VON HERTZEN BROTHERS ACOUSTIC VOL. 2

Schedule

Thu Oct 23 2025 at 07:00 pm to 09:00 pm

UTC+03:00

Location

Kauppatori 1, 05800 Hyvinkää, Finland | Hyvinkää, ES

Advertisement
VON HERTZEN BROTHERS AKUSTISELLE ERIKOISKIERTUEELLE ENSI SYKSYNÄ
Maamme musiikkikentän ykkösnimien joukkoon asemansa sementoinut Von Hertzen Brothers käynnistää Suomea halkovan Acoustic Vol. 2 -kiertueensa syyskuussa. Yhteensä 13 paikkakuntaa kattavalla erikoiskiertueella kuullaan rakastetun yhtyeen monipuolista tuotantoa uudessa valossa. Settilista tarjoaa tuoreita akustisia sovituksia yhtyeen tunnetuimmista hiteistä sekä harvemmin yleisölle esitettyjä yllätyksiä. Intiimiä keikkakokemusta rikastuttavat kappaleiden taustoja syventävät tarinat. Veljesten Mikko, Kie ja Jonne von Hertzenin lisäksi kokoonpanossa vaikuttaa myös multi-instrumentalisti Markus Pajakkala. Lipunmyynti käynnistyy kunkin esiintymispaikan lipunmyyntikanavissa tiistaina 15. huhtikuuta klo 9.
Von Hertzen Brothersin ensimmäisen kerran syksyllä 2023 toteutunut, ylisanoja kerännyt akustinen kiertue oli lähes kaikilla paikkakunnilla loppuunmyyty. ”Akustisille keikoille valitsemme mukaan myös harvemmin esitettyjä, ehkä paremmin konserttisaleihin kuin rokkiklubeille sopivia VHB-kappaleita vuosien varrelta. Tällä kertaa painotamme valintoja, jotka eivät olleet mukana vuoden 2023 kiertueen setissä. Tarinoimme myös syntyjä syviä biisien taustoista – siitä jäi viimeksi erityisen hauska ja yhteisöllinen fiilis”, kertoo kitaristi Kie von Hertzen.
Mikko von Hertzen täydentää: ”Meidän tapauksessa acoustic tarkoittaa sitä, että soitetaan laajemmalla instrumentaatiolla kuin yleensä – mutta täydellä fiiliksellä. Se on varmaa, että pyllyt tahtoo nousta penkistä sekä lavalla että yleisössä!”
Von Hertzen Brothers on uransa aikana julkaissut yhdeksän studioalbumia, kokoelmalevyn ja livealbumin sekä keikkaillut aktiivisesti niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Yhtyeen uusin albumi In Murmuration ilmestyi marraskuussa 2024.
Advertisement

Where is it happening?

Kauppatori 1, 05800 Hyvinkää, Finland, Kauppatori 1, FI-05800 Hyvinkää, Suomi, Hyvinkää, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Hyvink\u00e4\u00e4sali

Host or Publisher Hyvinkääsali

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Hyvinkää

Rajam\u00e4en Hiuskeidas Rahakulmassa 15 v - WALK IN asiakasilta
Fri, 24 Oct at 04:00 pm Rajamäen Hiuskeidas Rahakulmassa 15 v - WALK IN asiakasilta

Kiljavantie 3, 05200 Rajamäki, Finland

TRIPS-ADVENTURES
Kammokuja -25
Fri, 24 Oct at 05:00 pm Kammokuja -25

Nummelantie 11, FI-04500 Mäntsälä, Suomi

Uusi SHOW MUST GO ON Juhlakiertue
Fri, 24 Oct at 07:00 pm Uusi SHOW MUST GO ON Juhlakiertue

Kauppatori 1, 05800 Hyvinkää, Finland

Ruusulinnan Perjantaitanssit! HURMA
Fri, 24 Oct at 08:00 pm Ruusulinnan Perjantaitanssit! HURMA

Aspinniituntie 80, Nurmijärvi

Ohkolan Syyskisat 2025
Sat, 25 Oct at 07:30 am Ohkolan Syyskisat 2025

Rauhalantie 50, FI-04530 Mäntsälä, Suomi

SPORTS
Talviuinnin avajaiset
Sat, 25 Oct at 01:00 pm Talviuinnin avajaiset

Kellokosken Uimaranta

VON HERTZEN BROTHERS ACOUSTIC VOL. 2
Thu, 23 Oct at 07:00 pm VON HERTZEN BROTHERS ACOUSTIC VOL. 2

Kauppatori 1, 05800 Hyvinkää, Finland

Uusi SHOW MUST GO ON Juhlakiertue
Fri, 24 Oct at 07:00 pm Uusi SHOW MUST GO ON Juhlakiertue

Kauppatori 1, 05800 Hyvinkää, Finland

Jos\u00e9n Pime\u00e4 Puoli: Hypp\u00e4\u00e4 Kyytiin! | Hyvink\u00e4\u00e4
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Josén Pimeä Puoli: Hyppää Kyytiin! | Hyvinkää

Hyvinkääsali

BB Korhonen @ Rajam\u00e4ki Club 25.10
Sat, 25 Oct at 10:00 pm BB Korhonen @ Rajamäki Club 25.10

Kiljavantie 1, 05200 Nurmijärvi, Finland

POP
Linda Lampenius - Pop-kuningattaren paluu
Sun, 26 Oct at 05:00 pm Linda Lampenius - Pop-kuningattaren paluu

Kauppatori 1, 05800 Hyvinkää, Finland

CONCERTS
Mozart - Suuri c-mollimessu, Hyvink\u00e4\u00e4n kirkko
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Mozart - Suuri c-mollimessu, Hyvinkään kirkko

Hyvinkään Kirkko

CONCERTS ART
Hayd\u00e9
Mon, 03 Nov at 06:00 pm Haydé

Ruukin Tangotehdas, Vanha valtatie 190, rak.3, 04500 Kellokoski, Finland

Sami Saari & Jazzpojat
Thu, 06 Nov at 07:00 pm Sami Saari & Jazzpojat

Kauppatori 1, 05800 Hyvinkää, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Samuli Putro - Vaikkei olla perill\u00e4 on ajatukset siell\u00e4
Thu, 13 Nov at 07:00 pm Samuli Putro - Vaikkei olla perillä on ajatukset siellä

Kauppatori 1, 05800 Hyvinkää, Finland

Sami Saari & H\u00e4meenlinna Big Band
Fri, 14 Nov at 07:00 pm Sami Saari & Hämeenlinna Big Band

Kauppatori 1, 05800 Hyvinkää, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Suuret romantikot
Thu, 20 Nov at 07:00 pm Suuret romantikot

Hyvinkääsali

CONCERTS MUSIC
HUGO
Fri, 21 Nov at 07:00 pm HUGO

Kauppatori 1, 05800 Hyvinkää, Finland

What's Happening Next in Hyvinkää?

Discover Hyvinkää Events