Viiden Tähden -kiertue | TAMPERE, TAMPERE-TALO 🌟

Schedule

Fri, 16 Oct, 2026 at 07:00 pm

UTC+03:00

Location

Tampere-talo | Tampere, ES

Advertisement
VIIDEN TÄHDEN -KIERTUE SAAPUU TAMPEREELLE 16.10.!🌟
Viisi suomalaisen iskelmämusiikin kestotähteä yhdistää voimansa ja lähtee lokakuussa mittavalle kiertueelle ympäri Suomen. Tällä Viiden tähden -kiertueella lavalle nousee nimensä mukaisesti viisi huippuartistia: Marion Rung, Meiju Suvas, Virve Rosti, Ami Aspelund ja Anja Niskanen. Heitä säestää kapellimestari Esa Niemisen johtama orkesteri.

Kiertueella kuullaan artistien hittejä vuosikymmenten varrelta, mutta luvassa on myös yllätyksiä ja versioita, joita on suunniteltu vain tätä kiertuetta varten. 💫
– Luvassa on hivelevää hittitykitystä monelta eri vuosikymmeneltä. On uskomaton kunnia päästä näiden artistien ja upean orkesterin kanssa kiertueelle ja käydä läpi lukuisia unohtumattomia lauluja, toteaa kapellimestari Esa Nieminen.

– Mahtavaa päästä näiden mature-mimmien kanssa kiertueelle. Kaikilla on takana paljon meriittejä, taitoa ja osaamista. Odotan kaikista eniten kuitenkin Esa Niemisen sovituksia ja toivoisin, että meillekin tulisi samanlainen yhteinen biisipotpuri kuin Leidit Lavalla -porukalle tuli aikoinaan. Siis sellainen, joka jää soimaan vielä parikymmentä vuotta kiertueen jälkeen, toivoo Virve Rosti.

Viiden tähden -kiertueen artisteilla on takanaan Euroviisuja, Syksyn Sävel -kisoja ja ennen kaikkea suuri joukko ikivihreiksi muodostuneita hittejä, jotka soivat radioissa kerta toisensa jälkeen. Marion Rung on edustanut Suomea Euroviisuissa 1962 ja 1973 ja voittanut Syksyn Sävelen 1977. Ami Aspelund oli Suomen euroviisuedustajana 1983 ja Virve Rosti 1987. Anja Niskanen puolestaan voitti Syksyn Sävelen 1984. ✨

– On suuri ilo saada työskennellä näiden ihanien ja lahjakkaiden kollegojen kanssa. Meijun kanssa ollaan jo tehty jotain pientä vuosien varrella, mutta näiden toisten upeiden artistien kanssa tämä on minulle nyt ensi kerta. Uskon, että meillä tulee olemaan hauskaa yhdessä ja se tulee varmaan näkymään myös yleisölle, kertoo Marion Rung.

– Tämä viisikko kun pistää energiansa yhteen, niin se on varmasi sellainen kokemus, ettei sitä osaa etukäteen edes kuvitella, vaan se pitää itse kunkin kokea. Odotan innolla tätä naisenergiapommia, kun päästään ihanien sielunsiskojen kanssa jakamaan hyvää energiaa ympäri Suomen, toteaa Meiju Suvas.

Viiden tähden -kiertueen artistien ura on täynnä lukemattomia hittejä, kuten Pure mua, Tää onnea on, Ollaan hiljaa vain, Fantasiaa, Mitt äppelträd, Kun Chicago kuoli, Tuolta saapuu Charlie Brown, El Bimbo, Hyvästi yö ja monet muut.

– Tästä on tulossa kimalteleva syksy ja mahtava konserttikiertue! Hienoa olla hyvässä energiassa mukana, toteavat Ami Aspelund ja Anja Niskanen.

Viiden tähden -kiertue:
PE 02.10. Lappeenranta, Lappeenranta-Sali
LA 03.10. Lahti, Sibeliustalo
KE 07.10. Kuopio, Musiikkikeskus
PE 09.10. Helsinki, Kulttuuritalo
LA 10.10 Järvenpää, Järvenpää-talo
SU 11.10. Hyvinkää, Hyvinkääsali
KE 14.10. Mikkeli, Mikaeli
PE 16.10. Tampere, Tampere-Talo
LA 17.10. Jyväskylä, Paviljonki
SU 18.10. Oulu, Madetojan Sali
KE 21.10. Espoo, Tapiolasali
KE 28.10. Porvoo, Taidetehdas
PE 30.10. Pori, Promenadikeskus
LA 31.10. Hämeenlinna, Verkatehdas
SU 01.11. Turku, Logomo

Tuotanto: Sahara Agency Oy
www.viidentahdenkiertue.fi

Lehdistökuvat:
www.dropbox.com/scl/fo/s7xexmq9tidiqhaq5kfyi/AEDA_6lLJtQkewFD5hKBzjI?rlkey=45k9q72uvzs6jw7saj8nqjdc6&st=ambostgi&dl=0

Lisätiedot medioille: Tomi Lindblom, p. 040–528 8485, [email protected]
Advertisement

Where is it happening?

