Myyttiset – Anna Fältin Laulava luento

Schedule

Wed, 15 Oct, 2025 at 05:00 pm

UTC+03:00

Location

Museokatu 1, 70100 Kuopio, Finland | Kuopio, IS

Advertisement
SUURI LAULUKIRJA KALEVALA – ANNA FÄLTIN LAULAVA LUENTO
Kalevala on kokoelma suullista perinnettä – lauluja jotka perustuvat ns. nelipolviseen trokeeseen, kalevalanmittaan/runomittaan, eikä sitä ollut alunperin tarkoitettu luettavaksi vaan laulettavaksi. Tämä luento kertoo sekä miehestä Kalevalan takana, kainuuseen asettuneesta nuoresta lääkäristä nimeltä Elias Lönnrot, että lauluista ja loitsuista satoja vuosia ennen Kalevalan julkaisua 1800-luvulla.
Mille Kalevalaiset Melodiat kuullostivat? Millainen musiikkikulttuuri on runomitan taustalla? Kuinka Lönnrot ja muut kerääjät pääsivät näihin aarteisiin käsiksi? Miksi kansalliseepoksemme koottiin juuri 1800-luvun alussa? Näihin kysymyksiin etsii vastauksia Laulaja Luento joka on yhdistelmä soolokonserttia ja tiukkaa faktaa!
Kansanmuusiikko, runolaulaja ja loitsuihin erikoistunut lauluntekijä Anna Fält on omistanut työuransa kalevalanmitalle lähes kaksikymmentä vuotta. Hän työskentelee enimmäkseen sooloartistina ollen kiertueella noin puolet ajastaan ja keskittyen säveltämiseen, tutkimukseen ja laulunopetukseen toisen puolikkaan kotonaan Malmössa. Anna on Iisalmen Nerohvirralta kotoisin olevan musiikinmaisteri jonka päätyönä on suomalais-ugrilaiset lauluperinteet.
Lisätietoja: www.annafalt.com

Laulavan luennon tarjoaa yleisölle maksuttomana Kuopion Isänmaallinen Seura. Luento on osa Kuopion kaupungin kulttuurilaitosten Kulttuurimaistiaisia.
Luento on monitoimitilassa katukerroksessa. Tila on esteetön.
****
Syyskauden Myyttiset-luennot:
La 23.8. klo 15 Sonja Hukantaival: Sammakkoarkkuja ja värttinänkehriä – Taikaesineitä ja -perinteitä Pohjois-Savosta. (Luento sisältyy museon pääsymaksuun 15/10 €, alle 18-v maksutta.)
La 20.9. klo 15 Ville Mantere: Hirven kansaa – Ihmisen ja hirven suhde kivikaudella. (Luento sisältyy museon pääsymaksuun 15/10 €, alle 18-v maksutta.)
Ke 15.10. klo 17 Anna Fält: Laulava Luento – Elias Lönnrot sekä Kalevalan laulut ja loitsut. (Vapaa pääsy.)
La 25.10. Ilona Tuomi: Vupes, käärmeiden lumooja, taikurien taikuri ja turjien turja. (Luento sisältyy museon pääsymaksuun 15/10 €, alle 18-v maksutta.)
Ke 26.11. klo 17 Siria Kohonen: Ihmisen ja luonnon voimat pohjoissavolaisessa loitsuperinteessä. (Vapaa pääsy.)
(Muutokset mahdollisia.)
Advertisement

Where is it happening?

Museokatu 1, 70100 Kuopio, Finland, Kauppakatu 23, FI-70100 Kuopio, Suomi, Kuopio, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Kuopion museo

Host or Publisher Kuopion museo

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Kuopio

Haaska Stand Up 16.10.
Thu, 16 Oct at 06:30 pm Haaska Stand Up 16.10.

