Samuli Putro - Vaikkei olla perillä on ajatukset siellä | Tapiolasali

Schedule

Sat Nov 15 2025 at 07:00 pm to 09:00 pm

UTC+02:00

Location

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland | Espoo, ES

Advertisement
Alati suosiotaan kasvattava lauluntekijä Samuli Putro lähtee yhtyeensä kanssa levynjulkaisukiertueelle lokakuussa. Kaksikymmentäviisi keikkaa käsittävä rundi vie Putron konserttisaleihin, teattereihin ja klubeille.
”En minä nyt oikein tiedä miten tässä näin kävi. Mutta koska tekemisen paloa ja kysyntää tuntuu riittävän, niin sama kai se on pistellä menemään”, toteaa viisikymmentäviisi vuotta elokuussa täyttävä Putro.
Kukoistuskausi näkyy myös julkaisurintamalla. Putron yhdeksäs sooloalbumi julkaistaan lokakuussa. Sen ensimmäinen single ”Kuvat meistä kaikista” on soinut radioissa jo taajaan. Myös kiertueen nimi on siitä napattu.
”Kai minä sitten olen aina ollut moderni maankiertäjä. Kaikki muu on tullut siihen rinnalle kuin takaapäin kiitävä auto ohituskaistalla”, muotoilee alkuvuodesta myös esikoiskirjansa julkaissut Putro.
Samuli Putron levynjulkaisukiertueella nähdään "Suomen coolein trio", eli:
Samuli Putro - laulu, kitara
Tuukka Tuunanen - koskettimet
Miikka Heikkinen - rummut
Kesto 2 h, sis. väliajan
Liput 39,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta), lippu.fi
Advertisement

Where is it happening?

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland, Kulttuuriaukio 2, FI-02100 Espoo, Suomi, Espoo, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Espoon kulttuurikeskus

Host or Publisher Espoon kulttuurikeskus

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Espoo

Auroran tammen alla: Oma tarinasi
Sat, 15 Nov at 02:00 pm Auroran tammen alla: Oma tarinasi

Lasten kulttuurikeskus Aurora

Afternoon Tea @Wohls G\u00e5rd
Sat, 15 Nov at 02:00 pm Afternoon Tea @Wohls Gård

Wohls Gård

ART
Gaza calling Espoo \u2013 join us to pick up
Sat, 15 Nov at 04:00 pm Gaza calling Espoo – join us to pick up

Revontulentie 8a, FI-02100 Espoo, Suomi

MUSIC ENTERTAINMENT
Terapian Tarpeessa, Tottakai!   - Teatteriesitys ja illallinen
Sat, 15 Nov at 05:00 pm Terapian Tarpeessa, Tottakai! - Teatteriesitys ja illallinen

Leppävaarankatu 3-9, 02600 Espoo, Finland

Agilityn m\u00f6llikisat Masalassa
Sun, 16 Nov at 12:00 pm Agilityn möllikisat Masalassa

Tinankuja 2, 02430 Masala, Finland

Leikkitieto-seminaari ma 17.11.2025 Museo Leikiss\u00e4
Mon, 17 Nov at 11:00 am Leikkitieto-seminaari ma 17.11.2025 Museo Leikissä

Ahertajantie 3, 02100 Espoo, Finland

Kino Soi! \u2013 Harri Kuusij\u00e4rvi & Arttu Nieminen
Mon, 17 Nov at 07:00 pm Kino Soi! – Harri Kuusijärvi & Arttu Nieminen

Kino Tapiola

Iltap\u00e4iv\u00e4konsertti: Iiro Komulainen
Tue, 18 Nov at 01:30 pm Iltapäiväkonsertti: Iiro Komulainen

Soittoniekanaukio 1 A, 02600 Espoo, Finland

CONCERTS
Espoo Big Band & Lenni-Kalle Taipale & Eero Saunam\u00e4ki
Thu, 23 Oct at 07:00 pm Espoo Big Band & Lenni-Kalle Taipale & Eero Saunamäki

Sellosali

MUSIC ENTERTAINMENT
J. Karjalainen | Tapiolasali
Fri, 24 Oct at 07:00 pm J. Karjalainen | Tapiolasali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

Rebekka Holi + Figaro
Fri, 24 Oct at 07:00 pm Rebekka Holi + Figaro

Soittoniekanaukio 1 A, 02600 Espoo, Finland

Nelli Matula | Louhisali
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Nelli Matula | Louhisali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

Laulu- ja soitinyhtye Verson 25-vuotisjuhlakonsertti
Sun, 26 Oct at 05:00 pm Laulu- ja soitinyhtye Verson 25-vuotisjuhlakonsertti

Masalan kirkko

CONCERTS
Moni\u00e4\u00e4nisyyden juurilla - musiikkia varhaiskeskiajalta barokkiin
Mon, 27 Oct at 07:00 pm Moniäänisyyden juurilla - musiikkia varhaiskeskiajalta barokkiin

Espoonlahden Kirkko

CONCERTS
HKK & FiBO: Ranska, Italia ja Portugali \u2013 Barokkia latinalaisesta Euroopasta
Mon, 27 Oct at 07:00 pm HKK & FiBO: Ranska, Italia ja Portugali – Barokkia latinalaisesta Euroopasta

Kirkkonummen Kirkko

MUSIC ENTERTAINMENT
Musiikkitalon kuoro | Musikhusets k\u00f6r
Mon, 27 Oct at 07:00 pm Musiikkitalon kuoro | Musikhusets kör

Kauniaisten kirkko, Grankulla kyrka

Pelle Miljoona 70 \u2013 Pelle Miljoona Band
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Pelle Miljoona 70 – Pelle Miljoona Band

Kannusillankatu 4, 02770 Espoo, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Kaseva | Tapiolasali
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Kaseva | Tapiolasali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

POP
Netta Skog: The Greatest Movies Of All Time
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Netta Skog: The Greatest Movies Of All Time

Sellosali

ENTERTAINMENT
 Aarne Alligaattori ja viidakkorumpu | Kannusali
Sat, 01 Nov at 02:00 pm Aarne Alligaattori ja viidakkorumpu | Kannusali

Kannusillankatu 4, 02770 Espoo, Finland

What's Happening Next in Espoo?

Discover Espoo Events