Pajan puistokonsertti, Suvi Teräsniska

Schedule

Wed, 22 Jul, 2026 at 07:00 pm

UTC+03:00

Location

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Finland | Sipoo, ES

Advertisement
Suvi Teräsniska on julkaissut urallaan neljätoista pitkäsoittoa, joista tuoreimman, koskettavan Iltalauluja II -levyn, marraskuussa 2025. Tuplaplatinaa striimanneen Iltalauluja-albumin odotettu seuraaja nousi suoraan fyysisen albumilistan ykköseksi. Suvin kaikkien aikojen suurimpia hittejä ovat muun muassa Hento kuiskaus, Täydellinen elämä, Jos menet pois, Pahalta piilossa, Elämäni miehiä, Seuraavassa elämässä sekä Rikki mutta riittävä.
Suvi Teräsniskan albumeita on myyty yhteensä puoli miljoonaa kappaletta ja lähes jokainen niistä on ylittänyt platinarajan. Yleisön rakastama Suvi on palkittu muun muassa Emma-gaalassa Vuoden iskelmäalbumista 2017 ja Vuoden lastenmusiikista 2021, Iskelmä-Finlandialla 2016 sekä Kullervo Linnan säätiön palkinnolla 2013. Lisäksi Suvi on hurmannut suosituissa ohjelmissa kuten Vain elämää ja Elämäni biisi.
Liput 35,50€
Konserttiin voi yhdistää myös illallisen ravintola Mankelissa tai majoituspaketin hotelli Krapilla.
Puistokonsertit järjestetään Krapin idyllisessä pihapiirissä, isolla nurmialueella.
Alue aukeaa klo 17.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.
Lämpimästi tervetuloa!
Krapi, Rantatie 2, Tuusula
Advertisement

Where is it happening?

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Finland, Rantatie 2, FI-04310 Tuusula, Suomi, Sipoo, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Krapin Paja

Host or Publisher Krapin Paja

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Sipoo

Juhla-ajot Tuusula 383 v \u2022 KE 22.7.2026 klo 18-22 Ilmatorjuntamuseo Tuusula
Wed, 22 Jul at 04:00 pm Juhla-ajot Tuusula 383 v • KE 22.7.2026 klo 18-22 Ilmatorjuntamuseo Tuusula

Huoltotie 1 ovi 3, 04300 Tuusula, Finland

Pajan puistokonsertti, Portion Boys
Thu, 23 Jul at 07:00 pm Pajan puistokonsertti, Portion Boys

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Finland

CONCERTS
SmartDOG-testip\u00e4iv\u00e4 Sipoon Koirakeskuksella pe 24.7.2026
Fri, 24 Jul at 12:00 pm SmartDOG-testipäivä Sipoon Koirakeskuksella pe 24.7.2026

Terveystie 2 A, Söderkulla, 01150 Sipoo, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Pajan puistokonsertti, Kolmas Nainen
Fri, 24 Jul at 07:00 pm Pajan puistokonsertti, Kolmas Nainen

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Finland

CONCERTS
Pajan puistokonsertti, Sir Elwoodin Hiljaiset V\u00e4rit
Wed, 29 Jul at 07:00 pm Pajan puistokonsertti, Sir Elwoodin Hiljaiset Värit

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Finland

CONCERTS
Pajan puistokonsertti, J. Karjalainen (LOPPUUNMYYTY!)
Thu, 30 Jul at 07:00 pm Pajan puistokonsertti, J. Karjalainen (LOPPUUNMYYTY!)

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Finland

CONCERTS
Shetlanninlammaskoirien erikoisn\u00e4yttely 1.8.2026
Sat, 01 Aug at 09:00 am Shetlanninlammaskoirien erikoisnäyttely 1.8.2026

Pataljoonantie 6, FI-04300 Tuusula, Suomi

Pajan klubilla, Ressu Redford (LOPPUUNMYYTY!)
Sat, 02 May at 08:00 pm Pajan klubilla, Ressu Redford (LOPPUUNMYYTY!)

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Finland

Lauluja el\u00e4m\u00e4st\u00e4 -valoista varjoihin
Thu, 07 May at 06:00 pm Lauluja elämästä -valoista varjoihin

Keravan kaupunginkirjasto

MUSIC ENTERTAINMENT
Steve \u00b4n\u00b4 Seagulls in
Thu, 07 May at 08:00 pm Steve ´n´ Seagulls in

Krapin Paja

CONCERTS MUSIC
\u00c4itienp\u00e4iv\u00e4konsertti TSNEH
Sun, 10 May at 02:00 pm Äitienpäiväkonsertti TSNEH

Krapin Paja

CONCERTS
Lady Shave, Annika Cleo & Ari Stock\u00e5s tulkitsevat Ella Fitzgeraldia
Fri, 15 May at 07:00 pm Lady Shave, Annika Cleo & Ari Stockås tulkitsevat Ella Fitzgeraldia

Lilla Villan

CONCERTS MUSIC
Sherwoodin lasten karnevaali 2026
Sat, 16 May at 11:00 am Sherwoodin lasten karnevaali 2026

Kauppakaari, FI-04200 Kerava, Suomi

CONCERTS
Tyt\u00f6t tahtoo pit\u00e4\u00e4 hauskaa -konsertti
Fri, 22 May at 06:30 pm Tytöt tahtoo pitää hauskaa -konsertti

Järvenpään Seurojentalo

CONCERTS
Tuusula Brass 2026
Fri, 12 Jun at 08:00 pm Tuusula Brass 2026

Krapin Paja

MUSIC ENTERTAINMENT
Tanhuniittyp\u00e4iv\u00e4
Sat, 13 Jun at 10:45 am Tanhuniittypäivä

Polkkapolku, FI-04420 Järvenpää, Suomi

MUSIC ENTERTAINMENT
Pajan puistokonsertti, Earth, Wind & Fire Experience by Al McKay
Sat, 13 Jun at 07:00 pm Pajan puistokonsertti, Earth, Wind & Fire Experience by Al McKay

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Finland

CONCERTS
Pajan puistokonsertti, Arttu Wiskari
Wed, 01 Jul at 07:00 pm Pajan puistokonsertti, Arttu Wiskari

Rantatie 2, 04310 Tuusula, Finland

CONCERTS

What's Happening Next in Sipoo?

Discover Sipoo Events