Pekka ja susi
Advertisement
Prokofjevin rakastettu musiikkisatu saa rinnalleen uutta musiikkia, tanssia ja teatterin taikaa.
On aamu maatilalla, missä Pekka asuu isoisänsä kanssa. Isoisä on aloittanut jo työt ja maatilan eläimet ovat heränneet. Pekka on rohkea poika, mutta hän ei isoisän varoituksista huolimatta muista aina sulkea veräjää. Niin käy myös tänä aamuna. Tilalla asuva ankka nauttii päästessään kerrankin pihan ulkopuolelle lätäkköön kylpemään, mutta mitä tapahtuu, kun viereisestä metsästä tulee susi. Onneksi Pekka on paitsi rohkea, myös nokkela, joten hätä ei ole tämän näköinen.
Helsingin Kaupunginteatterin ja Helsingin kaupunginorkesterin yhteisteos kunnioittaa Prokofjevin alkuperäisteosta ja tuo siihen lisäksi uutta musiikkia, tanssia ja teatterin taikaa.
Ikäsuositus 5+
Mikael Loponen, kapellimestari
Satu Sopanen, Martti Manninen, Raili Raitala, Pekka Louhio, esiintyjät
Marko Hilpo, orkestrointi
Johanna Elovaara, ohjaus, koreografia, lavastus
Sanna Niemeläinen, dramaturgi, laulujen sanat
Elina Kolehmainen, lavastus- ja pukusuunnittelu
Aino Hyttinen, naamioinnin suunnittelu
Sergei Prokofjev – Jukka Nykänen: Pekka ja susi
Kertalippujen myynti alkaa 11.8.2026.

Where is it happening?
Musiikkitalo, Mannerheimintie 13a ,Helsinki, Finland
Event Location & Nearby Stays:
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Host or PublisherHelsingin kaupunginorkesteri - Helsinki Philharmonic Orchestra