J. Karjalainen | Tapiolasali

Schedule

Fri Oct 24 2025 at 07:00 pm to 09:00 pm

UTC+03:00

Location

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland | Espoo, ES

Advertisement
Suomalaisen musiikin ikoni J. Karjalainen lähtee syksyllä 2025 kattavalle konserttisalikiertueelle. Kiertue alkaa 24. lokakuuta Espoon Tapiolasalista ja päättyy marraskuun 29. päivä Helsingin Kulttuuritalolle, kiertäen yhteensä 13 paikkakuntaa ympäri Suomen. Konserttisalikiertueella kuullaan sekä J. Karjalaisen uuden albumin kappaleita että rakastettuja biisejä artistin uran eri vaiheilta.
– Nautin konserttisalikeikkojen intensiivisestä tunnelmasta ja vahvasta yhteydestä yleisön kanssa. On ilo esiintyä yleisölle, joka kuuntelee. Lauluista voi joskus löytää sävyjä, joita ei tiennyt niissä olevankaan, J. Karjalainen kertoo.
Aikamme rakastetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluva J. Karjalainen julkaisi maaliskuussa odotetun uuden studioalbuminsa Suomalaista muotoiluu. Kymmenen uutta kappaletta sisältävä kokonaisuus nousi heti Virallisen albumilistan kärkeen sijalle 2. Uudet kappaleet saivat ensiesityksensä pitkälti loppuunmyydyllä kevätkiertueella.
Levytysuransa vuonna 1981 aloittanut J. Karjalainen on yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimpia laulajia, lauluntekijöitä ja oman tiensä kulkijoita. Amerikkalaista musiikkiperinnettä suomalaisiin oloihin sovittanut artisti on aina ollut omaa luokkaansa riippumatta siitä, mitä nurkkaa kyseisestä aarrearkusta hän on kolunnut. J. Karjalaisen laulut kuten Ankkurinappi, Doris, Sekaisin, Hän, Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään, Telepatiaa, Villejä lupiineja, Mennyt mies, Stindebinde ja monet muut ovat kiinteä osa suomalaista äänimaisemaa.
Kokoonpano:
J. Karjalainen
Mikko Lankinen - Kitara
Tom Nyman - Basso
Pekka Gröhn - Koskettimet
Janne Haavisto - Rummut
Liput 54,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta), lippu.fi
Advertisement

Where is it happening?

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland, Kulttuuriaukio 2, FI-02100 Espoo, Suomi, Espoo, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Espoon kulttuurikeskus

Host or Publisher Espoon kulttuurikeskus

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Espoo

Mikko Vaismaa \u2013 Stand Up
Thu, 23 Oct at 07:00 pm Mikko Vaismaa – Stand Up

Kannusali

Lokakuun pienten aamu Museo Leikiss\u00e4 pe 24.10. klo 9-12
Fri, 24 Oct at 09:00 am Lokakuun pienten aamu Museo Leikissä pe 24.10. klo 9-12

Ahertajantie 3, 02100 Espoo, Finland

Valokylpy vauvoille ja taaperoille (0-3 v)
Fri, 24 Oct at 10:00 am Valokylpy vauvoille ja taaperoille (0-3 v)

Lasten kulttuurikeskus Aurora

\ud83c\udfac NEW MOVIE - 24.10. \/ Invitation
Fri, 24 Oct at 05:30 pm 🎬 NEW MOVIE - 24.10. / Invitation

Kinopoli

ENTERTAINMENT BUSINESS
KirKe Match Show 25.10.2025
Sat, 25 Oct at 09:00 am KirKe Match Show 25.10.2025

Vuohimäentie 74, 02480 Kirkkonummi, Finland

Luova lauantai aikuisille
Sat, 25 Oct at 10:00 am Luova lauantai aikuisille

Soukan kappeli

Somaattinen liikety\u00f6skentely \u2013 Clinical Somatics
Sat, 25 Oct at 10:00 am Somaattinen liiketyöskentely – Clinical Somatics

Jooga Espoo

WORKSHOPS HEALTH-WELLNESS
Kurpitsajuhla Museo Leikiss\u00e4 lauantaina 25.10. klo 10-17
Sat, 25 Oct at 10:00 am Kurpitsajuhla Museo Leikissä lauantaina 25.10. klo 10-17

Ahertajantie 3, Espoo

Espoo Big Band & Lenni-Kalle Taipale & Eero Saunam\u00e4ki
Thu, 23 Oct at 07:00 pm Espoo Big Band & Lenni-Kalle Taipale & Eero Saunamäki

Sellosali

MUSIC ENTERTAINMENT
J. Karjalainen | Tapiolasali
Fri, 24 Oct at 07:00 pm J. Karjalainen | Tapiolasali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

Rebekka Holi + Figaro
Fri, 24 Oct at 07:00 pm Rebekka Holi + Figaro

Soittoniekanaukio 1 A, 02600 Espoo, Finland

Nelli Matula | Louhisali
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Nelli Matula | Louhisali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

Laulu- ja soitinyhtye Verson 25-vuotisjuhlakonsertti
Sun, 26 Oct at 05:00 pm Laulu- ja soitinyhtye Verson 25-vuotisjuhlakonsertti

Masalan kirkko

CONCERTS
Moni\u00e4\u00e4nisyyden juurilla - musiikkia varhaiskeskiajalta barokkiin
Mon, 27 Oct at 07:00 pm Moniäänisyyden juurilla - musiikkia varhaiskeskiajalta barokkiin

Espoonlahden Kirkko

CONCERTS
HKK & FiBO: Ranska, Italia ja Portugali \u2013 Barokkia latinalaisesta Euroopasta
Mon, 27 Oct at 07:00 pm HKK & FiBO: Ranska, Italia ja Portugali – Barokkia latinalaisesta Euroopasta

Kirkkonummen Kirkko

MUSIC ENTERTAINMENT
Musiikkitalon kuoro | Musikhusets k\u00f6r
Mon, 27 Oct at 07:00 pm Musiikkitalon kuoro | Musikhusets kör

Kauniaisten kirkko, Grankulla kyrka

Pelle Miljoona 70 \u2013 Pelle Miljoona Band
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Pelle Miljoona 70 – Pelle Miljoona Band

Kannusillankatu 4, 02770 Espoo, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Kaseva | Tapiolasali
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Kaseva | Tapiolasali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

POP
Netta Skog: The Greatest Movies Of All Time
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Netta Skog: The Greatest Movies Of All Time

Sellosali

ENTERTAINMENT
 Aarne Alligaattori ja viidakkorumpu | Kannusali
Sat, 01 Nov at 02:00 pm Aarne Alligaattori ja viidakkorumpu | Kannusali

Kannusillankatu 4, 02770 Espoo, Finland

What's Happening Next in Espoo?

Discover Espoo Events