MARISKA - Laulan, kirjoitan.

Schedule

Sat, 24 Oct, 2026 at 07:00 pm

UTC+03:00

Location

Elokuvateatteri Kino Laika | Nummela, ES

Advertisement
Mariska - Laulan, kirjoitan.
Showtime klo 20.00
Esiintymisen kesto n. 100min sis. väliajan.
K-18
Liput www.kinolaika.fi
MARISKA TUNNELMALLISELLE KONSERTTIKIERTUEELLE
Palkittu lauluntekijä Mariska tuo ensi syksynä lavalle intiimin konserttikokonaisuuden, jossa suomenkielisen laulun ydin nostetaan keskiöön. Parin vuosikymmenen aikana niin itselle kuin toisille syntyneiden satojen sanoitusten joukosta riittää lauluja laulettavaksi. Konserttisarjan ensimmäisessä osassa kuullaan valikoitu kimppu kappaleita riisuttuina versioina.
“Olen saanut urani aikana kirjoittaa monenkirjavia kappaleita Stam1nasta Arja Korisevaan ja kaikkea siltä väliltä. Tuntuu että nyt on oikea hetki tarttua näihin lauluihin ja esittää ne ilman ylimääräisiä kerroksia – niin kuin minä ne kuulen.” kertoo Mariska.
Suomalaisessa musiikissa teksteillä on poikkeuksellisen vahva rooli, ja tämä konsertti rakentuu niiden varaan. Suomen kielen sävyt, rytmi ja merkitykset saavat tilaa hengittää ja tulla kuulluiksi.
Illan aikana artisti avaa myös laulujen taustoja henkilökohtaisten päiväkirjamerkintöjensä kautta, tarjoten yleisölle ainutlaatuisen näkymän tekstien syntyyn ja niiden merkityksiin.
Emma, Teosto 90, Iskelmä Finlandia, Larin Paraske, Junnu Vainio, Reino Helismaa sekä Kullervo Linna -palkinnoilla tunnustettu Mariska tarjoaa kuulijoille syksyllä harvinaisen mahdollisuudesta kohdata kirjoittamansa laulut läheltä – sanoina, ajatuksina ja kokemuksina.
Musisoinnista vastaa lavalla Mariskan lisäksi:
Harri Rantanen - basso
Juha Räsänen - perkussiot
Peter Engberg - kitara
Janne Puurtinen – koskettimet
Laulan, kirjoitan. -kiertueen liput tulevat myyntiin ke 1.4. klo 10!
Advertisement

Where is it happening?

Elokuvateatteri Kino Laika, Laika Ltd. Oy, FI-03600 Karkkila, Suomi, Nummela, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Longplay Music Agency

Host or Publisher Longplay Music Agency

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Nummela

Hiiden Laulu Sings Eurovision -kev\u00e4tkonsertti
Sat, 02 May at 05:00 pm Hiiden Laulu Sings Eurovision -kevätkonsertti

Vihdin Kultsa

EUROVISION
Nico Bertula @VarikkoBaari
Sat, 09 May at 11:00 pm Nico Bertula @VarikkoBaari

Helsingintie 25, Vihti

Pasi ja Anssi in Karkkila
Sat, 20 Jun at 10:00 pm Pasi ja Anssi in Karkkila

Pub Pikkupässi

CONCERTS MUSIC
Uniklubi @ Kylm\u00e4l\u00e4 VPK kes\u00e4juhlat
Sat, 27 Jun at 06:00 pm Uniklubi @ Kylmälä VPK kesäjuhlat

Sjökullantie 368, Kirkkonummi, Finland, 02540 Kirkkonummi, Finland

Popeda in Nummela
Fri, 10 Jul at 11:59 pm Popeda in Nummela

Popeda in Vihti
Sat, 11 Jul at 04:00 pm Popeda in Vihti

Hiidenkirnu Festival

FESTIVALS CONCERTS
KUUMAA in
Sat, 01 Aug at 05:00 pm KUUMAA in

Järvenpään Rantapuisto

CONCERTS MUSIC
Samuli Putro | Vihdin kes\u00e4teatteri
Fri, 07 Aug at 07:00 pm Samuli Putro | Vihdin kesäteatteri

Vihdin Kesäteatteri

Barokkimusiikkikonsertti, Veikkola Dada
Sun, 16 Aug at 03:00 pm Barokkimusiikkikonsertti, Veikkola Dada

Piiparila

CONCERTS
MARISKA - Laulan, kirjoitan.
Sat, 24 Oct at 07:00 pm MARISKA - Laulan, kirjoitan.

Elokuvateatteri Kino Laika

CONCERTS
Mariska in Karkkila
Sat, 24 Oct at 08:00 pm Mariska in Karkkila

Kino Laika

CONCERTS MUSIC

What's Happening Next in Nummela?

Discover Nummela Events