Tuomasmessu Kaksi tavallista kättä

Schedule

Sun, 26 Oct, 2025 at 05:00 pm

UTC+02:00

Location

Aleksanterin kirkko | Tampere, ES

Advertisement
Ekumeenisella vastuuviikolla vietettävä Tuomasmessu Kaksi tavallista kättä kutsuu tekemään hyvää.
Luojan meille antamilla käsillä on sekä rakennettu että hajotettu, rakastettu ja vihattu. Käden voi ojentaa tervehdykseen tai sulkea nyrkkiin. Sillä voi silittää lempeästi tai tarttua turhan kovaa. Tapa, jolla käsiämme käytämme, kertoo mitä arvostamme ja mihin pyrimme. Jos rakastaa Jeesusta, vastaa Jeesuksen kutsuun tehdä hänen tekojaan. Annamme näin aivan tavalliset kätemme Jumalan rakkauden palvelukseen.
Ekumeenisen vastuuviikon Tuomasmessun evankeliumitekstissä (Matt. 5:38–48) Jeesus opettaa, että Jumala antaa hyvää jokaiselle – niin hyville kuin pahoillekin. Meidän olisi syytä toimia samoin, jos haluamme osoittautua taivaallisen Isämme lapsiksi. Helposti teemme silti toisille, kuten meille tehdään. Mittaamme samalla mitalla, ja saatamme niin tehdessämme vedota kultaiseen sääntöön. Kultaisessa säännössä ei kuitenkaan kehoteta tekemään toisille niin kuin meille tehdään vaan niin kuin toivoisimme meille tehtävän. Jos eläisimme sen mukaan, ehkä joku tekisi meillekin, mitä itse toivomme. Jumalan hyvää tahtoa toteuttaen voisimme päästä mahtavaan vuorovaikutukseen toistemme kanssa.
Ekumeeninen vastuuviikko on kaikkien kirkkojen ja kristillisten seurakuntien yhteinen vuosittainen ihmisoikeus- ja vastuullisuuskampanja. Se järjestetään tänä vuonna 19.–26.10.2025. Vastuuviikko ja Kaksi tavallista kättä -teemalla vietettävä Tuomasmessu herättelevät pohtimaan, miten elää uskoa ja evankeliumia todeksi arkisten käytännön tekojen kautta – pienempien ja suurempien. Jokaista kutsutaan käyttämään lahjojaan Jumalan kunniaksi. Näin Jumalan työ ja suunnitelma toteutuvat meidän kauttamme – kahta tavallista kättä käyttäen.
Ekumeenisen vastuuviikon Tuomasmessu järjestetään yhteistyössä Pirkanmaan Pipliaseuran kanssa. Messun lukukappaleena on psalmi 145 ja evankeliumitekstinä Matteuksen evankeliumin katkelma 5:38–48. Liturgina palvelee Christian Seppänen, saarnaajana Mika Partanen ja rukoukseen johdattaa Sinikka Meurman. Messun musiikista vastaa Severi Laakso bändeineen.
Advertisement

Where is it happening?

Aleksanterin kirkko, Tampere, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Tampereen Tuomasmessu

Host or Publisher Tampereen Tuomasmessu

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Tampere

aMoroson praktika (vapaat harjoitukset)
Sun, 26 Oct at 02:00 pm aMoroson praktika (vapaat harjoitukset)

La Fábrica del Tango

Lauluviihteen juhlaa
Sun, 26 Oct at 03:00 pm Lauluviihteen juhlaa

Koulutie 5, 35300 Orivesi, Finland

Caf\u00e9 Barock - Klavikordin taikaa
Sun, 26 Oct at 03:00 pm Café Barock - Klavikordin taikaa

Museo Milavida

CONCERTS
K-Kino: Downton Abbey: Viimeinen n\u00e4yt\u00f6s
Sun, 26 Oct at 03:00 pm K-Kino: Downton Abbey: Viimeinen näytös

K-Kino

Durufl\u00e9: Requiem
Sun, 26 Oct at 06:00 pm Duruflé: Requiem

Tampereen tuomiokirkko

MUSIC ENTERTAINMENT
\u00c4\u00e4nimatka \ud83d\udcabYl\u00f6j\u00e4rvell\u00e4 su 26.10.25 klo. 18-19.20 kristallimaljat
Sun, 26 Oct at 06:00 pm Äänimatka 💫Ylöjärvellä su 26.10.25 klo. 18-19.20 kristallimaljat

Vahannan Nuorisoseura ry

Sana Soi: Unohditko minut, Jumala?
Sun, 26 Oct at 06:00 pm Sana Soi: Unohditko minut, Jumala?

Finlaysonin Kirkko

Iiro Rantala & Martti Suosalo: Nelj\u00e4 pient\u00e4 annosta
Sun, 26 Oct at 07:00 pm Iiro Rantala & Martti Suosalo: Neljä pientä annosta

Hämeenkatu 30, 33200 Tampere, Finland

ENTERTAINMENT PERFORMANCES
Tuomasmessu Kaksi tavallista k\u00e4tt\u00e4
Sun, 26 Oct at 05:00 pm Tuomasmessu Kaksi tavallista kättä

Aleksanterin kirkko

Camo & Krooked (AT), Tavara-asema, Tampere 5.12.2025
Fri, 05 Dec at 10:00 pm Camo & Krooked (AT), Tavara-asema, Tampere 5.12.2025

Tavara-asema

NONPROFIT MUSIC

What's Happening Next in Tampere?

Discover Tampere Events