Stepa / Torvi, Lahti

Schedule

Sat, 18 Apr, 2026 at 10:00 pm to Sun, 19 Apr, 2026 at 03:00 am

UTC+03:00

Location

Ravintola Torvi | Lahti, ES

Advertisement
Stepan levyjulkkarit Lahden Torvessa 18. huhtikuuta!
Pohjoisen suomiräpin ääneksikin tituleerattu Stepa julkaisee uuden albumin 'Minä tiedän miksi häkkilintu laulaa' keväällä 2026. Rakastetun räppärin 12. pitkäsoittoa seuraa messevä levyjulkkarikiertue, joka saapuu Lahden Torveen lauantaina 18. huhtikuuta. Keikan liput ovat nyt myynnissä Lippupisteessä.
Lämminhenkisyydestä tunnettu Stepa toivoo saavansa tulevalla albumillaan kanssaihmiset sekä hymyilemään että ajattelemaan. Lähes 20 vuotta suomiräpin ytimessä operoinut artisti tietää miksi häkkilintu laulaa ja hänen tekstinsä käsittelevät usein kaikkea sitä mikä tekee ajasta auringon alla niin hemmetin douppia.
Albumin ensimmäinen singlejulkaisu, lokakuussa ilmestynyt ‘Tärkeä hetki suomiräpille’ on artistille ominaisen riemastuttava kappale, jossa Stepan räpit liekehtivät Pehmee Goon leveästi funkkaavan biitin päällä vastustamattomasti.
“On vaan niin hienoa olla vielä täällä, niin musiikkikentällä kuin elämässä ylipäänsä. Joka päivä tuntuu sisältävän tuhat asiaa, joista voi olla kiitollinen” – Stepa
LIPUT
Ennakkoon lippu.fi 17 € + toimitusmaksu, ovelta 20 €
K-18
– Lippuja voi ostaa Lippupisteen myyntipisteistä sekä verkkokaupasta https://www.lippu.fi/event/stepa-levyjulkkarit-ravintola-torvi-21056243/
– Lippupisteen asiakaspalvelu 0600 900 900 (2 € min+pvm)
(ma-la klo 9-21, su klo 10–18)
– Lahdessa palveleva Lippupiste löytyy Sibeliustalolta
– Lippupisteessä asioidessasi voit hyödyntää myös seuraavia arvoseteleitä:
Paperiset arvosetelit: Edenred, Smartum, Tyky-kuntoseteli
Sähköiset: Edenred: Ticket Virike, Ticket Duo, Smartum saldo, ePassi
– Lippupisteestä ostettaessa lipun hintaan lisätään toimitusmaksu
Advertisement

Where is it happening?

Ravintola Torvi, Loviisankatu 8, FI-15100 Lahti, Suomi, Lahti, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Ravintola Torvi

Host or Publisher Ravintola Torvi

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Lahti

ROUHEE Open mic 18.4.
Sat, 18 Apr at 06:00 pm ROUHEE Open mic 18.4.

Opiston Kellari

OPEN-MIC
Stepa in Lahti
Sat, 18 Apr at 07:00 pm Stepa in Lahti

Ravintola Torvi

ENTERTAINMENT CONCERTS
HUGO in Lahti
Sat, 18 Apr at 09:00 pm HUGO in Lahti

FINLANDIA-KLUBI

ENTERTAINMENT CONCERTS
Iltamessu Junnu Vainion laulujen tahtiin
Sun, 19 Apr at 06:00 pm Iltamessu Junnu Vainion laulujen tahtiin

Ristinkirkko Lahti

KUUMAA (K18) \/ M\u00f6ys\u00e4n Musaklubi
Wed, 22 Apr at 08:00 pm KUUMAA (K18) / Möysän Musaklubi

Hämeenkatu 16, 15110 Lahti, Finland

Lahden kaupunginkirjasto jalkautuu Malskille!
Thu, 23 Apr at 12:00 pm Lahden kaupunginkirjasto jalkautuu Malskille!

Kahiwa Coffee Roasters

Salsa Club Lahti @Teerenpeli 23.4.2026
Thu, 23 Apr at 05:00 pm Salsa Club Lahti @Teerenpeli 23.4.2026

Teerenpeli Lahti

ENTERTAINMENT DANCE
Kohtaamispaikka - Yl\u00f6snousemusjuhla
Mon, 06 Apr at 05:00 pm Kohtaamispaikka - Ylösnousemusjuhla

Mukkulan kirkko

Wellamo-klubi
Wed, 08 Apr at 06:30 pm Wellamo-klubi

Ravintola Tirra

VIIVI in Lahti
Wed, 08 Apr at 07:00 pm VIIVI in Lahti

SIBELIUSTALO

CONCERTS MUSIC
ELOKUVAKONSERTTI: TUNTURIN TARINA
Thu, 09 Apr at 06:00 pm ELOKUVAKONSERTTI: TUNTURIN TARINA

Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, 15140

AKUSTINEN KLUBI - Ravintola Torvi, Torstaina 9.4.2026
Thu, 09 Apr at 07:00 pm AKUSTINEN KLUBI - Ravintola Torvi, Torstaina 9.4.2026

Ravintola Torvi

ELOKUVAKONSERTTI: TUNTURIN TARINA
Fri, 10 Apr at 06:00 pm ELOKUVAKONSERTTI: TUNTURIN TARINA

Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, 15140

Apua Ukrainaan konsertti
Fri, 10 Apr at 06:00 pm Apua Ukrainaan konsertti

Ravintola Tirra

MUSIC ENTERTAINMENT
Mies ja \u00e4\u00e4ni \u2013 Olavi Virta -musiikkin\u00e4ytelm\u00e4
Sat, 11 Apr at 03:00 pm Mies ja ääni – Olavi Virta -musiikkinäytelmä

Tallukantie 1, 17200 Vääksy, Finland

Grand Blues Festival 2026
Sat, 11 Apr at 07:00 pm Grand Blues Festival 2026

Opiston Kunkku

FESTIVALS MUSIC
Teksti-TV 666 \/ Torvi, Lahti
Sat, 11 Apr at 08:00 pm Teksti-TV 666 / Torvi, Lahti

Ravintola Torvi

P\u00e4\u00e4si\u00e4isest\u00e4 valoon - Lahden Kamarikuoron kirkkokonsertti
Sun, 12 Apr at 06:00 pm Pääsiäisestä valoon - Lahden Kamarikuoron kirkkokonsertti

Ristinkirkko Lahti

Hollolan Viihdekuoron kev\u00e4tkonsertti, Vapaa p\u00e4\u00e4sy!
Tue, 14 Apr at 06:00 pm Hollolan Viihdekuoron kevätkonsertti, Vapaa pääsy!

Lahden Upseerikerho

CONCERTS

What's Happening Next in Lahti?

Discover Lahti Events