Lumiukko-elokuvakonsertti

Schedule

Sat Dec 13 2025 at 01:00 pm to 01:45 pm

UTC+02:00

Location

Musiikkitalo | Helsinki, ES

Advertisement
Lumoava elokuvakonsertti koko perheelle!
Suosittu Lumiukko-elokuvakonsertti ihastuttaa vuodesta toiseen! Isolla valkokankaalla esitettävä animaatio yhdistettynä sinfoniaorkesterin säestykseen ja täyden katsomon ainutlaatuiseen tunnelmaan tarjoaa täydellisen laskeutumisen joulun odotukseen. Elokuvakonserttien näytösajat on suunniteltu erityisesti lapsiperheet huomioiden.
Lumiukko on brittiläisen Raymon Briggsin samannimiseen lastenkirjaan perustuva ihastuttava animaatioelokuva. Se sai ensi-iltansa vuonna 1982, ja siitä lähtien sitä on esitetty Isossa-Britanniassa joka joulu.
Myös meillä Suomessa tämä lämminhenkinen elokuva on tullut televisiosta yli 30 vuoden ajan aina jouluaattoisin. Sen katsominen onkin muodostunut tärkeäksi osaksi monen suomalaisen jouluperinteitä. Kuten Lumiukko-kirjakin, myös elokuva on vailla dialogia. Sen kantavana voimana toimivat lumoava kuvitus sekä jo klassikoksi muodostunut tunnusmusiikki Walking in the Air, jonka on säveltänyt Howard Blake.
Elokuvakokemus nousee uudelle tasolle elävän musiikin ympäröidessä katsojan. Tämän konsertin muisto pysyy mielessä kaikki joulut. Konsertin kesto on n. 45 min. Konsertissa esitetään Lumiukko -elokuva kokonaisuudessaan. Lisäksi konsertissa kuullaan ihanaa joulumusiikkia toisesta ihmeellisestä jouluyön tarinasta, Tšaikovskin säveltämästä Pähkinänsärkijä -baletista.
Konsertin johtaa VVO:n ylikapellimestari Nick Davies.
Konsertin kesto n. 45 minuuttia, ei väliaikaa.
Advertisement

Where is it happening?

Musiikkitalo, Mannerheimintie 13a ,Helsinki, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Vantaan Viihdeorkesteri

Host or Publisher Vantaan Viihdeorkesteri

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Helsinki

Rally-tokokilpailut Kannuksessa
Sat, 13 Dec at 10:00 am Rally-tokokilpailut Kannuksessa

Kannus

Pranan ohjaaminen \u2013 kertausviikonloppu opettajankoulutuksen jo k\u00e4yneille
Sat, 13 Dec at 10:00 am Pranan ohjaaminen – kertausviikonloppu opettajankoulutuksen jo käyneille

Työpajankatu 10 A, 4. kerros, 00580 Helsinki, Finland

Belingual Language Club - German Club
Sat, 13 Dec at 10:00 am Belingual Language Club - German Club

Tapanilan kylätila

NIGHTCLUBS
Pitk\u00e4 Lounas 2025
Sat, 13 Dec at 12:00 pm Pitkä Lounas 2025

Botta Events

Pukinm\u00e4en taidekoulut: Pikku Prinssi
Sat, 13 Dec at 02:00 pm Pukinmäen taidekoulut: Pikku Prinssi

Ala-Malmin tori 1, 0700, 00700 Helsinki, Finland

Vinterkonsert med Helsingfors s\u00e5ngstudio
Sat, 13 Dec at 02:00 pm Vinterkonsert med Helsingfors sångstudio

Georgsgatan 27, 00100 Helsingfors, Finland

Sabrina ja Saarten tytt\u00e4ret: Kantelettaren joulutarina
Sat, 13 Dec at 02:00 pm Sabrina ja Saarten tyttäret: Kantelettaren joulutarina

Hämeentie 3, 00530 Helsinki, Finland

CONCERTS
Marcel Riesco and the Rhythm Cats at Rockabilly Xmas in Paasitorni, Helsinki, Finland
Sat, 13 Dec at 02:00 pm Marcel Riesco and the Rhythm Cats at Rockabilly Xmas in Paasitorni, Helsinki, Finland

Helsinki Congress Paasitorni

CHRISTMAS
Helsinki Stand-Up League Open-Mic
Fri, 15 Aug at 07:00 pm Helsinki Stand-Up League Open-Mic

Lazy Fox

OPEN-MIC COMEDY
Juhlakonsertti: Olli Kortekangas 70 vuotta
Sun, 26 Oct at 04:00 pm Juhlakonsertti: Olli Kortekangas 70 vuotta

Musiikkitalo

Kari Tapio 80 vuotta - Olen suomalainen
Sun, 26 Oct at 05:00 pm Kari Tapio 80 vuotta - Olen suomalainen

Kulttuuritalo (Helsinki) (Helsinki, Finland)

Salsa con Sabor | DJ Sami & Salsa Borealis
Sun, 02 Nov at 05:00 pm Salsa con Sabor | DJ Sami & Salsa Borealis

Tiivistämö

DANCE ENTERTAINMENT
S\u00f6rkka svengaa
Wed, 05 Nov at 06:30 pm Sörkka svengaa

Musiikkiteatteri Kapsäkki

MUSIC ENTERTAINMENT
Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit
Fri, 07 Nov at 07:00 pm Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden Vangit

Savoy-teatteri

Kuorogaala 2025
Sat, 08 Nov at 06:00 pm Kuorogaala 2025

Ravintola Hima & Sali

Sun, 09 Nov at 07:00 pm VOCES8 in Helsinki

Helsinki Music Centre

CONCERTS MUSIC
Christmas Market @Hobo Helsinki
Sat, 15 Nov at 12:00 pm Christmas Market @Hobo Helsinki

Kluuvikatu 4, 00100 Helsinki, Finland

CHRISTMAS CHRISTMAS-MARKETS-AND-FAIRS
Sun, 16 Nov at 07:00 pm Penny and Sparrow in Helsinki

On The Rocks

ENTERTAINMENT CONCERTS
Pikkujoulu stand up!
Thu, 20 Nov at 07:00 pm Pikkujoulu stand up!

Botta Events

Vox Harmony Group presents an atmospheric Christmas concert
Sat, 22 Nov at 07:00 pm Vox Harmony Group presents an atmospheric Christmas concert

Fredrikinkatu 20 B 9 , 00120 Helsinki, Finland

ENTERTAINMENT CONCERTS

What's Happening Next in Helsinki?

Discover Helsinki Events