokiertue, Show & dinner \/ Pelkk\u00e4 esitys
Fri, 31 Oct at 06:00 pm Osmo Ikonen: O2-soolokiertue, Show & dinner / Pelkkä esitys

7 Hallituskatu, 50100 Mikkeli, Finland

Jacke Bj\u00f6rklund: Suomi - Finland -stand up show \/ Mikkeli
Sat, 01 Nov at 07:00 pm Jacke Björklund: Suomi - Finland -stand up show / Mikkeli

Mikkelin Mikaeli

SAIMAA SINFONIETTA \u2013 SAKSOFONEJA JA SIBELIUSTA
Fri, 12 Sep at 06:00 pm SAIMAA SINFONIETTA – SAKSOFONEJA JA SIBELIUSTA

Mikkelin Mikaeli

CONCERTS TRIPS-ADVENTURES
Tupe. in Mikkeli
Fri, 12 Sep at 10:00 pm Tupe. in Mikkeli

Wilhelm Public House

ART LIVE-MUSIC
Lauluja lasin l\u00e4pi - Bellman kollektiivi
Sat, 13 Sep at 07:00 pm Lauluja lasin läpi - Bellman kollektiivi

7 Hallituskatu, 50100 Mikkeli, Finland

Kaseva: Kun maailma el\u00e4\u00e4 -konsertti
Sat, 20 Sep at 07:00 pm Kaseva: Kun maailma elää -konsertti

Sointukatu 1, 50100 Mikkeli, Finland

CONCERTS POP
Tapsa ja Olli 145 vuotta \u2013 juhlakiertue
Thu, 25 Sep at 07:00 pm Tapsa ja Olli 145 vuotta – juhlakiertue

Mikkelin Mikaeli

MUSIC ENTERTAINMENT
Nahkatakkimies & Partaj\u00e4tk\u00e4 + Rosie Wild
Fri, 26 Sep at 09:00 pm Nahkatakkimies & Partajätkä + Rosie Wild

After Bar

Elokuvamusiikin taikaa
Fri, 03 Oct at 06:00 pm Elokuvamusiikin taikaa

Teatteriravintola ILO

CONCERTS MUSIC
Exitin Askeleet -kiertue \/\/ Kangasniemi
Sun, 05 Oct at 05:00 pm Exitin Askeleet -kiertue // Kangasniemi

Kangasniemen kirkko

VON HERTZEN BROTHERS ACOUSTIC VOL. 2 \u2013 TOUR 2025
Fri, 10 Oct at 07:00 pm VON HERTZEN BROTHERS ACOUSTIC VOL. 2 – TOUR 2025

Sointukatu 1, 50100 Mikkeli, Finland

Laura Voutilainen: Enemm\u00e4n
Sun, 12 Oct at 06:00 pm Laura Voutilainen: Enemmän

Sointukatu 1, 50100 Mikkeli, Finland

STELLAN P\u00c4IV\u00c4N KONSERTTI
Thu, 16 Oct at 12:00 pm STELLAN PÄIVÄN KONSERTTI

Kauppakeskus Stella

CONCERTS
Y\u00f6lintu edelleen noin 30 vuotta...konsertti to 23.10. Mikkeli Mikaeli
Thu, 23 Oct at 07:00 pm Yölintu edelleen noin 30 vuotta...konsertti to 23.10. Mikkeli Mikaeli

Mikkelin Mikaeli

CONCERTS
Linda Lampenius - Pop-kuningattaren paluu | Mikkeli
Fri, 24 Oct at 07:00 pm Linda Lampenius - Pop-kuningattaren paluu | Mikkeli

Konserttitalo Mikaeli

CONCERTS
Hevisaurus
Sun, 26 Oct at 03:00 pm Hevisaurus

Sointukatu 1, 50100 Mikkeli, Finland

CONCERTS
LORDS OF THE SOUND: The Music of Hans Zimmer
Wed, 29 Oct at 07:00 pm LORDS OF THE SOUND: The Music of Hans Zimmer

Sointukatu 1, 50100 Mikkeli, Finland

CONCERTS
SAIMAA SINFONIETTA \u2013 SYD\u00c4MENI LAULU
Thu, 06 Nov at 06:00 pm SAIMAA SINFONIETTA – SYDÄMENI LAULU

Mikkelin Mikaeli

CONCERTS

What's Happening Next in Mikkeli?

Discover Mikkeli Events