Mouhous // Kerubi

Schedule

Fri, 12 Dec, 2025 at 10:00 pm

UTC+02:00

Location

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland | Juuka, IS

Advertisement
Tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan viettävä Mouhous lähtee syksyllä Mouhous 10v. -juhlakiertueelle. Kiertue alkaa 5. syyskuuta Tampereelta, sisältää 28 keikkaa ympäri Suomen ja saapuu meille Kerubille 12. joulukuuta. Kiertue juhlistaa yhtyeen 10 vuotista taivalta – siellä tullaan kuulemaan isoimpien hittien lisäksi myös yhtyeen tuotannosta harvemmin kuultuja helmiä.
Klo 21 ovet auki Kerubin Salissa
Klo 22 keikka alkaa
Klo 02 saakka pitäisi jaksaa bailata Kerubilla.
Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 28.5. klo 10 Tiketissä ja Lippupisteessä. Liput ennakosta 22 euroa, ovelta 25 euroa.
"Mouhous syntyi Jyväskylässä 2015, kun mentiin jatkoille Valentinin kämpille ja kirjotettiin lyriikoita Kelan kirjekuoriin samalla kun lämmitettiin kämppää uunilla. Sen jälkee ollaa saatu parhaiden ystävien kanssa elää meidän unelmaa. Välillä ollaan huudettu toisillemme keikka-autossa ja välillä onnesta tuhansien ihmisten eessä festarilavoilla. Keikat on aina ollut meille se tärkein juttu! Nyt halutaan palata takas siihen fiilikseen mistä tää alko. Kierretään 10-vuotisjuhlakiertueella meille tärkeitä mestoja ja muutamia uusia paikkoja uudella ilmeellä ja uudella showlla mihin on yhdistetty alkuaikojen vanhaa tuotantoa ja uutta – luvassa on visuaalisesti näyttävin Mouhous-show", bändi hehkuttaa.
Alkuvuonna Spotifyn toiseksi kuunnelluimmaksi Huppu pääs -singlellään noussut Mouhous perustettiin vuonna 2015 Jyväskylässä. Alusta asti energisellä liveshowllaan yleisön sydämet valloittanut yhtye on tunnettu muun muassa tuplaplatinaa striimanneista kappaleistaan Äänii, Hellafly ja Poikien vessa feat. costee. Mouhouksen vuonna 2020 julkaistu debyyttialbumi I hate Mouhous on striimannut yli 37 miljoonaa kertaa ja toinen albumi Masennust & Massii lähestyy platinarajaa. Monakosta, Valentinista ja Van Hegenistä koostuva yhtye valmistelee parasta aikaa kolmatta albumiaan.
Advertisement

Where is it happening?

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland, Siltakatu 1, FI-80100 Joensuu, Suomi, Juuka, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Ravintola Kerubi

Host or Publisher Ravintola Kerubi

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Juuka

Nobody Likes Core! -fest \/\/ IKIN\u00c4, Balance Breach, Awake Again
Fri, 19 Dec at 08:00 pm Nobody Likes Core! -fest // IKINÄ, Balance Breach, Awake Again

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland

FESTIVALS
Joulut\u00e4hti \/\/ Kerubi
Sat, 20 Dec at 09:00 pm Joulutähti // Kerubi

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland

REIKI & BREATHWORK RETREAT
Fri, 09 Jan at 04:00 pm REIKI & BREATHWORK RETREAT

Kestikievari Herranniemi

HEALTH-WELLNESS WORKSHOPS
Gabriel tulee takaisin
Thu, 11 Sep at 06:00 pm Gabriel tulee takaisin

Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu, Finland

CONCERTS MEETUPS
Edu Kettunen - 45 vuotta my\u00f6hemmin
Thu, 11 Sep at 07:00 pm Edu Kettunen - 45 vuotta myöhemmin

Kötsintie 2, 75500 Nurmes, Finland

Amazing Grace - klo 18 Flashback, klo 19 urkuri Esa Toivola
Fri, 12 Sep at 06:00 pm Amazing Grace - klo 18 Flashback, klo 19 urkuri Esa Toivola

Pielisensuun kirkko

T\u00e4m\u00e4 on laulu \u2764\ufe0f!
Sat, 13 Sep at 06:00 pm Tämä on laulu ❤️!

Helluntaikirkko

Immanuel
Sun, 14 Sep at 04:00 pm Immanuel

Joensuun Ev-Lut. Kirkko

Gospel Power - ENEMM\u00c4N KUIN NOSTALGIAA
Sun, 14 Sep at 07:00 pm Gospel Power - ENEMMÄN KUIN NOSTALGIAA

Joensuun Ev-Lut. Kirkko

Jussi Reijonen: sayr
Tue, 16 Sep at 07:00 pm Jussi Reijonen: sayr

Joensuun konservatorio

CONCERTS
Eriko Takahashi (Tokio, Japani) -pianokonsertti Juuan kunnantalon valtuustosalissa
Tue, 16 Sep at 07:00 pm Eriko Takahashi (Tokio, Japani) -pianokonsertti Juuan kunnantalon valtuustosalissa

Poikolantie 1, FI-83900 Juuka, Suomi

KJC Nurmes: Eeppi Ursin Duo
Thu, 18 Sep at 07:00 pm KJC Nurmes: Eeppi Ursin Duo

Nurmes-talo

MUSIC ENTERTAINMENT
Ilta olohuoneessa: Timo Kotipelto duo \/\/ Kerubi
Fri, 19 Sep at 07:00 pm Ilta olohuoneessa: Timo Kotipelto duo // Kerubi

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland

Koli Ruska Blues 2025
Fri, 19 Sep at 09:00 pm Koli Ruska Blues 2025

Sokos Hotelli Koli

ENTERTAINMENT MUSIC
AN APPARITION OVER KARELIA: Concrete Icon, Devil's Vomit, Whisper
Sat, 20 Sep at 10:00 pm AN APPARITION OVER KARELIA: Concrete Icon, Devil's Vomit, Whisper

Ravintola La Barre

MUSIC ENTERTAINMENT
SCORE-pelimusiikkia
Thu, 25 Sep at 06:00 pm SCORE-pelimusiikkia

Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu, Finland

CONCERTS
SCORE-pelimusiikkia
Fri, 26 Sep at 06:00 pm SCORE-pelimusiikkia

Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu, Finland

CONCERTS
Maarit Hurmerinta Duo
Fri, 26 Sep at 07:00 pm Maarit Hurmerinta Duo

Kötsintie 2, 75500 Nurmes, Finland

Freud Marx Engels & Jung Revisited \/\/ Kerubi
Sat, 27 Sep at 09:00 pm Freud Marx Engels & Jung Revisited // Kerubi

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland

Erja Lyytinen, Airi\u00b4s \/\/ Kerubi
Thu, 02 Oct at 06:00 pm Erja Lyytinen, Airi´s // Kerubi

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT

What's Happening Next in Juuka?

Discover Juuka Events