TuskaLive: Amon Amarth & Machine Head + The Halo Effect, Helsingin Jäähalli 21.9.2022

Schedule

Wed Sep 21 2022 at 05:30 pm

UTC+03:00

Location

Helsingin Jäähalli | Helsinki, ES

Advertisement
AMON AMARTH JA MACHINE HEAD HELSINKIIN SYYSKUUSSA 2022
Nyt lähtee. Oikein raskaammalla kädellä. Ruotsin viikinkimetallijätti Amon Amarth sekä amerikkalainen pitkän linjan metallijyrä Machine Head tuovat ”Vikings & Lionhearts” -kiertueensa Helsingin Jäähalliin 21. syyskuuta 2022. Käsittämättömän tiukan paketin täydentää aivan tuore nimi, The Halo Effect, jossa vilisee In Flamesissa kautta vuosien vaikuttaneita muusikoita.
Amon Amarth lukeutuu melodisen death metallin uranuurtajiin. Yhtye perustettiin Ruotsin Tumbassa vuonna 1992 ja bändin mahtipontisen nousujohteinen ura on ollut komeaa seurattavaa. Amon Amarthin todella tunnistettava, haikean melodinen, mutta silti veret seisauttavan raskas soundi hakee vertaistaan koko metallikentällä.
Machine Head perustettiin Oaklandissa Kaliforniassa 90-luvun alussa. Yhtyeen groovaava ja äärimmäisen raskas sekä iskevä soundi löivät rajusti tajuntaan ”Burn My Eyes” -debyytillä. Machine Head on pitkällä urallaan koskettanut montaa sukupolvea ja julkaissut lukuisia klassikoiksi nousseita albumeja.
Machine Headin nokkamies Robb Flynn kommentoi tulevaa keikkaa seuraavasti: “Head Cases and Lionhearts rejoice! It is with great pleasure we announce our triumphant return to your land to crush skulls, pummel circle pits, and deplete your beer supply!! Only this time we will not be alone. That’s right! For the first time in nearly a decade, MACHINE HEAD will be foregoing our usual “Evenings with…” to join forces with our battle-hardened brothers in the all-powerful AMON AMARTH, plus their fellow countrymen, THE HALO EFFECT. This absolute monster of a tour will kick off Autumn 2022 and will be the most devastating night of your metal lives. So get ready to raise your fists, raise your glasses, and bang your heads with us at the heaviest tour of the year! No one can resist the pure power of this epic alliance. We are coming for you!”
Lipunmyynti konserttiin alkaa perjantaina 5.11.2021 klo 12.00 Tiketin ja Ticketmasterin verkostoissa.
KONSERTTI:

VIKINGS & LIONHEARTS TOUR 2022
Amon Amarth & Machine Head
+ opening act: The Halo Effect
21.9.2022 Helsinki, Jäähalli
Liput alk. 69,00 €
Ikäraja: S/K-18 | ovet 17.30
Ennakot: Tiketti & Ticketmaster
Lipunmyynti alkaa pe 5.11.2021 klo 12.00
Yhteistyössä TuskaLive, Grey Beard sekä Inferno.
https://www.amonamarth.com/
http://www.machinehead1.com/
https://www.tuska.fi/tuskalive/
https://www.greybeard.fi/
https://www.inferno.fi/
Advertisement

Where is it happening?

Helsingin Jäähalli, Nordenskiöldinkatu 11-13,Helsinki, Finland, Helsinki, Finland

Event Location & Nearby Stays:

The Halo Effect

Host or Publisher The Halo Effect

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Helsinki

AUF: Rajatonta musiikkia \u2013 S\u00e4velmi\u00e4 uudesta ja vanhasta maailmasta
Tue Sep 20 2022 at 07:00 pm AUF: Rajatonta musiikkia – Sävelmiä uudesta ja vanhasta maailmasta

Musiikkitalo

MUSIC ENTERTAINMENT
Jub\u00ebl (SWE) \/ On The Rocks 20.9.2022
Tue Sep 20 2022 at 08:00 pm Jubël (SWE) / On The Rocks 20.9.2022

On the Rocks

MUSIC ENTERTAINMENT
Elena Gabrielle - Addickted in Helsinki
Tue Sep 20 2022 at 08:00 pm Elena Gabrielle - Addickted in Helsinki

Botta Events

MUSIC ENTERTAINMENT
Elena Gabrielle - Addickted in Helsinki
Tue Sep 20 2022 at 08:00 pm Elena Gabrielle - Addickted in Helsinki

Botta

ENTERTAINMENT MUSIC
Pepe Willberg & Klassinen kvintetti   - Runot ja s\u00e4velet
Wed Sep 21 2022 at 07:00 pm Pepe Willberg & Klassinen kvintetti - Runot ja sävelet

Balderin sali

CONCERTS MUSIC
Happoradio - Majakka-konserttisalikiertue
Wed Sep 21 2022 at 07:00 pm Happoradio - Majakka-konserttisalikiertue

Warner Music Live

CONCERTS
Bo Kaspers Orkester \/ Kulttuuritalo, Helsinki 22.9.2022
Thu Sep 22 2022 at 07:00 pm Bo Kaspers Orkester / Kulttuuritalo, Helsinki 22.9.2022

Kulttuuritalo (Helsinki)

ART
Legends Weekend 2022
Fri Sep 23 2022 at 03:00 pm Legends Weekend 2022

Bolt Arena

SPORTS WORKSHOPS
Heikki Silvennoinen Band
Fri Sep 23 2022 at 07:00 pm Heikki Silvennoinen Band

G Livelab Helsinki

MUSIC ENTERTAINMENT

What's Happening Next in Helsinki?

Discover Helsinki Events