Stepa + good boys | Louhisali

Schedule

Fri, 28 Nov, 2025 at 07:00 pm

UTC+02:00

Location

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland | Espoo, ES

Advertisement
Stepa ja good boys esiintyvät yhteiskeikalla Louhisalissa marraskuussa!
Pohjoisen suomiräpin ääneksikin tituleerattu Stepa julkaisi tuoreimman albuminsa Gettotekniikka maaliskuussa 2024. Lämminhenkistä ja tiedostavaa otetta suosivan Stepan riimit ovat täynnä hevosvoimaa ja korkeajännitteistä energiaa. Nykypäivänä Stepan musiikki puhuu yhä enemmän ajan- ja elämän arvokkuuden puolesta, unohtamatta voimista suurimpia: rauhaa ja rakkautta.
Good boys on viime vuodet niittänyt mainetta yhtenä genrensä raikkaimmista ryhmistä. Bändi tunnetaan räjähtävästä energiasta ja omintakeisesta pilkehdinnästään suomiräpin silmäkulmassa. Good boys julkaisi äänekästä suosiota niittäneen ensimmäisen pitkäsoittonsa “Suurenmoinen unelma” keväällä 2023. Siitä saakka yhtye on ahertanut uusi mahtava kokonaisuus mielessään, eikä aio tuottaa pettymystä.
Tammikuussa 2025 ilmestynyt uusi levy ‘Hittaa’ sädehtii taivaalla, nyökyttää savuisissa saleissa ja kulkee katupölynä pitkin betonimetsää. Sample-pohjaiset aariat, bängerit ynnä muut maalavat toinen toisensa jälkeen kuuntelijan ympärille maailman, ja trap-vaikutteinen rytmisektio tuo elävän sykkeen tähän maailmaan. Levyn räpeissä on myös oma uusi rytminsä, painonsa ja henkensä, joka huokuu osaamista ja intoa.

Ovet klo 18.30
Kesto n. 2 h
S/K18, salissa rajoitettu anniskelualue
Liput ennakkoon 20 € ja ovelta 24,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta), lippu.fi

Advertisement

Where is it happening?

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland, Kulttuuriaukio 2, FI-02100 Espoo, Suomi, Espoo, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Espoon kulttuurikeskus

Host or Publisher Espoon kulttuurikeskus

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Espoo

Sami Rosholm Hotelli Korpilammella
Thu, 27 Nov at 09:00 pm Sami Rosholm Hotelli Korpilammella

Korpilammentie 5 , 02970 Espoo, Finland

Pickleball Finnish Open 2025
Fri, 28 Nov at 10:00 am Pickleball Finnish Open 2025

Targa arena

SPORTS TOURNAMENTS
Tonttuovi-ty\u00f6paja
Sat, 29 Nov at 10:00 am Tonttuovi-työpaja

Lasten kulttuurikeskus Aurora

Nuuksion joulumyyj\u00e4iset
Sat, 29 Nov at 10:00 am Nuuksion joulumyyjäiset

Nupurintie 24, Espoo

Joulubasaari
Sat, 29 Nov at 11:00 am Joulubasaari

Masalantie 625, 02440 Luoma, Finland

Hvittr\u00e4skin perinteiset joulumarkkinat
Sat, 29 Nov at 11:00 am Hvitträskin perinteiset joulumarkkinat

Hvitträskintie 166, 02440 Kirkkonummi, Finland

Joulumarkkinat ja Retkeilykirppis Haltiassa
Sat, 29 Nov at 11:00 am Joulumarkkinat ja Retkeilykirppis Haltiassa

Nuuksiontie 84, 02820 Espoo, Finland

Korot Kattoon- Teatteriesitys ja p\u00e4iv\u00e4llinen
Sat, 29 Nov at 05:00 pm Korot Kattoon- Teatteriesitys ja päivällinen

Leppävaarankatu 3-9, 02600 Espoo, Finland

Nelli Matula | Louhisali
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Nelli Matula | Louhisali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

Laulu- ja soitinyhtye Verson 25-vuotisjuhlakonsertti
Sun, 26 Oct at 05:00 pm Laulu- ja soitinyhtye Verson 25-vuotisjuhlakonsertti

Masalan kirkko

CONCERTS
Moni\u00e4\u00e4nisyyden juurilla - musiikkia varhaiskeskiajalta barokkiin
Mon, 27 Oct at 07:00 pm Moniäänisyyden juurilla - musiikkia varhaiskeskiajalta barokkiin

Espoonlahden Kirkko

CONCERTS
HKK & FiBO: Ranska, Italia ja Portugali \u2013 Barokkia latinalaisesta Euroopasta
Mon, 27 Oct at 07:00 pm HKK & FiBO: Ranska, Italia ja Portugali – Barokkia latinalaisesta Euroopasta

Kirkkonummen Kirkko

MUSIC ENTERTAINMENT
Musiikkitalon kuoro | Musikhusets k\u00f6r
Mon, 27 Oct at 07:00 pm Musiikkitalon kuoro | Musikhusets kör

Kauniaisten kirkko, Grankulla kyrka

Pelle Miljoona 70 \u2013 Pelle Miljoona Band
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Pelle Miljoona 70 – Pelle Miljoona Band

Kannusillankatu 4, 02770 Espoo, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Kaseva | Tapiolasali
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Kaseva | Tapiolasali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

POP
Netta Skog: The Greatest Movies Of All Time
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Netta Skog: The Greatest Movies Of All Time

Sellosali

ENTERTAINMENT
 Aarne Alligaattori ja viidakkorumpu | Kannusali
Sat, 01 Nov at 02:00 pm Aarne Alligaattori ja viidakkorumpu | Kannusali

Kannusillankatu 4, 02770 Espoo, Finland

Valotalon Valokarnevaali
Sat, 01 Nov at 03:00 pm Valotalon Valokarnevaali

Matinkartanontie 13, 02230 Espoo, Finland

CONCERTS
Lari Basilio (BR) | Louhisali
Sat, 01 Nov at 07:00 pm Lari Basilio (BR) | Louhisali

Espoon kulttuurikeskus

MUSIC ENTERTAINMENT
Topi Saha & Ylva Haru: Kipin\u00f6it\u00e4 II | Louhisali
Thu, 06 Nov at 07:00 pm Topi Saha & Ylva Haru: Kipinöitä II | Louhisali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

What's Happening Next in Espoo?

Discover Espoo Events