Pannuhuone Gust. Ranin

Linda Lampenius - Pop-kuningattaren paluu | Kuopio
Thu, 16 Oct at 07:00 pm Linda Lampenius - Pop-kuningattaren paluu | Kuopio

Kuopion Musiikkikeskus

CONCERTS
Helena P\u00f6ll\u00e4nen: Aina saa h\u00e4vet\u00e4 -stand up show \/ Tahko
Thu, 16 Oct at 07:00 pm Helena Pöllänen: Aina saa hävetä -stand up show / Tahko

Hophaus Tahko

emma & matilda
Fri, 17 Oct at 08:00 pm emma & matilda

Maxim Kuopio

Turmion K\u00e4til\u00f6t
Fri, 17 Oct at 08:00 pm Turmion Kätilöt

sawohouse_underground

ANTI Festival 2025
Tue, 09 Sep at 11:00 am ANTI Festival 2025

ANTI - Contemporary Art Festival

FESTIVALS ART
Admire the Grim + Stormbreaker @ Ottopoika, Kuopio
Fri, 12 Sep at 09:00 pm Admire the Grim + Stormbreaker @ Ottopoika, Kuopio

Ravintola Ottopoika

ART
HOPHAUS LIVE: ENKELIT DUO
Fri, 12 Sep at 11:30 pm HOPHAUS LIVE: ENKELIT DUO

Hophaus Tahko

Pepe sings Nat King Cole
Sat, 13 Sep at 06:00 pm Pepe sings Nat King Cole

Kuopion Musiikkikeskus

MUSIC ENTERTAINMENT
ALIEN \u2013 Kuopio KUMMA \/ Mi_t\u00e4? Nykytaiteen biennaali
Fri, 19 Sep at 06:30 pm ALIEN – Kuopio KUMMA / Mi_tä? Nykytaiteen biennaali

KUMMA

POP-UPS FESTIVALS
The Rasmus in Kuopio
Fri, 19 Sep at 07:00 pm The Rasmus in Kuopio

Sawohouse Underground

ART LIVE-MUSIC
LAULAVAT TIEDEKYSYMYKSET \u2013KONSERTTI
Sat, 20 Sep at 03:00 pm LAULAVAT TIEDEKYSYMYKSET –KONSERTTI

Kuopionlahdenkatu 23, 70100 Kuopio, Finland

CONCERTS MUSIC
ALIEN \u2013 Kuopio \/ SalaCavala & Kuopion tori
Tue, 23 Sep at 11:00 am ALIEN – Kuopio / SalaCavala & Kuopion tori

SalaCavala

POP-UPS FESTIVALS
Erja Lyytinen, Airi\u00b4s
Thu, 25 Sep at 06:00 pm Erja Lyytinen, Airi´s

Maxim Kuopio

Tervetuloa maailma!
Fri, 26 Sep at 07:00 pm Tervetuloa maailma!

Kuopion Musiikkikeskus

Marko Hietala
Fri, 26 Sep at 08:00 pm Marko Hietala

sawohouse_underground

ALIEN \u2013 Kuopio \/ Amfiteatteri
Sat, 27 Sep at 11:15 am ALIEN – Kuopio / Amfiteatteri

Kuopion kaupunginteatteri

POP-UPS FESTIVALS
SL\u00c6R plays SLAYER | 27.09. Ottopoika, Kuopio
Sat, 27 Sep at 09:00 pm SLÆR plays SLAYER | 27.09. Ottopoika, Kuopio

Ravintola Ottopoika

ALIEN \u2013 Kuopio \/ Kuopion korttelimuseo
Sun, 28 Sep at 01:00 pm ALIEN – Kuopio / Kuopion korttelimuseo

Kuopion korttelimuseo

POP-UPS FESTIVALS
Mavon Safia @ Maxim kuopio
Fri, 03 Oct at 07:00 pm Mavon Safia @ Maxim kuopio

Maxim Kuopio

MUSIC ENTERTAINMENT

What's Happening Next in Kuopio?

Discover Kuopio Events