Kampaamo

Schedule

Fri Oct 23 2026 at 06:00 pm to 08:30 pm

UTC+03:00

Location

Kerava-sali | Sipoo, ES

Advertisement
Draamakomedia pienyrittäjistä Keravalla
Kampaamo on keravalaisin eväin Kansallisteatterin pääjohtajaksi ponnistaneen Mika Myllyahon hauska ja koskettava draamakomedia. Myllyaho on halunnut kirjoittaa Keski-Uudenmaan Teatterille uuden, kotimaisemiinsa sijoittuvan version vuonna 2021 kantaesitetystä näytelmästä. Kerava-salin näyttämölle nousevat KUT:in säkenöivät komediennet Anna-Leena Sipilä, Minna Kivelä ja Nora Raikamo. Ja on mukana yksi ihana mieskin, Jari Vainionkukka.
Ansku ja Raikku ovat pitäneet Kannistossa Kampaamoa jo viisitoista hyvää vuotta. Lapset ovat sinä aikana kasvaneet ja puolisot joko lähteneet tai käyneet sietämättömiksi. Kampaamo on pysynyt ja tarjonnut kaveruksille sekä siivousyrittäjä Siskolle aina työ- ja turvapaikan. Siellä yhteisvoimin voidaan ratkoa tärkeimmät kysymykset ja höpötellä muut asiat. Kaikella on kuitenkin aikansa. Korsolainen motoristin käytyä asiakasvessassa käy selväksi, että Kampaamo on tullut tiensä päähän. Olisi uuden alun aika, mutta millaisen? Ja kuinka siihen olisi rahaa?
Keravalaisen Kampaamon ohjauksesta vastaa Kaisa-Liisa Logrén, lavastaja-pukusuunnittelijana toimii Paula Koivunen, näytelmän valaisee Jussi Kaatrasalo ja taustamusiikista huolehtii Tero Arnberg sekä tukat ja naamat pistää kuntoon Laura Juvonen. Muita Kampaamon tärkeitä tontteja hoitavat teknikko Tero Enroth, rekvisitööri-järjestäjä Veera Lauhia, tuottaja Ulla Havulehto, graafikko Kalle Tahkolahti ja valokuvaaja Kristiina Männikkö.
Ensi-ilta la 24.10. Keuda-talon Kerava-salissa
Liput lippu.fi ja Keski-Uudenmaan teatterin toimisto
Early Bird -hinta: Peruslippu 33€ (voimassa 31.5. asti)
Peruslippu 37,50€
Eläkeläiset, työttömät 35,50€
Opiskelija 28€
Ryhmät 34€ (min 20 henkilöä)
Netistä ostaessa lippujen hintaan lisätään Lippupisteen palvelumaksu.
Advertisement

Where is it happening?

Kerava-sali, Keskikatu 3, FI-04200 Kerava, Suomi, Sipoo, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Keski-Uudenmaan Teatteri KUT

Host or Publisher Keski-Uudenmaan Teatteri KUT

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Sipoo

Pajan klubilla, Roope Salminen & Ernest Lawson Komediashow
Thu, 14 May at 08:00 pm Pajan klubilla, Roope Salminen & Ernest Lawson Komediashow

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Finland

Ranskalainen pyjama - Krapin Kes\u00e4teatteri 2026
Wed, 03 Jun at 06:00 pm Ranskalainen pyjama - Krapin Kesäteatteri 2026

Krapin Kesäteatteri

PERFORMANCES ART
Kroppa karkuteill\u00e4 -komedia
Sat, 13 Jun at 04:00 pm Kroppa karkuteillä -komedia

Halkiantie 24, 07190 Halkia, Finland

Kampaamo
Fri, 23 Oct at 06:00 pm Kampaamo

Kerava-sali

What's Happening Next in Sipoo?

Discover Sipoo Events