Viiden Tähden -kiertue | TURKU, LOGOMO 🌟

Schedule

Sun, 01 Nov, 2026 at 06:00 pm

UTC+02:00

Location

Logomo | Turku, LS

Advertisement
VIIDEN TÄHDEN -KIERTUE SAAPUU TURKUUN 1.11.!🌟
Viisi suomalaisen iskelmämusiikin kestotähteä yhdistää voimansa ja lähtee lokakuussa mittavalle kiertueelle ympäri Suomen. Tällä Viiden tähden -kiertueella lavalle nousee nimensä mukaisesti viisi huippuartistia: Marion Rung, Meiju Suvas, Virve Rosti, Ami Aspelund ja Anja Niskanen. Heitä säestää kapellimestari Esa Niemisen johtama orkesteri.

Kiertueella kuullaan artistien hittejä vuosikymmenten varrelta, mutta luvassa on myös yllätyksiä ja versioita, joita on suunniteltu vain tätä kiertuetta varten. 💫
– Luvassa on hivelevää hittitykitystä monelta eri vuosikymmeneltä. On uskomaton kunnia päästä näiden artistien ja upean orkesterin kanssa kiertueelle ja käydä läpi lukuisia unohtumattomia lauluja, toteaa kapellimestari Esa Nieminen.

– Mahtavaa päästä näiden mature-mimmien kanssa kiertueelle. Kaikilla on takana paljon meriittejä, taitoa ja osaamista. Odotan kaikista eniten kuitenkin Esa Niemisen sovituksia ja toivoisin, että meillekin tulisi samanlainen yhteinen biisipotpuri kuin Leidit Lavalla -porukalle tuli aikoinaan. Siis sellainen, joka jää soimaan vielä parikymmentä vuotta kiertueen jälkeen, toivoo Virve Rosti.

Viiden tähden -kiertueen artisteilla on takanaan Euroviisuja, Syksyn Sävel -kisoja ja ennen kaikkea suuri joukko ikivihreiksi muodostuneita hittejä, jotka soivat radioissa kerta toisensa jälkeen. Marion Rung on edustanut Suomea Euroviisuissa 1962 ja 1973 ja voittanut Syksyn Sävelen 1977. Ami Aspelund oli Suomen euroviisuedustajana 1983 ja Virve Rosti 1987. Anja Niskanen puolestaan voitti Syksyn Sävelen 1984. ✨

– On suuri ilo saada työskennellä näiden ihanien ja lahjakkaiden kollegojen kanssa. Meijun kanssa ollaan jo tehty jotain pientä vuosien varrella, mutta näiden toisten upeiden artistien kanssa tämä on minulle nyt ensi kerta. Uskon, että meillä tulee olemaan hauskaa yhdessä ja se tulee varmaan näkymään myös yleisölle, kertoo Marion Rung.

– Tämä viisikko kun pistää energiansa yhteen, niin se on varmasi sellainen kokemus, ettei sitä osaa etukäteen edes kuvitella, vaan se pitää itse kunkin kokea. Odotan innolla tätä naisenergiapommia, kun päästään ihanien sielunsiskojen kanssa jakamaan hyvää energiaa ympäri Suomen, toteaa Meiju Suvas.

Viiden tähden -kiertueen artistien ura on täynnä lukemattomia hittejä, kuten Pure mua, Tää onnea on, Ollaan hiljaa vain, Fantasiaa, Mitt äppelträd, Kun Chicago kuoli, Tuolta saapuu Charlie Brown, El Bimbo, Hyvästi yö ja monet muut.

– Tästä on tulossa kimalteleva syksy ja mahtava konserttikiertue! Hienoa olla hyvässä energiassa mukana, toteavat Ami Aspelund ja Anja Niskanen.

Viiden tähden -kiertue:
PE 02.10. Lappeenranta, Lappeenranta-Sali
LA 03.10. Lahti, Sibeliustalo
KE 07.10. Kuopio, Musiikkikeskus
PE 09.10. Helsinki, Kulttuuritalo
LA 10.10 Järvenpää, Järvenpää-talo
SU 11.10. Hyvinkää, Hyvinkääsali
KE 14.10. Mikkeli, Mikaeli
PE 16.10. Tampere, Tampere-Talo
LA 17.10. Jyväskylä, Paviljonki
SU 18.10. Oulu, Madetojan Sali
KE 21.10. Espoo, Tapiolasali
KE 28.10. Porvoo, Taidetehdas
PE 30.10. Pori, Promenadikeskus
LA 31.10. Hämeenlinna, Verkatehdas
SU 01.11. Turku, Logomo

Tuotanto: Sahara Agency Oy
www.viidentahdenkiertue.fi

Lehdistökuvat:
www.dropbox.com/scl/fo/s7xexmq9tidiqhaq5kfyi/AEDA_6lLJtQkewFD5hKBzjI?rlkey=45k9q72uvzs6jw7saj8nqjdc6&st=ambostgi&dl=0

Lisätiedot medioille: Tomi Lindblom, p. 040–528 8485, [email protected]
Advertisement

Where is it happening?

