Rekami (levynjulkkarit) / Torvi, Lahti

Schedule

Sat Sep 26 2026 at 08:00 pm to 11:00 pm

UTC+03:00

Location

Ravintola Torvi | Lahti, ES

Advertisement
Rekamin PIVOT-levyjulkkarit Torvessa 26. syyskuuta.
Kotimaisen räpin pioneeri ja arvostetun KPC-kollektiivin perustajajäsen Rekami julkaisee keväällä 2026 uuden albumin PIVOT, joka on nimensä mukaisesti merkittävä käännekohta artistin uralla. Aiemmin Rekami on tuottanut albuminsa itse, nyt vastaavana tuottajana toimii Henri Lanz aka MGI. Albumilta on julkaistu ennakkoon singlet Ringside sekä Mun mestoi (ft. Käärijä).
Laajaa arvostusta Suomen räp-piireissä nauttiva artisti tekee albumin myötä pivotin myös livepuolella ja lähtee soolokiertueelle – ensimmäistä kertaa urallaan.
Levyjulkkarikiertue saapuu Lahden Torveen lauantaina 26. syyskuuta.
Jo 2000-luvun alkuvuosina ensimmäiset julkaisunsa tehnyt artisti tunnetaan omaäänisenä ja erittäin tuotteliaana tekijänä, joka on julkaissut lukuisia soolo- ja yhteisalbumeita. Rekami on tullut tunnetuksi omien kappaleidensa ohella muille artisteille tekemistään tuotannoista (mm. Gettomasa, Artifacts, Asa, Are, Stepa, Julma H, Pyrythekid, Redrama).
LIPUT
Ennakkoon lippu.fi 16 € + tilausmaksu, ovelta 20 €
K-18
– Lippuja voi ostaa Lippupisteen myyntipisteistä sekä verkkokaupasta www.lippu.fi/event/rekami-ravintola-torvi-21653592
– Lippupisteen asiakaspalvelu 0600 900 900 (2 € min+pvm)
(ma-la klo 9-21, su klo 10–18)
– Lahdessa palveleva Lippupiste löytyy Sibeliustalolta
– Lippupisteessä asioidessasi voit hyödyntää myös seuraavia arvoseteleitä:
Paperiset arvosetelit: Edenred, Smartum, Tyky-kuntoseteli
Sähköiset: Edenred: Ticket Virike, Ticket Duo, Smartum saldo, ePassi
– Lippupisteestä ostettaessa lipun hintaan lisätään toimitusmaksu
TULOSSA MUUALTA?
Viimeinen juna Helsinkiin klo 00.24 ja Kouvolaan 01.17.
Vai jäisitkö yöksi Lahteen?! Koodilla TORVI60 -10% päivän hinnasta, kun varaat majoituksen Lahden GreenStar Hotellista, joka sijaitsee aivan Torven ja Tirran sekä matkakeskuksen vieressä. Alennus yhden- ja kahden hengen huoneista.
Advertisement

Where is it happening?

Ravintola Torvi, Loviisankatu 8,Lahti, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Ravintola Torvi

Host or Publisher Ravintola Torvi

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Lahti

THE TOP GUNS @ Cheri
Sat, 26 Sep at 10:00 pm THE TOP GUNS @ Cheri

Aleksanterinkatu 25 A, 15140 Lahti, Finland

SPORTS
MARISKA - Laulan, kirjoitan.
Sat, 03 Oct at 07:00 pm MARISKA - Laulan, kirjoitan.

Lahden Kaupunginteatteri

CONCERTS
Mariska in Lahti
Sat, 03 Oct at 07:00 pm Mariska in Lahti

Lahti City Theater

ART THEATRE
Sami Hedberg - Lupa Nauraa \/ Lahti, Sibeliustalo
Sat, 10 Oct at 06:00 pm Sami Hedberg - Lupa Nauraa / Lahti, Sibeliustalo

Sibeliustalo

TuskaLive: Wardruna (NO), 13.10.2026, Sibeliustalo, Lahti
Tue, 13 Oct at 08:00 pm TuskaLive: Wardruna (NO), 13.10.2026, Sibeliustalo, Lahti

Sibeliustalo

MUSIC ENTERTAINMENT
JukoKlubi: M
Sat, 17 Oct at 06:00 pm JukoKlubi: M

Teatteri Vanha Juko

Lahti HIPHOP Festival - To 13.8.2026  - Lahden Messukeskuksen parkkialue, Lahti
Thu, 13 Aug at 05:00 pm Lahti HIPHOP Festival - To 13.8.2026 - Lahden Messukeskuksen parkkialue, Lahti

Lahden Messukeskus

FESTIVALS DANCE
Rekami (levynjulkkarit) \/ Torvi, Lahti
Sat, 26 Sep at 08:00 pm Rekami (levynjulkkarit) / Torvi, Lahti

Ravintola Torvi

What's Happening Next in Lahti?

Discover Lahti Events