Lounaispuiston laulajaiset
Advertisement
Jyväskylässä Kaikki laulaa -hanke käynnistetään juhlavasti Lounaispuiston laulajaiset -tapahtumapäivällä 17.9.2026 klo 17-19 Lounaispuistossa (Seminaarinkatu 34).
Aamupäivällä puiston valtaavat nuoret, kun Jyväskylän peruskoulujen 5.-7.-luokkalaiset saapuvat eri puolilta kaupunkia yhteiseen yhteislauluhetkeen osana koulupäiväänsä.
Kaikille suunnattu avoin yhteislaulutilaisuus klo 17-19.
Laulutirehtöörinä toimii Gradian laulunopettaja Meritta Pyykkönen ja house bandina Kruuvaus.
Illan aikana lauletaan niin klassikkoja kuin uusia suosikkeja, aina Liekinheittimestä kotiseutulauluun ja kaikkea siltä väliltä. Kaikki ovat tervetulleita laulamaan ja jokaisen ääni on tärkeä! Laulujen sanat löytyvät sähköisesti QR-koodin kautta.
Kaupungin monia kuoroja on myös haastettu mukaan yhteislaulutapahtumaan. Yhdessä laulamisen lisäksi tapahtuma tarjoaa myös mahdollisuuden tutustua Jyväskylän monipuoliseen kuorokenttään ja löytää itselleen vaikkapa uuden harrastuksen.
Vapaa pääsy!
Järjestelyistä vastaavat Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut, kasvun ja oppimisen palvelut yhteistyössä laulutoimikunnan kanssa. Laulutoimikunnassa mukana kaupungin lisäksi Gradian, Musiikin Metropolin kannatusyhdistyksen, Jyväskylän seurakunnan ja Sulasolin Keski-Suomen piirin edustajia.

Where is it happening?
Seminaarinkatu 34, FI-40100 Jyväskylä, Suomi, Seminaarinkatu 34, FI-40100 Jyväskylä, Suomi, Jyv, Finland
Event Location & Nearby Stays:
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Host or PublisherKulttuurikaupunki Jyväskylä