Rehupiikles | Kangasala-talo
Schedule
Sat, 21 Mar, 2026 at 06:00 pm
UTC+02:00Location
Kangasala-talo | Tampere, ES
Advertisement
Rehupiikles on HUUMORISHOW-STANDUPJAZZROCKBLUES- BÄNDI ja made in Jalasjärvi!Rehupiikles kääntää Etelä-Pohjanmaan murteelle rock-klassikoita huumorisanoituksilla. Rakennetaan show, jossa maajussit soittavat navettavaatteissa kummisaappaat ja Jussi-paita päällä rock´n rollia.
Musiikkisovituksissa on huumoria, mutta yhdeksänhenkisen bändin soitto on tiukkaa ja taitavaa. Rehupiiklesin live-esiintymisiin liittyvät olennaisesti myös hauskat välijuonnot- ja puheet. Joskus esiintymistä voidaan verrata stand up -komiikkaan.
Rehupiiklesin tarina
Rehupiiklesin alkuidea tuli siitä, kun Joose Tammelin Jyväskylän OKL-vuosina teki vastavedon Esa Pakarisen Savon murteella tehtyyn rokkiin. Lopullinen Rehupiikles muotoutui 90-luvun alkuvuosina niin, että Joose kasasi Jalasjärveltä kaikki tutut, joilla oli joku soitin.
1994–1995 Rehupiikles teki ensimmäisen äänitteen, eli CD:n, omakustanteena. Noiruttu Pohjanmaa myi lopulta kultaa. 30 vuotta toiminnassa ollut Rehupiikles keikkailee aktiivisesti ja aina isolla yhdeksän hengen bändillä. Alkuvuodesta 2021 Rehupiikles aiheutti kohua mediassa, kun se sai porttikiellon Jalasjärven kunnantalolle videokuvauksiin. Syynä oli Kunnantalo-kappaleen sanoitus.
Kokoonpano:
Tapani Mettoomäki (Ilvesjoki, sekatyömies)
Keijo Harjusluopa (Kirkonkylä, liikemies omasta mielestä)
Mauri Sirveli (Sikakylä, metsuri)
Ozzy Okreeni (on joskus kuullut sanan työ)
Aulis (ei tiedä itsekään sukunimeään)
Erkki Julumala (Peräseinäjoen Antti Tuisku)
Reino Välikohtaanen (Rummukkajärvi, yksityysyrittäjä)
Pauno Sivula (Hirvijärvi, maanviljelijä, sikatalousasiantuntija)
Usko Luoma (Koskue, kuorma-autoolija)
Esityksen kesto on n. 2 tuntia, sisältäen väliajan.
Tuotanto: Kangasala-talo ja Central Line Entertainment Oy
Liput ja ryhmäliput
Liput Kangasala-talolta ja Lippu.fi
Peruslippu 36 €
Eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet 34 €
Lippu.fi lisää tilausmaksut (alk. 1,50 € / tilaus + 0,65 % tilauksesta www.lippu.fi)
Ryhmäliput vähintään 10 hengelle 33 €. Ryhmäliput Kangasala-talon myyntipalvelusta p. 0400 304 530, [email protected]
Lisäpalvelut
Naulakkopalvelumaksu 2,50 €
Anniskelukatsomo
Esityksessä on K18-anniskelualue katsomon yläosassa, riveillä 8-11.
Anniskelualueella sijaitsevalle istumapaikalle voi viedä ennen esitystä ja mahdollisen väliajan aikana ostamansa juoman. Anniskelukatsomo on kielletty alle 18-vuotiailta.
Ravintolan palvelut
Tule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Tarjolla à la carte -listan annoksia sekä laaja valikoima kahvilatuotteita ja juomia. Esittämällä sekä Kangasala-talon kanta-asiakaskortin että tämän esityksen pääsylipun saat -10 % à la carte -listan annoksista esityspäivänä.
Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin: https://kangasala-talo.fi/ravintola/
Kimmo Pyykkö -taidemuseo
Kangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.
Tutustu näyttelyihin: https://kimmopyykkotaidemuseo.fi/
Saapuminen
Kangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä: https://kangasala-talo.fi/tule-meille/saapuminen/
Advertisement
Where is it happening?
Kangasala-talo, Kuohunharjuntie 6,Kangasala, Tampere, FinlandEvent Location & Nearby Stays:
Know what’s Happening Next — before everyone else does.








