TuskaLive: Amorphis 18.12.2025, Tavara-Asema, Tampere

Schedule

Thu, 18 Dec, 2025 at 06:00 pm

UTC+02:00

Location

Tavara-asema | Tampere, ES

Advertisement
AMORPHIS SUOMEN KIERTUEELLE LOPPUVUODESTA 2025
Suomimetallin ehdoton kulmakivi Amorphis nähdään syksyllä 2025 kiertueella Suomessa. Borderland Tour 2025 starttaa Ikaalisista 5. joulukuuta ja jatkuu Kempeleen, Lappeenrannan, Kajaanin, Tampereen, Seinäjoen, Turun ja Lahden kautta Lohjalle. Lipunmyynti alkaa tiistaina 27.5. klo 9:00. TuskaLivellä on kunnia esittää Tampereen Tavara-Aseman keikka 18.12.2025.��”Sormet syyhyää. Uusi Amorphis-levy on valmis ja mikä onkaan hienompaa kun päästä vihdoin soittamaan biisejä livenä. Loppuvuodesta kierretään Suomea, fokus uudessa albumissa ja tuotannossa, unohtamatta vanhoja klassikoita. Liput haltuun ja nähdään keikoilla!”, kommentoi Esa Holopainen (Amorphis).
Suomalaisen raskaan musiikin suurlähettiläs Amorphis valmistautuu parhaillaan julkaisemaan uutta musiikkia; uusi single Light & Shadow julkaistaan 6. kesäkuuta 2025. Läsnäolevista ja sielun ytimeen pureutuvista keikoistaan tunnetun yhtyeen omintakeinen, lyijynraskaasta kuolonmetallista progressiiviseen ilmaisuun ulottuva musiikillinen matka on puhutellut faneja ja kriitikoita kautta maailman jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Amorphis on menestyksekkään uransa aikana julkaissut 14 pitkäsoittoa, joista viimeisin, mestariteokseksi ylistetty Halo (2022) palkittiin Emma-pystillä ilmestymisvuotensa parhaana metallialbumina. Helsinkiläisyhtye on vuosien saatossa huomioitu lukuisilla Emma-palkinnoilla muun muassa myös Vuoden Yhtye ja Vuoden Vienti kategorioissa.
Lämppäreinä nähdään Wheel ja Atlas.
AMORPHIS
BORDERLAND TOUR 2025
Supports: Wheel & Atlas
05.12.2025 Ikaalinen, Ikaalinen Spa
06.12.2025 Kempele, Zemppi Areena
12.12.2025 Lappeenranta, Saimaan Rauha
13.12.2025 Kajaani, Kajaani Halli
18.12.2025 Tampere, Tavara-asema (TuskaLive)
Liput alk. 64,90€ | Tiketti | K-18 | ovet 18:00
19.12.2025 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
20.12.2025 Turku, Logomo
27.12.2025 Lahti, Möysä
31.12.2025 Lohja, Lohja Spa & Resort
Tallenna uusi single etukäteen “Light and Shadow”:
amorphis.rpm.link/lightandshadow
Lipunmyynti osoitteessa amorphis.net/
LISÄTIETOA:
amorphis.net/
tuska.fi/tuskalive/
greybeard.fi/
reigningphoenixmusic.com/
Advertisement

Where is it happening?

Tavara-asema, Tammelankatu 4, FI-33100 Tampere, Suomi, Tampere, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
TuskaLive

Host or Publisher TuskaLive

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Tampere

Thu, 18 Dec at 07:00 pm Amorphis in Tampere

Tampereen tavara-asema

CONCERTS MUSIC
Joulun hetki - konsertti, Kangasala, Kangasala-talo
Fri, 19 Dec at 07:00 pm Joulun hetki - konsertti, Kangasala, Kangasala-talo

Kangasala-talo

CONCERTS
Turmion K\u00e4til\u00f6t X 2 \/ Olympia, Tampere
Fri, 19 Dec at 08:00 pm Turmion Kätilöt X 2 / Olympia, Tampere

Olympia-kortteli

Indica - akustinen erikoiskeikka \/ G Livelab Tampere
Fri, 19 Dec at 08:00 pm Indica - akustinen erikoiskeikka / G Livelab Tampere

G Livelab Tampere

MUSIC ENTERTAINMENT
Wednesday 13 (USA) + support: Sister (SWE) \/ Olympia, Tampere
Wed, 22 Oct at 07:00 pm Wednesday 13 (USA) + support: Sister (SWE) / Olympia, Tampere

Olympia-kortteli

Von Hertzen Brothers \u2013 Acoustic Vol. 2 (kaksi keikkaa) \/ G Livelab Tampere
Fri, 24 Oct at 08:00 pm Von Hertzen Brothers – Acoustic Vol. 2 (kaksi keikkaa) / G Livelab Tampere

G Livelab Tampere

MUSIC ENTERTAINMENT
Henry Kuronen @ Sisko ja sen veli, Tampere 25.10.2025
Sat, 25 Oct at 08:00 pm Henry Kuronen @ Sisko ja sen veli, Tampere 25.10.2025

Sisko ja sen Veli

POP
Aleksi Kii & Aaveet: Varjokuvia-levyjulkkarit
Sat, 25 Oct at 08:00 pm Aleksi Kii & Aaveet: Varjokuvia-levyjulkkarit

Terassi Pub Yläkerta

Bluesion pist\u00e4\u00e4 rokit soimaan Ruutanan Oluthuoneella
Sat, 25 Oct at 10:00 pm Bluesion pistää rokit soimaan Ruutanan Oluthuoneella

Ruutanan Oluthuone, Mäntytie 12, Kangasala

Chicken's Call & Juggling Jugulars - Yl\u00e4kerta su 26.10.2025
Sun, 26 Oct at 07:00 pm Chicken's Call & Juggling Jugulars - Yläkerta su 26.10.2025

Vastavirta-Klubi

Tawastia Stomp 2025
Fri, 31 Oct at 06:00 pm Tawastia Stomp 2025

Tavara-asema

MUSIC ENTERTAINMENT
Piritta Lumous (Rock band)
Fri, 31 Oct at 08:00 pm Piritta Lumous (Rock band)

Armo

MUSIC ENTERTAINMENT
Lari Basilio (BR) \/ G Livelab Tampere
Mon, 03 Nov at 07:00 pm Lari Basilio (BR) / G Livelab Tampere

G Livelab Tampere

MUSIC ENTERTAINMENT
HEARTBREAK REVUE: Gram Parsons Tribute 5.11. \/\/ Telakka
Wed, 05 Nov at 08:00 pm HEARTBREAK REVUE: Gram Parsons Tribute 5.11. // Telakka

Tullikamarinaukio 3, 33100 Tampere, Finland

Svenska Dagen Specialitetet
Thu, 06 Nov at 06:00 pm Svenska Dagen Specialitetet

Cask Room

ART

What's Happening Next in Tampere?

Discover Tampere Events