Logomo, Logomo, Köydenpunojankatu 14, FI-20100 Turku, Suomi, Turku, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Viiden T\u00e4hden -kiertue

Host or Publisher Viiden Tähden -kiertue

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Turku

Pentacle (Hol), Vitriolic, Black Rock, Evil Angel @ Fuusio \/ Nirvana, Turku 7.11.
Sat, 07 Nov at 08:00 pm Pentacle (Hol), Vitriolic, Black Rock, Evil Angel @ Fuusio / Nirvana, Turku 7.11.

Nirvana Turku

MUSIC ENTERTAINMENT
TFO: Avajaiskonsertti
Thu, 12 Nov at 06:30 pm TFO: Avajaiskonsertti

Turun musiikkitalo Fuuga

Michael Mayo (US) & UMO Helsinki Jazz Orchestra
Fri, 13 Nov at 08:30 pm Michael Mayo (US) & UMO Helsinki Jazz Orchestra

Turun musiikkitalo Fuuga

MUSIC ENTERTAINMENT
Suurkuoro & Sinfoniaorkesteri
Sat, 14 Nov at 06:00 pm Suurkuoro & Sinfoniaorkesteri

Mikaelinkirkko

Mun syd\u00e4meni t\u00e4nne j\u00e4i
Wed, 18 Nov at 07:00 pm Mun sydämeni tänne jäi

Turun musiikkitalo Fuuga

CONCERTS
Musiikkimatka Latviaan. C\u0112SIS
Sat, 25 Apr at 04:30 am Musiikkimatka Latviaan. CĒSIS

Turku International Airport

CONCERTS
Sibbe Live!: Genom glaset \u2013 En afton med musik och balett \/ Lasin l\u00e4pi \u2013 Musiikin ja baletin ilta
Wed, 29 Apr at 07:00 pm Sibbe Live!: Genom glaset – En afton med musik och balett / Lasin läpi – Musiikin ja baletin ilta

Piispankatu 17, 20500 Turku, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Turku Folks! -orkesteri: Ty\u00f6viksen keskiviikkokurssin iltasoitto
Wed, 29 Apr at 07:00 pm Turku Folks! -orkesteri: Työviksen keskiviikkokurssin iltasoitto

Kaskenkatu 5, 20700 Turku, Finland

Tuopin Wappu
Thu, 30 Apr at 10:00 am Tuopin Wappu

Munterinkatu 15, 20360

MUSIC KARAOKE
TURUN KAUPPATORIN VAPPU 2026
Thu, 30 Apr at 03:00 pm TURUN KAUPPATORIN VAPPU 2026

Kauppatori, 20100 Turku, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Ty\u00f6v\u00e4en lauluilta 2026
Thu, 30 Apr at 06:30 pm Työväen lauluilta 2026

Saaristolaisbaari Turku

Kasarishow
Thu, 30 Apr at 07:30 pm Kasarishow

Humalistonkatu 7, 20100 Turku, Finland

ENTERTAINMENT PARTIES
OLAVI UUSIVIRTA
Thu, 30 Apr at 09:00 pm OLAVI UUSIVIRTA

Junakatu 9, 20100 Turku, Finland

Hittiheviretkue Turussa!
Thu, 30 Apr at 11:00 pm Hittiheviretkue Turussa!

Bar Koivu

Ly\u00f6m\u00e4tt\u00f6m\u00e4t @ Ihku 30.4.
Thu, 30 Apr at 11:59 pm Lyömättömät @ Ihku 30.4.

Kauppiaskatu 5, 20100 Turku, Finland

VAPUNP\u00c4IV\u00c4N OOPPERABRUNSSI - OPERA BRUNCH P\u00c5 F\u00d6RSTA MAJ
Fri, 01 May at 12:00 pm VAPUNPÄIVÄN OOPPERABRUNSSI - OPERA BRUNCH PÅ FÖRSTA MAJ

Jazz Café AXO

MUSIC ENTERTAINMENT
Flame Jazz Club All Stars Vapputorilla!
Fri, 01 May at 04:00 pm Flame Jazz Club All Stars Vapputorilla!

Turun kauppatori

MUSIC ENTERTAINMENT

What's Happening Next in Turku?

Discover Turku Events