Mikko Alatalo - Maalaispojasta 50 vuotta/ Tampere-talo, Pieni sali

Schedule

Fri, 14 Nov, 2025 at 07:30 pm

UTC+02:00

Location

Tampere-talo | Tampere, ES

Advertisement
Mikko Alatalo - Maalaispojasta 50 vuotta
Pe 14.11.2025 klo 19.30
Tampere-talo, Tampere
Liput 35€
-------------------------------
Viime vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta Mikko Alatalon debyyttialbumista ”Maalaispoika oon”. Levy ja sen nimikkokappale nousivat listojen kärkeen seuraavana vuonna, ja taiteilija jatkaakin viime syksynä käynnistynyttä Maalaispojasta 50 vuotta -kiertuettaan vuoden 2025 loppuun saakka! Kiertueen päätöskonsertti nähdään Tampere-talossa perjantaina 14.11.2025.
Maalaispojasta oon -levystä käynnistyi Mikko Alatalon pitkä sooloura, joka jatkuu edelleen. Juhlakiertueella kuullaan debyyttilevyn kappaleita pitkästä aikaa livenä, jonka lisäksi ohjelmistoon kuuluu myös Manserokin helmiä ja Pohjoisen lauluja taiteilijan uran alkuvuosilta. Konsertit ovat kaiken kaikkiaan läpileikkauksia Mikon urasta – myöhempiä hittejä unohtamatta.
”’Maalaispoika oon” on kuulunut tietysti aina keikkaohjelmistooni, mutta osa levyn biiseistä on jäänyt pienemmälle huomiolle. Tämän juhlakiertueen puitteissa on hienoa päästä tulkitsemaan myös niitä, kuten muitakin urani alkuvuosien kappaleita. Tämä levyhän toimi ikään kuin esinäytöksenä maaseudun autioitumista kuvaaviin Siirtomaa-Suomen lauluihin, jotka ovat urani pääteoksia”, Alatalo kertoo.
Mikko Alatalo on yksi maamme merkittävimmistä viihdetaiteilijoista. Tämän 73-vuotiaan musiikkineuvoksen mittava ura käsittää 700 levytettyä kappaletta, joista 600 on kirjoitettu yhdessä Harri Rinteen kanssa. Lisäksi takana on yli 6000 heitettyä keikkaa ja yli 50 julkaistua albumia. Viime vuosina taiteilija on palkittu mm. Iskelmä-Finlandialla, Suomi-palkinnolla ja nähty Vain elämää -ohjelmassa.
Luvassa on naurua ja muistoja, hyvin tunteellinen ja koskettava ilta! Mikkoa säestää Alatalo Bros. Band. Lavalla nähdään myös Anne Mattila, Ronja Alatalo, Aleksanteri Hakaniemi, Eero A ja Coitus Int 50 Revival.
Kesto noin 2 tuntia, sisältäen väliajan.
Tervetuloa ikimuistoiseen ikuisen maalaispojan konserttiin!
Advertisement

Where is it happening?

Tampere-talo, Ravintola Fuuga, Yliopistonkatu, FI-33100 Tampere, Suomi, Tampere, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Legend of Laurila

Host or Publisher Legend of Laurila

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Tampere

Onda Stand Up - Vasama, Laahanen
Fri, 14 Nov at 07:00 pm Onda Stand Up - Vasama, Laahanen

Onda - Music & Arts Café

Kaleidoscope
Fri, 14 Nov at 07:00 pm Kaleidoscope

Yliopistonkatu 58 D, 33100 Tampere, Finland

PERFORMANCES ENTERTAINMENT
HeavyKaraoke @Bar Vilho
Fri, 14 Nov at 07:00 pm HeavyKaraoke @Bar Vilho

Bar Vilho

MUSIC ENTERTAINMENT
Yl\u00f6j\u00e4rven Klubin Kabaree-pikkujoulut
Fri, 14 Nov at 07:00 pm Ylöjärven Klubin Kabaree-pikkujoulut

Ravintola Ylöjärven Klubi

Dopelord (pol) + Loka + R\u00fcckwater @ Bar Kotelo, TRE
Fri, 14 Nov at 08:00 pm Dopelord (pol) + Loka + Rückwater @ Bar Kotelo, TRE

Bar Kotelo

ALAS x HARMER x LETTERBOMBS \/\/ ARMO, TRE
Fri, 14 Nov at 08:00 pm ALAS x HARMER x LETTERBOMBS // ARMO, TRE

Armo

Masentavan Musiikin DJ-ilta pt. 18 - Syysmasennus
Fri, 14 Nov at 09:00 pm Masentavan Musiikin DJ-ilta pt. 18 - Syysmasennus

Huurupiilo

Pekka Tiilikainen & Beatmakers - Live at Aikalis\u00e4
Fri, 14 Nov at 10:30 pm Pekka Tiilikainen & Beatmakers - Live at Aikalisä

Aikalisä Sports & Music bar

Gary Bartz (US) \/ G Livelab Tampere
Wed, 12 Nov at 07:00 pm Gary Bartz (US) / G Livelab Tampere

G Livelab Tampere

MUSIC ENTERTAINMENT
ONEVIOLIN, Tampere-talo, Tampere 13.11.2025
Thu, 13 Nov at 05:00 pm ONEVIOLIN, Tampere-talo, Tampere 13.11.2025

Tampere-talo

The Flaming Sideburns + Thee Ultra Bimboos \/ Olympia, Tampere
Thu, 13 Nov at 07:00 pm The Flaming Sideburns + Thee Ultra Bimboos / Olympia, Tampere

Olympia-kortteli

Anne Mattila: Perutaan h\u00e4\u00e4t 20v \/ Kangasala, Kangasala-talo
Thu, 13 Nov at 07:00 pm Anne Mattila: Perutaan häät 20v / Kangasala, Kangasala-talo

Kangasala-talo

CONCERTS
Michael Monroe Solo Acoustic \/ G Livelab Tampere
Thu, 13 Nov at 07:00 pm Michael Monroe Solo Acoustic / G Livelab Tampere

G Livelab Tampere

MUSIC ENTERTAINMENT
Thu, 13 Nov at 08:00 pm Bloodred Hourglass in Tampere

Tampereen tavara-asema

CONCERTS MUSIC
L\u00e4hteell\u00e4 - Highway to Bliss - Pyhien laulujen ilta TAMPERE pe 14.11.2025 klo 17-20
Fri, 14 Nov at 05:00 pm Lähteellä - Highway to Bliss - Pyhien laulujen ilta TAMPERE pe 14.11.2025 klo 17-20

Zen Center, Petsamonkatu 14, Tampere, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Kiko Loureiro @Olympia Tampere 14.11.2025
Fri, 14 Nov at 06:30 pm Kiko Loureiro @Olympia Tampere 14.11.2025

Olympia-kortteli

The Ghost Of Bruce Springsteen & The E Street Band | Kangasala-talo
Fri, 14 Nov at 07:00 pm The Ghost Of Bruce Springsteen & The E Street Band | Kangasala-talo

Kangasala-talo

MUSIC ENTERTAINMENT
HeavyKaraoke @Bar Vilho
Fri, 14 Nov at 07:00 pm HeavyKaraoke @Bar Vilho

Bar Vilho

MUSIC ENTERTAINMENT
SARA \u2013 30 v | Tavara-asema (Loppuunmyyty)
Fri, 14 Nov at 07:00 pm SARA – 30 v | Tavara-asema (Loppuunmyyty)

Ratapihankatu 33, 33100 Tampere, Finland

What's Happening Next in Tampere?

Discover Tampere Events