Glow Festival 2026

Schedule

Sat Aug 29 2026 at 04:30 pm to 11:30 pm

UTC+03:00

Location

Nokia Arena | Tampere, ES

Advertisement
Glow Festival 2026
Tampere
Nokia Arena
lauantai 29.8.2026
Kahdessa vuodessa Suomen hengellisen musiikin merkittävimmäksi ilmiöksi noussut Glow Festival kutsuu jälleen tuhannet ihmiset mukaan gospelmusiikin juhlaan. Lavalla nähdään pala New Yorkia 😍✨
Glow Festivalin pääkonsertti on vuoden vaikuttavin konserttikokemus, jossa yhdistyy maailmankuulut gospelkappaleet, USA:n huippumuusikot, Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Diandra, vahvasta soul-äänestään tunnettu Jepa Lambert, afroamerikkalaisen gospelin energia, Sounds of Mercy -gospelkuoro ja vaikuttava Glow-band torvineen. Luvassa Times Square Churchin musiikista vastanneen Jukka Palosen sekä Lasse Sakaran kokoama ennennäkemätön elämys, joka ammentaa inspiraationsa New Yorkin kirkoista ja niiden rikkaasta gospel-perinnöstä.
Lisäksi illan aikana nähdään uusia yllättäviä kokoonpanoja ja lukuisia muita kotimaisia suosikkeja kuten virtuoottinen Ilta, Pekka Ruuska, Jari Levy, Jukka Leppilampi, Juhani Tikkanen sekä Simojoki & The Next Generation. Nostalgiaa tapahtumaan tuo ensi vuonna 20-vuotta täyttävä Idän Ihmeet, 1990-luvun Heaven Up sekä 60-vuotisjuhlavuottaan viettävä Pro Fide. Uuden sukupolven äänen tapahtumassa nostaa Immanuel yhdessä nuorten rap-muusikoiden Jodahen, Beigen ja Amoksen kanssa.
Luvassa gospelmusiikin riemua, juhlaa ja nostalgiaa parhaimmillaan! Tapahtuman taiteellisesta sisällöstä vastaava muusikko Lasse Sakara johtaa päivän aikana huippumuusikoista koostuvaa Glow-bandia torvineen. Esitykset kruunaa Jepa Lambertin johtama upea taustalaulajien ryhmä.
Valtavasti positiivista palautetta kerännyt Suomen suurin iltanuotio eli Glow Favorites saa myös jatkoa. Tunnelmaltaan rauhallisempi ja intiimimpi konsertti kutsuu koko yleisön mukaan yhtymään rakastettujen iltanuotiolaulujen säveliin.
Lue lisää ohjelmasta nettisivuilta www.glowfestival.fi
Advertisement

Where is it happening?

Nokia Arena, Ratapihankatu 37, FI-33100 Tampere, Suomi, Tampere, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Glow Festival

Host or Publisher Glow Festival

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Tampere

Matthau Mikojan \/ G Livelab Tampere
Fri, 28 Aug at 08:00 pm Matthau Mikojan / G Livelab Tampere

Puutarhakatu 1, 33100 Tampere, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Classical Trancelations in Concert, Tampere-Talo, Tampere 28.8.2026
Fri, 28 Aug at 09:00 pm Classical Trancelations in Concert, Tampere-Talo, Tampere 28.8.2026

Tampere-talo

CONCERTS MUSIC
Coitus Int Revival K18
Sat, 29 Aug at 06:00 pm Coitus Int Revival K18

Lapintie 3 a, 33100 Tampere, Finland

Haikan lavan sunnuntaitanssit 30.8. Tiuku & SuomiBros
Sun, 30 Aug at 05:00 pm Haikan lavan sunnuntaitanssit 30.8. Tiuku & SuomiBros

Haikankatu 30, 33960 Pirkkala, Finland

Olli Ahvenlahti New Quintet \/ G Livelab Tampere
Wed, 02 Sep at 07:00 pm Olli Ahvenlahti New Quintet / G Livelab Tampere

G Livelab Tampere

MUSIC ENTERTAINMENT
Jaakko Laitinen & V\u00e4\u00e4r\u00e4 Raha \/ G Livelab Tampere
Thu, 03 Sep at 07:00 pm Jaakko Laitinen & Väärä Raha / G Livelab Tampere

G Livelab Tampere

ENTERTAINMENT MUSIC
Musta Juhla 2026
Fri, 04 Sep at 08:00 pm Musta Juhla 2026

Vastavirta-klubi

Lunta tupaan
Sat, 05 Sep at 05:30 pm Lunta tupaan

Ylisen Kartano

Kuoronjohdon B-tutkintokonsertti - Rauhan rukous
Mon, 18 May at 07:00 pm Kuoronjohdon B-tutkintokonsertti - Rauhan rukous

Tampereen tuomiokirkko

MUSIC ENTERTAINMENT
Finlayson Soi Metsossa - Erkki Virkkala & Iikka Huntus
Tue, 19 May at 05:00 pm Finlayson Soi Metsossa - Erkki Virkkala & Iikka Huntus

Pirkankatu 2, 33210 Tampere, Finland

Er\u00e4maan Suutari
Tue, 19 May at 06:00 pm Erämaan Suutari

Uramonkatu 9, 33240 Tampere, Finland

Dominutz: N\u00e4en sinut, kuulen sinut - Mental Health Art Week
Wed, 20 May at 06:30 pm Dominutz: Näen sinut, kuulen sinut - Mental Health Art Week

Sampolan kirjasto, Sammonkatu 2, Tampere

HEALTH-WELLNESS ART
Satu Lii, Peltokurki 20.5. \/\/ Kulttuuritalo Telakka
Wed, 20 May at 07:00 pm Satu Lii, Peltokurki 20.5. // Kulttuuritalo Telakka

Tullikamarinaukio 3, 33100 Tampere, Finland

Paraatit \u2013 Tampere
Thu, 21 May at 03:30 pm Paraatit – Tampere

Tampereen Keskustori

Mental Alaska: Arrington De Dionyso (USA), Simo Laihonen, Keuhkot \/\/ Kulttuuritalo Telakka
Thu, 21 May at 07:00 pm Mental Alaska: Arrington De Dionyso (USA), Simo Laihonen, Keuhkot // Kulttuuritalo Telakka

Tullikamarinaukio 3, 33100 Tampere, Finland

Kirkkokonsertti, Tampere
Thu, 21 May at 07:00 pm Kirkkokonsertti, Tampere

Tampereen tuomiokirkko

Varjokabaree - Kukkaisklubi
Thu, 21 May at 07:30 pm Varjokabaree - Kukkaisklubi

Varjobaari

What's Happening Next in Tampere?

Discover Tampere Events