Hevisaurus – Maailmankiertueella | Turku

Schedule

Sat, 27 Dec, 2025 at 02:00 pm

UTC+02:00

Location

Turun konserttitalo | Turku, LS

Advertisement
🔥 Hevisaurus maailmankiertueella Turussa – RÄYH 🔥
Nyt kuuluu upeita uutisia Velhovuorelta! Jurahevin kuninkaat Herra Hevisaurus, Milli Pilli, Komppi Momppi, Riffi Raffija Muffi Puffi eli lasten ja aikuisten suosikkiyhtye Hevisaurus on saanut valmiiksi upouuden levynsä!
Uuden levyn nimi on Maailmankiertueella ja se julkaistiin helmikuussa 2025. Albumilta lohkaistiin etukäteen kaksi singleä: Hevimetallisarvet sekä halloweenin suosikkibiisiksi noussut karmaiseva Kalloween. Levyn maailmankiertueella Hevisaurus seikkailee kahdentoista kappaleen voimin ympäri maailmaa niin Irlannissa, Egyptissä, Saksassa kuin Thaimaan lämmössäkin.
Maailmankiertueella on Hevisauruksen jo kuusitoista vuotta sitten alkaneen levytysuran yhdeksäs studioalbumi. Edellinen albumi Bändikouluun!julkaistiin vuonna 2019.
Neljän dinosauruksen ja lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut yhdeksän studioalbumia ja on palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kolme yhdeksästä Hevisauruksen albumeista on yltänyt kultarajoille, kaksi myynyt platinaa ja vuoden 2009 Jurahevin kuninkaat-esikoisalbumi myi jo ensimmäisenä vuotenaan tuplaplatinaa.
Viime vuosina Hevisaurus on ollut maailmankiertueella myös ihan konkreettisesti, kun Heavysaurus-nimellä toimiva yhtye on saavuttanut suurta suosiota Keski-Euroopan saksankielisissä maissa.
Konsertti soveltuu kaikenikäisille.
Konsertin kesto on n. 1 tunti. Ei väliaikaa.
𝗟𝗜𝗣𝗨𝗧
Peruslippu 33,50 €
Advertisement

Where is it happening?

Turun konserttitalo, Sibeliuksenkatu 2, FI-20100 Turku, Suomi, Turku, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Metal Dino Fans Network

Host or Publisher Metal Dino Fans Network

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Turku

Gizy Bileduo feat Sanni Sir\u00e9n, 31.12 Turku, John Scott\u00b4s Aurakatu
Wed, 31 Dec at 11:00 pm Gizy Bileduo feat Sanni Sirén, 31.12 Turku, John Scott´s Aurakatu

John Scott's Aurakatu

PARTIES ENTERTAINMENT
P2's Banquet - ainutlaatuinen rockshow Bassossa
Fri, 02 Jan at 11:00 pm P2's Banquet - ainutlaatuinen rockshow Bassossa

Ravintola Basso

Flaman Paritanssistartti \u2013 Kokeile salsaa, bachataa ja urban kizi\u00e4
Thu, 08 Jan at 05:00 pm Flaman Paritanssistartti – Kokeile salsaa, bachataa ja urban kiziä

Rauhankatu 15, FI-20100 Turku, Suomi

DANCE WORKSHOPS
Flama Twerk Weekend
Sat, 10 Jan at 11:00 am Flama Twerk Weekend

Rauhankatu 15, FI-20100 Turku, Suomi

PARTIES ENTERTAINMENT
EMMA & MATILDA
Wed, 12 Nov at 08:00 pm EMMA & MATILDA

Junakatu 9, 20100 Turku, Finland

ART THEATRE
emma & matilda in Turku
Wed, 12 Nov at 08:00 pm emma & matilda in Turku

Teatro

CONCERTS MUSIC
Igudesman & Joo: Grand Finale Dvo\u0159\u00e1k Style
Thu, 13 Nov at 07:00 pm Igudesman & Joo: Grand Finale Dvořák Style

Turun konserttitalo

MUSIC ENTERTAINMENT
PE 14.11.2025 POPEDA + PELLE MILJOONA 70V. \/\/ Logomo-sali, Turku
Fri, 14 Nov at 06:00 pm PE 14.11.2025 POPEDA + PELLE MILJOONA 70V. // Logomo-sali, Turku

Junakatu 9, 20100 Turku, Finland

CONCERTS MUSIC
Popeda in Turku
Fri, 14 Nov at 07:00 pm Popeda in Turku

Logomo Oy

CONCERTS MUSIC
Tero-Petri & Korvaamattomat + Loiriplukari \/ Dynamo
Fri, 14 Nov at 08:30 pm Tero-Petri & Korvaamattomat + Loiriplukari / Dynamo

Linnankatu 7, 20100 Turku, Finland

 Histan veisaajien konsertti
Sat, 15 Nov at 02:00 pm Histan veisaajien konsertti

Turun tuomiokirkko

CONCERTS
LC COWBOYS & HARLEM ANGELS - la 15.11.2025 Logomo, Turku
Sat, 15 Nov at 06:00 pm LC COWBOYS & HARLEM ANGELS - la 15.11.2025 Logomo, Turku

Junakatu 9, 20100 Turku, Finland

Sat, 15 Nov at 07:00 pm Penny and Sparrow in Turku

Dynamo

CONCERTS MUSIC
Penny & Sparrow (US) \/ Dynamo
Sat, 15 Nov at 09:00 pm Penny & Sparrow (US) / Dynamo

Linnankatu 7, 20100 Turku, Finland

MUSIC MEETUPS
Flame Jazz Club: Maja Mannila & Johannes Granroth
Wed, 19 Nov at 05:00 pm Flame Jazz Club: Maja Mannila & Johannes Granroth

Linnankatu 11, Forum Kortteli, Turku

MUSIC ENTERTAINMENT
Lauluntekij\u00e4klubi: Nicholas Francett
Wed, 19 Nov at 06:00 pm Lauluntekijäklubi: Nicholas Francett

Bar Ö

Sibbe Live!: Check this out \u2013 tjeckisk afton\/t\u0161ekkil\u00e4inen ilta
Wed, 19 Nov at 07:00 pm Sibbe Live!: Check this out – tjeckisk afton/tšekkiläinen ilta

Piispankatu 17, 20500 Turku, Finland

ENTERTAINMENT MUSIC
Battle Beast + Dynazty @ Logomo, Turku 20.11.2025
Thu, 20 Nov at 06:30 pm Battle Beast + Dynazty @ Logomo, Turku 20.11.2025

Logomo

KONINGSDAG

What's Happening Next in Turku?

Discover Turku Events