Tapiolan Joulutori 2026
Advertisement
Tapiolaan avautuu joulukaudelle 2026 uusi, keski-Euroopasta vaikutteita ottava joulutori, joka tuo perinteisen joulutoritunnelman Espoon sydämeen, Tuulikinsillalle. Ainoa kauppakeskuksen yhteyteen rakentuva toritapahtuma järjestetään 28.11.–23.12.2026, ja sen tavoitteena on nousta yhdeksi pääkaupunkiseudun houkuttelevimmista joulukohteista.
Sijaintinsa ansiosta tapahtuma on poikkeuksellisen helposti saavutettavissa: metro tuo kävijät suoraan torin viereen, kattavat bussiyhteydet palvelevat eri puolilta seutua ja Ainoan pysäköintihalli mahdollistaa sujuvan saapumisen myös autolla – Tapiolan Joulutoria voikin kutsua “Suomen helpoiten saavutettavaksi joulutoriksi”.
Joulusesongin aikana Ainoassa vierailee noin 40 000 ihmistä päivittäin, ja Tapiolan joulutorille odotetaan koko tapahtuman aikana yhteensä noin 300 000 kävijää. Tapahtuma yhdistää vaivattomasti useita joulun keskeisiä elementtejä: samalla käynnillä voi hoitaa jouluostokset kauppakeskuksessa, kokea joulutorin tunnelman ja nauttia torin monipuolisista antimista. Joulutorin ruokamaailma tulee olemaan keskeisessä roolissa. Tarjolla nähdään niin perinteisiä jouluherkkuja kuin moderneja makuja – tavoitteena on kunnianhimoisesti, että Tapiolasta löytyy Suomen herkullisin joulupuuro tänä vuonna.
Tapahtuma tarjoaa ohjelmaa koko perheelle, sillä torilla järjestetään sisältöä sekä lapsille että aikuisille koko tapahtuman ajan. Myyjähaku on käynnissä kesäkuun puoliväliin asti ja joulutorin myyjät julkaistaan syksyllä.
www.tapiolanjoulutori.fi

Where is it happening?
Tuulikinsilta, FI-02100 Espoo, Suomi, Tuulikinsilta 5, FI-02100 Espoo, Suomi, Espoo, Finland
Event Location & Nearby Stays:
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Host or PublisherTapiolan Joulutori