Lumiukko

Schedule

Thu Dec 11 2025 at 06:00 pm to 06:30 pm

UTC+02:00

Location

Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu, Finland | Juuka, IS

Advertisement
Tässä ihastuttavassa jouluklassikossa Joensuun kaupunginorkesteri johdattaa meidät talviyön tunnelmaan, jossa seuraamme pienen pojan ja lumiukon seikkailua halki taivaiden. Seikkailua, joka on hurmannut useita sukupolvia herkkyydellään ja taianomaisuudellaan vuosikymmenten ajan.
Lumisena jouluaattona pieni poika rakentaa lumiukon. Yön hiljaisuudessa tapahtuu ihme: lumiukko herää henkiin. Alkaa unohtumaton matka halki kodin, metsien ja tähtitaivaan – aina salaperäiseen paikkaan, jossa lumiukot kokoontuvat juhlimaan joulua…
Lumiukko on brittiläinen vuonna 1982 ensi-iltansa saanut animaatioelokuva, joka perustuu Raymond Briggsin samannimiseen lasten kuvakirjaan vuodelta 1978. Lumiukko oli vuonna 1982 parhaan lyhytanimaation Oscar-ehdokkaana ja se voitti muun muassa BAFTAn palkinnon parhaana lastenelokuvana. Suomessa Yle on esittänyt Lumiukkoa televisiossa vuodesta 1980 alkaen. Animaatioelokuvan musiikin on säveltänyt Howard Blake ja elokuvan lentokohtauksen aikana soiva tunnusmelodia Walking in the Air (suom. Avaruus, Sun nimesi on maa) tunnetaan varmasti jokaisessa kodissa.
Nyt tämä jouluklassikko nähdään Carelian valkokankaalla Joensuun kaupunginorkesterin tulkitsemana. Pue siis päälle villasukat, ota kainaloon pieni (tai iso) katsoja ja tule koko perheen voimin kokemaan kuinka lumiukko saa sinutkin mukaan lennolle!
Suositusikäraja 3 vuotta, sallittu kaikenikäisille. Konsertin ja elokuvan kesto on noin puoli tuntia.
to 11.12. klo 18 ja pe 12.12. klo 18 | Carelia-sali | Lumiukko | Liput 20 / 17 / 6 € | Kimppalippu 35 € (2 aik. + 2 lasta)
Liput ennakkoon Pilettipuoti Elielistä tai verkosta lippu.fi
Ohjelma:
Philipp Schneider, kapellimestari
Joensuun kaupunginorkesteri
Howard Blake: Lumiukko, 26’
Konsertin ja elokuvan kesto on noin puoli tuntia, ei väliaikaa.
Advertisement

Where is it happening?

Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu, Finland, Yliopistokatu 6, FI-80130 Joensuu, Suomi, Juuka, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Joensuun kaupunginorkesteri

Host or Publisher Joensuun kaupunginorkesteri

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Juuka

Mouhous \/\/ Kerubi
Fri, 12 Dec at 10:00 pm Mouhous // Kerubi

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland

Elastinen \/\/ Kerubi
Sat, 13 Dec at 10:00 pm Elastinen // Kerubi

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland

JOENSUU BIG BAND: DRUM ROLL, PLEASE! TRIBUTE TO BUDDY RICH BIG BAND
Sun, 14 Dec at 06:00 pm JOENSUU BIG BAND: DRUM ROLL, PLEASE! TRIBUTE TO BUDDY RICH BIG BAND

Joensuun konservatorio

MUSIC ENTERTAINMENT
Nobody Likes Core! -fest \/\/ IKIN\u00c4, Balance Breach, Awake Again
Fri, 19 Dec at 08:00 pm Nobody Likes Core! -fest // IKINÄ, Balance Breach, Awake Again

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland

FESTIVALS
Joulut\u00e4hti \/\/ Kerubi
Sat, 20 Dec at 09:00 pm Joulutähti // Kerubi

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland

REIKI & BREATHWORK RETREAT
Fri, 09 Jan at 04:00 pm REIKI & BREATHWORK RETREAT

Kestikievari Herranniemi

HEALTH-WELLNESS WORKSHOPS

What's Happening Next in Juuka?

Discover Juuka Events