Taivalvaaran näyttelijä

Schedule

Sat Oct 04 2025 at 06:00 pm to 08:15 pm

UTC+03:00

Location

Outokummun Kaupunki Vanha Kaivos | Juuka, IS

Advertisement
Outokummun teatteri tuo lavalle Pentti Haanpään Taivalvaaran näyttelijä -klassikkoromaanin. Esitys on ensi-illassa Outokummun Vanhan Kaivoksen Teatteri Kiisussa lauantaina 4.10. klo 18.
Näytelmä kertoo Arvo Lehikoisesta, joka ryhtyy huijaamaan ihmisiä valehenkilöllisyyksien avulla.
Arvo on taitava roolien ja identiteettien vaihtaja, joka esiintyy vuoroin saarnaajana, Amerikasta palaavana aviomiehenä tai varakkaana metsänhoitajana. Hän onnistuu tempaamaan ympärillään olevat ihmiset ja yhteisöt mukaan mielikuvituksellisiin juonenkäänteisiin.
Kaksituntinen, väliajan sisältävä esitys on psykologinen ja avartava tutkimusmatka kuvittelun voimaan sekä ihmismielen ihmeisiin ja mahdollisuuksiin.
Teos on nähty Suomessa näyttämöllä vain kerran aiemmin ja nyt se saa uuden tulkinnan Henry Räsäsen dramatisoimana ja ohjaamana.
Pääroolissa Arvo Lehikoisena nähdään näyttelijä Mikko Lauronen ja Haanpään kertojahahmona näyttelijä Timoi Munne. Koreografiasta vastaa Milla Mäkilä ja musiikin johtamisesta muusikko Janne Vänskä.
Taivalvaaran näyttelijää toteuttamassa on yli 30 hengen työryhmä, jossa on mukana teatteri-, tanssi- ja musiikkialan harrastajia ja ammattilaisia.
Keskeisiä yhteistyökumppaneita ovat ammattiopisto Riverian lavastuksen ja esitystekniikan linjat sekä Outokummun kaupungin kulttuuritoimi. Tuotanto rahoittuu osin Pohjois-Karjalan rahaston myöntämällä avustuksella.
Vuosi 2025 on Pentti Haanpään juhlavuosi. Kirjailijan syntymästä tulee kuluneeksi 120 vuotta ja kuolemasta 70 vuotta.
Outokummun teatterin versio Taivalvaaran näyttelijästä kunnioittaa Haanpään perintöä ja tuo hänen psykologisesti terävän ja ihmisyyttä syvästi ymmärtävän katseensa yleisön nähtäville tavalla, joka puhuttelee myös nykypäivän katsojaa.
Esitykset Outokummun Vanhalla Kaivoksella jatkuvat ensi-illan jälkeen kahden viikon ajan.
Tiedustelut p. 0400 911532/ohjaaja Henry Räsänen
www.outokummunteatteri.com

Esitykset Teatteri Kiisussa:
La 4.10 klo 18
Su 5.10. klo 15
Ma 6.10. klo 18
Pe 10.10 klo 18
La 11.10 klo 18
Su 12.10. klo 15
Ma 13.10. klo 18
Ke 15.10. klo 18
To 16.10. klo 18
Pe 17.10 klo 18

Liput 27/25 e
Varaukset p. 0400911532

Advertisement

Where is it happening?

Outokummun Kaupunki Vanha Kaivos, Juuka, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Outokummun Teatteri

Host or Publisher Outokummun Teatteri

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Juuka

N\u00d8KTURNAL
Fri, 03 Oct at 11:00 pm NØKTURNAL

Ravintola Kerubi

JLK:n seuranmestaruus 2025
Sat, 04 Oct at 08:00 am JLK:n seuranmestaruus 2025

Utran Frisbeegolf

The Rasmus in Joensuu
Sat, 04 Oct at 07:00 pm The Rasmus in Joensuu

Kerubi

Lasten el\u00e4intila p\u00e4iv\u00e4 (kansainv\u00e4linen el\u00e4intenp\u00e4iv\u00e4)
Sat, 04 Oct at 08:00 pm Lasten eläintila päivä (kansainvälinen eläintenpäivä)

Vanhavaltatie 70, Joensuu

The Rasmus \/\/ Kerubi
Sat, 04 Oct at 10:00 pm The Rasmus // Kerubi

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland

TOKON-ROTUMESTIKSET
Sun, 05 Oct at 10:00 am TOKON-ROTUMESTIKSET

Pärnävaaran Koiraurheilukeskus

Puolangan Pessimistien Mit\u00e4t\u00f6n Show
Sun, 05 Oct at 05:00 pm Puolangan Pessimistien Mitätön Show

Kolintie 27, FI-83950 Juuka, Suomi

JERRY GARCIA JA GRATEFUL DEAD HER\u00c4\u00c4 HENKIIN
Wed, 08 Oct at 07:00 pm JERRY GARCIA JA GRATEFUL DEAD HERÄÄ HENKIIN

Näyttämö!

What's Happening Next in Juuka?

Discover Juuka Events