Lauantain toivotut 90 vuotta | Kangasala-talo

Schedule

Wed, 01 Oct, 2025 at 02:00 pm

UTC+03:00

Location

Kangasala-talo | Tampere, ES

Advertisement
Lauantain toivottujen ensimmäisestä lähetyksestä tulee syksyllä kuluneeksi 90 vuotta
Oli aika, jolloin radio oli kodin keskipiste. Putkiradion vihreä valo kutsui uutisten, hartauksien, urheilun, kuunnelmien ja muun kulttuurin pariin.
Oli aika, kun lauantain siivous, leipominen ja saunominen järjestettiin niin, että yhtään minuuttia ei hukattu Lauantain toivottujen kuuntelusta.
Oli aika, jolloin kevyempi osuus ohjelman lopussa tarjosi lähes ainoan rytmimusiikkituokion radioviikon ohjelmistossa. Tosin vanhempi väki joskus vierasti loppupuolen iskelmiä, mutta perheen yhteen kokoava ja lämpimiä muistoja herättävä tuo ohjelma on ollut.
Lauantain toivotut on radion pitkäaikaisin yhtä mittaan jatkunut musiikkiohjelma. Edelleen se kerää eri-ikäisiä kuulijoita arvuuttelemaan esiintyjiä, lauluja ja niiden tekijöitä. Tänään esiintyjiä ei tarvitse arvata: Mari Palo ja Hannu Lehtonen tulkitsevat eri vuosikymmenien suuria suosikkeja. Ja perinteiseen tapaan edetään kevyestä klassisesta operetin ja musikaalin kautta laulelmiin ja iskelmiin. Konsertin pianisti Seppo Hovi tarinoi kustakin laulusta.
Esityksen kesto on n. 2 tuntia, sisältäen väliajan.
Tuotanto: Kangasala-talo
Liput ja ryhmäliput
Liput Kangasala-talolta ja Lippu.fi
Peruslippu 29,50 €
Lippu.fi lisää tilausmaksut (alk. 1,50 € / tilaus + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)
Ryhmäliput vähintään 10 hengelle 27 €. Ryhmäliput Kangasala-talon myyntipalvelusta p. 0400 304 530, [email protected]
Lisäpalvelut
Naulakkopalvelumaksu 2,50 €
Anniskelukatsomo
Esityksessä on K18-anniskelualue katsomon yläosassa, riveillä 8-11.
Anniskelualueella sijaitsevalle istumapaikalle voi viedä ennen esitystä ja mahdollisen väliajan aikana ostamansa juoman. Anniskelukatsomo on kielletty alle 18-vuotiailta.
Ravintolan palvelut
Tule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia. Tarjolla laaja valikoima kahvilatuotteita ja juomia. Keittiö ei palvele sunnuntaista torstaihin.
Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin: https://kangasala-talo.fi/ravintola/
Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.
Tutustu näyttelyihin: https://kimmopyykkotaidemuseo.fi/
Saapuminen
Kangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä: https://kangasala-talo.fi/tule-meille/saapuminen/
Advertisement

Where is it happening?

Kangasala-talo, Kuohunharjuntie 6, FI-36200 Kangasala, Suomi, Tampere, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Kangasala-talo

Host or Publisher Kangasala-talo

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Tampere

Metso Barokki: Wien klassismin ja romantiikan taitteessa
Tue, 30 Sep at 06:00 pm Metso Barokki: Wien klassismin ja romantiikan taitteessa

Pirkankatu 2, 33210 Tampere, Finland

Tangotiistait Saanan kanssa
Tue, 30 Sep at 06:00 pm Tangotiistait Saanan kanssa

Rihmos Sidontastudio

Koiramets\u00e4ily\u00e4 italianvinttikoirille ja etnankoirille
Tue, 30 Sep at 06:00 pm Koirametsäilyä italianvinttikoirille ja etnankoirille

Vuoreksen Koirametsä

Lev\u00e4hd\u00e4n \u00e4\u00e4ness\u00e4 -rentoutus
Tue, 30 Sep at 06:00 pm Levähdän äänessä -rentoutus

Kalevan puistotie 23 A lh 1, Tampere

Metso: Tekoja! 2: Historian havinaa, tulevaisuuden tarkastelua
Wed, 01 Oct at 03:00 pm Metso: Tekoja! 2: Historian havinaa, tulevaisuuden tarkastelua

Pääkirjasto Metso

TamSKin rally-tokon MES-iltakisa 1.10.2025
Wed, 01 Oct at 04:00 pm TamSKin rally-tokon MES-iltakisa 1.10.2025

Luhtaantie 58, 33560 Tampere, Finland

Tammerkosken T\u00e4rskyt 1.10.2025
Wed, 01 Oct at 05:00 pm Tammerkosken Tärskyt 1.10.2025

Pub Jerun Piilopaikka

Sieniretki
Wed, 01 Oct at 05:00 pm Sieniretki

Toivion Koulu

Metso Barokki: Wien klassismin ja romantiikan taitteessa
Tue, 30 Sep at 06:00 pm Metso Barokki: Wien klassismin ja romantiikan taitteessa

Pirkankatu 2, 33210 Tampere, Finland

Lauantain toivotut 90 vuotta | Kangasala-talo
Wed, 01 Oct at 02:00 pm Lauantain toivotut 90 vuotta | Kangasala-talo

Kangasala-talo

Mooseksen Parta 30v -konsertti
Wed, 01 Oct at 07:00 pm Mooseksen Parta 30v -konsertti

TTT-Klubi

CONCERTS
Glenn Hughes - Plays Deep Purple \/ Tampere, Tampere-talo 1.10.2025
Wed, 01 Oct at 07:00 pm Glenn Hughes - Plays Deep Purple / Tampere, Tampere-talo 1.10.2025

Tampere-talo

CONCERTS ART
Jarkko Tamminen - Lauluilta \/ Tampere
Wed, 01 Oct at 07:00 pm Jarkko Tamminen - Lauluilta / Tampere

Tampere-talo

VV HC JUNGLE FEVER 2
Wed, 01 Oct at 08:00 pm VV HC JUNGLE FEVER 2

Vastavirta-Klubi

WALTARI \u2013 Big Bang! 2.10. | Tavara-asema
Thu, 02 Oct at 07:00 pm WALTARI – Big Bang! 2.10. | Tavara-asema

Ratapihankatu 33, 33100 Tampere, Finland

Tallari \/ G Livelab Tampere
Thu, 02 Oct at 07:00 pm Tallari / G Livelab Tampere

G Livelab Tampere

CONCERTS MUSIC
Jarkko Martikainen | Kangasala-talo
Fri, 03 Oct at 07:00 pm Jarkko Martikainen | Kangasala-talo

Kangasala-talo

CONCERTS
Y\u00d6 3.10. | Tavara-asema
Fri, 03 Oct at 07:00 pm YÖ 3.10. | Tavara-asema

Ratapihankatu 33, 33100 Tampere, Finland

Jami Faltin
Fri, 03 Oct at 07:30 pm Jami Faltin

Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere, Finland

MEETUPS MEET-AND-GREET

What's Happening Next in Tampere?

Discover Tampere Events