Tampere-talo, Ravintola Fuuga, Yliopistonkatu, FI-33100 Tampere, Suomi, Tampere, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Viiden T\u00e4hden -kiertue

Host or Publisher Viiden Tähden -kiertue

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Tampere

Rane Raitsikka & Tokela \/ TTT-Klubi, Tampere
Fri, 16 Oct at 09:30 pm Rane Raitsikka & Tokela / TTT-Klubi, Tampere

TTT-Klubi

Moon Shot \/ Olympia, Tampere
Sat, 17 Oct at 08:00 pm Moon Shot / Olympia, Tampere

Olympia-kortteli

PARTIES ENTERTAINMENT
K40-disco: DJ:t Antti & Sami 17.10. | Tavara-asema
Sat, 17 Oct at 08:00 pm K40-disco: DJ:t Antti & Sami 17.10. | Tavara-asema

Ratapihankatu 33, 33100 Tampere, Finland

PARTIES ENTERTAINMENT
Monitor Roadshow 2026 Tampere
Tue, 20 Oct at 10:00 am Monitor Roadshow 2026 Tampere

Tammerforshuset

MEETUPS
Tampereen Ooppera: Naisen \u00e4\u00e4ni
Fri, 23 Oct at 12:00 am Tampereen Ooppera: Naisen ääni

Koskipuisto

Kuoronjohdon B-tutkintokonsertti - Rauhan rukous
Mon, 18 May at 07:00 pm Kuoronjohdon B-tutkintokonsertti - Rauhan rukous

Tampereen tuomiokirkko

MUSIC ENTERTAINMENT
Er\u00e4maan Suutari
Tue, 19 May at 06:00 pm Erämaan Suutari

Uramonkatu 9, 33240 Tampere, Finland

Dominutz: N\u00e4en sinut, kuulen sinut - Mental Health Art Week
Wed, 20 May at 06:30 pm Dominutz: Näen sinut, kuulen sinut - Mental Health Art Week

Sampolan kirjasto, Sammonkatu 2, Tampere

HEALTH-WELLNESS ART
Satu Lii, Peltokurki 20.5. \/\/ Kulttuuritalo Telakka
Wed, 20 May at 07:00 pm Satu Lii, Peltokurki 20.5. // Kulttuuritalo Telakka

Tullikamarinaukio 3, 33100 Tampere, Finland

Kirkkokonsertti, Tampere
Thu, 21 May at 07:00 pm Kirkkokonsertti, Tampere

Tampereen tuomiokirkko

Arppa & Jiri-serkku: Iltamat Pihlajassa (2 keikkaa) \/ G Livelab Tampere
Fri, 22 May at 05:00 pm Arppa & Jiri-serkku: Iltamat Pihlajassa (2 keikkaa) / G Livelab Tampere

Puutarhakatu 1, 33100 Tampere, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
JYK\u00c4, 22.5. Tampere, Pub Simon
Fri, 22 May at 05:00 pm JYKÄ, 22.5. Tampere, Pub Simon

Pub Simon

Atomirotta \/ Olympia, Tampere
Fri, 22 May at 07:00 pm Atomirotta / Olympia, Tampere

Olympia-kortteli

Ilon ilta -konsertti
Fri, 22 May at 07:00 pm Ilon ilta -konsertti

Tampereen tuomiokirkko

CONCERTS MUSIC
Motelli Skronkle, Buster Keaton -orkesteri 22.5. \/\/ Telakka
Fri, 22 May at 07:30 pm Motelli Skronkle, Buster Keaton -orkesteri 22.5. // Telakka

Tullikamarinaukio 3, 33100 Tampere, Finland

Lucas Imbiriba \u2013 Guitar on Fire | Kangasala-talo
Sat, 23 May at 06:00 pm Lucas Imbiriba – Guitar on Fire | Kangasala-talo

Kangasala-talo

MUSIC ENTERTAINMENT
John Grant in Tampere
Sat, 23 May at 07:00 pm John Grant in Tampere

G Livelab

CONCERTS MUSIC
Kauko R\u00f6yhk\u00e4: Kirjailijatapaaminen ja keikka
Sat, 23 May at 07:00 pm Kauko Röyhkä: Kirjailijatapaaminen ja keikka

Koulutie 5, 35300 Orivesi, Finland

What's Happening Next in Tampere?

Discover Tampere Events