Mikko Alatalo: Maalaispojasta 50v -juhlakiertue Muhoksella

Schedule

Fri, 07 Nov, 2025 at 07:00 pm

UTC+02:00

Location

Koivu ja Tähti -kulttuurikeskus | Oulu, OU

Advertisement
Juhlakiertue saapuu Muhokselle, ja samalla juhlistetaan Muhoksen kirjastoautotoiminnan 50-vuotista taivalta - ja mikäs muukaan on Muhoksen kirjastoauton nimi, kuin Poppaloora!
Viime vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta Mikko Alatalon debyyttialbumista "Maalaispoika oon".
Levy ja sen nimikkokappale nousivat listojen kärkeen seuraavana vuonna, ja taiteilija jatkaakin viime syksynä käynnistynyttä Maalaispojasta 50 vuotta -kiertuettaan vuoden 2025 loppuun saakka!
Maalaispojasta oon -levystä käynnistyi Mikko Alatalon pitkä sooloura, joka jatkuu edelleen. Juhlakiertueella kuullaan debyyttilevyn kappaleita pitkästä aikaa livenä, jonka lisäksi ohjelmistoon kuuluu myös Manserokin helmiä ja Pohjoisen lauluja taiteilijan uran alkuvuosilta. Konsertit ovat kaiken kaikkiaan läpileikkauksia Mikon urasta - myöhempiä hittejä unohtamatta.
"'Maalaispoika oon' on kuulunut tietysti aina keikkaohjelmistooni, mutta osa levyn biiseistä on jäänyt pienemmälle huomiolle. Tämän juhlakiertueen puitteissa on hienoa päästä tulkitsemaan myös niitä, kuten muitakin urani alkuvuosien kappaleita. Tämä levyhän toimi ikään kuin esinäytöksenä maaseudun autioitumista kuvaaviin Siirtomaa-Suomen lauluihin, jotka ovat urani pääteoksia", Alatalo kertoo.
Mikko Alatalo on yksi maamme merkittävimmistä viihdetaiteilijoista. Hiljattain 73 vuotta täyttäneen musiikkineuvoksen mittava ura käsittää 700 levytettyä kappaletta, joista 600 on kirjoitettu yhdessä Harri Rinteen kanssa. Lisäksi takana on yli 6000 heitettyä keikkaa ja yli 50 julkaistua albumia. Viime vuosina taiteilija on palkittu mm. Iskelmä-Finlandialla, Suomi-palkinnolla ja nähty Vain elämää -ohjelmassa.
Luvassa on naurua ja muistoja, hyvin tunteellinen ja koskettava ilta. Mikkoa säestää oma poika, Hauli Brosin ja Coitus Int 50 Revival -bändin kitaristi Kalle Alatalo.
Tervetuloa ikimuistoiseen ikuisen maalaispojan konserttiin!
Advertisement

Where is it happening?

Koivu ja Tähti -kulttuurikeskus, Muhostie 2, FI-91500 Muhos, Suomi, Oulu, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Koivu ja T\u00e4hti -kulttuurikeskus

Host or Publisher Koivu ja Tähti -kulttuurikeskus

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Oulu

TO 6.11. Tonne, IHO, Steriili Tila @ Tukikohta
Thu, 06 Nov at 07:00 pm TO 6.11. Tonne, IHO, Steriili Tila @ Tukikohta

Sorvarintie 5, 90530 Oulu, Finland

Dad Harmony (SWE)
Fri, 07 Nov at 06:00 pm Dad Harmony (SWE)

Oulun Musiikkikeskus

Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! Show
Fri, 07 Nov at 06:00 pm Jokeri Pokeri Box - Ihan Simona! Show

Teatterikuoppa Haukipudas

Atomiviikonloppu perjantai
Fri, 07 Nov at 08:00 pm Atomiviikonloppu perjantai

Kapteenintie 24, 90520 Oulu, Finland

Pe 7.11. Uusien (b\u00e4ndien) ilta Tukikohdalla!
Fri, 07 Nov at 08:00 pm Pe 7.11. Uusien (bändien) ilta Tukikohdalla!

Sorvarintie 5, 90530 Oulu, Finland

45 live: emma & matilda
Fri, 07 Nov at 09:00 pm 45 live: emma & matilda

Saaristonkatu 12, 90100 Oulu, Finland

KOTITEOLLISUUS @ Kantakrouvi Oulu
Fri, 07 Nov at 09:00 pm KOTITEOLLISUUS @ Kantakrouvi Oulu

Uusikatu 23, Oulu

emma & matilda in Oulu
Fri, 07 Nov at 09:00 pm emma & matilda in Oulu

45 Special

ENTERTAINMENT CONCERTS
AHTI, HUGO in Oulu
Thu, 23 Oct at 07:00 pm AHTI, HUGO in Oulu

Tullisali

CONCERTS MUSIC
AHTI X HUGO | To 23.10. | Tullisali, Oulu
Thu, 23 Oct at 07:00 pm AHTI X HUGO | To 23.10. | Tullisali, Oulu

Tyrnäväntie 16, 90400 Oulu, Finland

Eevil St\u00f6\u00f6 in Oulu
Fri, 24 Oct at 07:00 pm Eevil Stöö in Oulu

45 Special

ART
MallasLive: HELMI MARLEENA
Fri, 24 Oct at 09:00 pm MallasLive: HELMI MARLEENA

Pikisaarentie 15, 90100 Oulu, Finland

PEER G\u00dcNT PERUUNTUU!!!
Fri, 24 Oct at 09:00 pm PEER GÜNT PERUUNTUU!!!

Uusikatu 23, Oulu

Laura Voutilainen: Enemm\u00e4n | Oulu
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Laura Voutilainen: Enemmän | Oulu

Madetojan sali

CONCERTS
Y\u00f6lintu edelleen noin 30 vuotta...konsertti ma 27.10. Oulu, Madetojan sali
Mon, 27 Oct at 07:00 pm Yölintu edelleen noin 30 vuotta...konsertti ma 27.10. Oulu, Madetojan sali

Madetojan sali

CONCERTS
Parempaa Aikaa \u2013 Aki Sirkesalo -kiertue | 30.10.2025 | Tullisali, Oulu
Thu, 30 Oct at 06:00 pm Parempaa Aikaa – Aki Sirkesalo -kiertue | 30.10.2025 | Tullisali, Oulu

Tyrnäväntie 16, 90400 Oulu, Finland

Oulu Sinfonia: Kuolema ja kirkastus
Thu, 30 Oct at 06:30 pm Oulu Sinfonia: Kuolema ja kirkastus

Leevi Madetojan katu 3, 90140 Oulu, Finland

ENTERTAINMENT MUSIC
Aki Sirkesalo - Parempaa aikaa | Tullisali, Oulu
Thu, 30 Oct at 07:00 pm Aki Sirkesalo - Parempaa aikaa | Tullisali, Oulu

Tapahtumakeskus Tullisali

ART THEATRE
AVERAGEKIDLUKE x Tupe.
Fri, 31 Oct at 07:00 pm AVERAGEKIDLUKE x Tupe.

Pekurintie 2, 90450 Kempele, Finland

DANCE ENTERTAINMENT
Komiat: Kaihosielu-konsertti | Oulu, Pohjankartanon sali pe 31.10.2025
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Komiat: Kaihosielu-konsertti | Oulu, Pohjankartanon sali pe 31.10.2025

Oulun Musiikkikeskus

CONCERTS

What's Happening Next in Oulu?

Discover Oulu Events