Teleks

Schedule

Sat, 15 Nov, 2025 at 09:00 pm

UTC+02:00

Location

Tuba Food & Lounge | Oulu, OU

Advertisement
Teleks saapuu Tubaan 15.11.2025 Tuuli joka tarttuu siipiin -kiertueen tiimoilta!
Liput Tiketistä ennakkoon 25€
https://www.tiketti.fi/teleks-tuba-oulu-lippuja/109884
Liput ovelta 27,50€, mikäli jäljellä.
Tuoreen Mustarastas -singlen vastikään julkaissut Teleks lähtee mittavalle kiertueelle uuden musiikin kera. Kappaleen nimi viittaa lintuun, joka suomalaisessa kulttuurissa usein yhdistyy kevääseen, uuteen alkuun ja kaihoisaan lauluun. Kevään myötä kukkaan puhjennut Teleks koostuu nykyisin Pepe Johanssonista, Janne Rajalasta ja Sampo Haapaniemestä.
Arvostetun yhtyeen syksyn kiertue ulottuu aina pohjoisesta etelään. "Näiden juhlien pöytä on katettu ja teidät kaikki on kutsuttu! Keikoilla laulut ja niiden tarinat herää eloon. Tekemämme musiikki saa viimeisen silauksen, kun se päästään jakamaan yhdessä teidän kanssa. Me ollaan valmiimpia kuin koskaan aiemmin ja emme malta odottaa syksyn kiertuetta! Jalat kuopii jo maata päästä tien päälle laulujen kera", iloitsee Pepe.
Teleks on yhtye, joka tunnetaan suurista lauluistaan. Yhtye on koskettanut ja ilostuttanut suomalaisia musiikin ystäviä lauluillaan jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Tuulilasin nurkkaan, Siivet, Kotimatkalla, Elämäni viimeinen elämäni rakkaus ja Tyttö joka katsoo merelle ovat kotimaisen pop-musiikin ikivihreitä, joita on laulettu niin radion mukana perheen automatkoilla ja laulukirjoista pianon säestyksellä.
Tervetuloa keikalle!
Advertisement

Where is it happening?

Tuba Food & Lounge, Mannenkatu 2,Oulu, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Tuba Food & Lounge

Host or Publisher Tuba Food & Lounge

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Oulu

Sarjakuvakeidas | Comics Oasis
Sat, 15 Nov at 11:00 am Sarjakuvakeidas | Comics Oasis

Kulttuuritalo Valve

ART LITERARY-ART
Vanhan pappilan Waltava lauantai
Sat, 15 Nov at 03:00 pm Vanhan pappilan Waltava lauantai

Oulun Vanha Pappila

MIESFLUNSSA- Ilari Johansson & Mika R\u00e4in\u00e4
Sat, 15 Nov at 06:00 pm MIESFLUNSSA- Ilari Johansson & Mika Räinä

Hallituskatu 11, 90100 Oulu, Finland

Ville Myllyrinne \u2013 Set\u00e4mies Oulussa 15.11.2025
Sat, 15 Nov at 07:00 pm Ville Myllyrinne – Setämies Oulussa 15.11.2025

Oulun Musiikkikeskus

RODEO | 15.11.2025 | Tullisali, Oulu
Sat, 15 Nov at 08:00 pm RODEO | 15.11.2025 | Tullisali, Oulu

Tyrnäväntie 16, 90400 Oulu, Finland

RODEO
Shiraz Lane
Sat, 15 Nov at 10:00 pm Shiraz Lane

Kapteenintie 24, 90520 Oulu, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
KAS Marraskuun Match Show
Sun, 16 Nov at 11:00 am KAS Marraskuun Match Show

Temmeksentie 3, Oulu, Finland

Hevisaurus | 16.11.2025 | Tullisali, Oulu
Sun, 16 Nov at 01:00 pm Hevisaurus | 16.11.2025 | Tullisali, Oulu

Tyrnäväntie 16, 90400 Oulu, Finland

Hevisaurus in Oulu
Sun, 16 Nov at 01:00 pm Hevisaurus in Oulu

Tullisali

ART LIVE-MUSIC
Oulun Ilon p\u00e4iv\u00e4
Wed, 19 Nov at 03:00 pm Oulun Ilon päivä

Ouluhallintie 20, 90130 Oulu, Finland

What's Happening Next in Oulu?

Discover Oulu Events