URIAH HEEP

Schedule

Fri, 23 Jan, 2026 at 07:00 pm

UTC+02:00

Location

Junakatu 9, 20100 Turku, Finland | Turku, LS

Advertisement
HARD ROCK -JÄTTI URIAH HEEP NÄHDÄÄN TAMMIKUUSSA NELJÄLLÄ SUOMEN-KEIKALLA
Konsertit ovat osa bändin mittavaa The Magician’s Farewell -jäähyväiskiertuetta.
Pitkän linjan rock-instituutio Uriah Heep tekee tammikuussa neljä Suomen-keikkaa osana uransa päättävää jäähyväiskiertuetta. Alkuvuodesta startannut The Magician’s Farewell -kiertue todistetaan suomalaisfanien iloksi tammikuussa 2026 Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Helsingissä. Lipunmyynti keikoille käynnistyy torstaina 25. syyskuuta Lippu.fissä.
Jo 1970-luvulla progressiivisen hard rockin kivijalkaan paikkansa vakaasti muurannut Uriah Heep on onnistunut määrittelemään genreään ja luomaan omaa, leimallista tyyliään unohtamatta oman soundinsa jatkuvaa kehittämistä. Yhtye on läpi vuosien säilyttänyt sijansa järkälemäisten kollegabändien, kuten Deep Purplen, Black Sabbathin ja Queenin, seurassa. Mittavan diskografian omaava Uriah Heep julkaisi tuoreimman studioalbuminsa Chaos & Color vuonna 2023 ja myytyjen albumien määrä bändin uran aikana on noussut kunnioitettavasti yli 40 miljoonan.
Uriah Heepia pidetään yhtenä rockmusiikin kultaisen aikakauden suurimmista bändeistä, ja vaikka hengästyttävän ja ainutlaatuisen, yli 55-vuotisen taipaleen aikana sen riveissä on nähty yli kaksikymmentä jäsentä, on yhtye onnistunut muutoksista huolimatta pitämään kiinni tyylistään, jossa yhdistysvät genrelle ominaiset syvät kitarasoundit, orgaanisuus sekä innovatiivinen leikkisyys.
The Magician’s Farewell -jäähyväiskiertue käynnistyi helmikuussa 2025 ja sen on määrä jatkua vähintään parin vuoden ajan. Konserttien avausaktina nähdään skottilainen kasarirock-yhtye Heavy Pettin.
Advertisement

Where is it happening?

Junakatu 9, 20100 Turku, Finland, Turku, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Logomo

Host or Publisher Logomo

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Turku

TAROT + support: ARION
Fri, 23 Jan at 07:30 pm TAROT + support: ARION

Junakatu 9, 20100 Turku, Finland

Kaverikoulutukset \/ Turku
Mon, 26 Jan at 05:00 pm Kaverikoulutukset / Turku

Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, 20700 Turku, Finland

Mediespr\u00e5k 2026
Tue, 27 Jan at 12:00 pm Mediespråk 2026

Porthaninkatu 3, FI-20500 Turku, Suomi

Digital Nomad Meetup Turku (Registration is mandatory)
Fri, 30 Jan at 10:00 am Digital Nomad Meetup Turku (Registration is mandatory)

Turku

MEETUPS BUSINESS
Drink Floyd Plays Pink Floyd
Fri, 30 Jan at 06:30 pm Drink Floyd Plays Pink Floyd

Humalistonkatu 7, 20100 Turku, Finland

Fri, 30 Jan at 07:00 pm Eclipse (Sweden) in Turku

Club 8

CONCERTS MUSIC

What's Happening Next in Turku?

Discover Turku Events