Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, Veijo Peso (soolo) // On The Rocks
Advertisement
KYLLÄ! Hurmoksellisista konserttielämyksistä tunnettu, oululais-inarilais-rovaniemeläis-mustiolainen kulttibändi THJKB ratsastaa jälleen!
Skype-palvelun päättyminen toukokuussa 2025 pakotti yhtyeen harkitsemaan paluuta etätreeneistä konservatiivisempaan yhdessäsoitantaan. Saman vuoden joulukuussa taidekollektiivin jäsenet kulkivatkin n. 3000 matkustuskilometriä halki vaihtelevien sääolosuhteiden sisäilmaongelmaiselle treenikämpälleen. Pikkujoulujen lopputulema oli vääjäämätön: henki pihisee yhä – ON SIIS AIKA ROCKATA!
THJKB viettää luultavasti 20-vuotisjuhlavuottaan. Lukuisten asiantuntijapätevyydellä liihottelevien musa- ja lifestyle-oraakkeleiden mielestä bändi on yksi tämän vuosituhannen aliarvostetuimmista eurooppalaisista rockaajista. Lähes kolmen vuoden keikkatauolta palaava kuusipäinen rock-, pop- & etc- mutaatio on harvinainen ja himon tirautuksia aiheuttava vieras, jonka haluat ottaa vastaan! It's not evolution – It's THJKB.
Illan avaa soolona esiintyvä Veijo Peso, Hän luo hämmästyttäviä äänikokonaisuuksia romuperkussioilla, sähköbassolla ja laululla. Livenä soitetut loopit kerrostuvat kuin itsestään hypnoottiseksi rytmillis-melodiseksi kokonaisuudeksi, joka hämmästyttää kuulijan niille sijoilleen. Veijo Peson takaa löytyy Tero Vänttinen, joka toimii myös mm. Cleaning Women -yhtyeessä.
Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi, Veijo Peso
To 2.7.2026
On The Rocks, Helsinki
Aikataulu:
19:00 Ovet
Liput:
– ennakkoon Tiketistä alk. 15 €
– ovelta 18 €, mikäli jäljellä
https://www.tiketti.fi/tapahtuma/118380
Advertisement
Where is it happening?
Mikonkatu 15, 00100 Helsinki, Finland, Mikonkatu 15, FI-00100 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland
Event Location & Nearby Stays:
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Host or PublisherOn the Rocks



















