LISA NILSSON (SE)

Schedule

Tue, 24 Feb, 2026 at 07:00 pm

UTC+02:00

Location

Junakatu 9, 20100 Turku, Finland | Turku, LS

Advertisement
Rakastettu ruotsalainen laulaja Lisa Nilsson esiintyy 24.2.2026 Logomon Teatrossa!

Konsertit ovat osa hänen suurta Skandinavian-kiertuettaan, joka käynnistyy uuden, vuoden 2025 albumin myötä.
Kyseessä on Nilssonin ensimmäinen suuri kiertue sitten vuoden 2019 Kvinnan som är jag -esityksen, jota sekä yleisö että kriitikot ylistivät varauksetta.

Lisa kertoo tulevasta kiertueestaan näin: “Muusikko minussa on jo kauan sitten noussut artistin edelle. Nyt kiertueelle lähtee nainen ilman harhakuvitelmia. Tuntuu ihanalta päästä tekemään tätä jälleen uuden musiikin voimin yhdessä muusikoiden kanssa, joista pidän valtavasti. Uteblivna Vi -albumin luomisesta muodostui odottamaton, nautinnollinen rakkaustarina, ja odotan innolla, että saan esittää sen livenä yleisön edessä.”

Lisa Nilssonin uusi albumi Uteblivna Vi julkaistiin 21. maaliskuuta. Se on hänen ensimmäinen studioalbuminsa yli kymmeneen vuoteen, ja sen ovat tuottaneet Lisa Nilsson ja Johan Lindström. Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 3.12. klo 10 Lippu.fi:ssä.
Advertisement

Where is it happening?

Junakatu 9, 20100 Turku, Finland, Turku, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Teatro

Host or Publisher Teatro

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Turku

Ska vi laga lakrits ?  27.2.2026  Tehd\u00e4\u00e4nk\u00f6 lakritsaa ?
Fri, 27 Feb at 06:00 pm Ska vi laga lakrits ? 27.2.2026 Tehdäänkö lakritsaa ?

Köpmansgatan 4, 21600 Pargas, Finland

WORKSHOPS
Stepa in Turku
Fri, 27 Feb at 07:00 pm Stepa in Turku

M/s Viking Grace

CONCERTS MUSIC
Ares in Turku
Fri, 27 Feb at 07:30 pm Ares in Turku

Teatro

LIVE-MUSIC ART
Litku Klemetti duo \/ Dynamo
Fri, 27 Feb at 09:30 pm Litku Klemetti duo / Dynamo

Linnankatu 7, 20100 Turku, Finland

Martti Saarinen, 26.12. Turku, John Scott\u00b4s Aurakatu
Fri, 26 Dec at 10:00 pm Martti Saarinen, 26.12. Turku, John Scott´s Aurakatu

John Scott's Aurakatu

Hevisaurus \u2013 Maailmankiertueella | Turku
Sat, 27 Dec at 02:00 pm Hevisaurus – Maailmankiertueella | Turku

Turun konserttitalo

CONCERTS
Perhana X Narlana Nirvana, Turku
Fri, 02 Jan at 09:00 pm Perhana X Narlana Nirvana, Turku

Nirvana Turku

Gregorio Allegri: Miserere
Mon, 05 Jan at 07:00 pm Gregorio Allegri: Miserere

Turun tuomiokirkko

MUSIC ENTERTAINMENT
Kaarina-talon tammikuun n\u00e4yttelyn avajaiset sek\u00e4 konsertti: Ikuisuuden aallot
Wed, 07 Jan at 06:00 pm Kaarina-talon tammikuun näyttelyn avajaiset sekä konsertti: Ikuisuuden aallot

Lautakunnankatu 1, 20780 Kaarina, Finland

CONCERTS
Erkka Makkonen Band@Hannikaisen Olutravintola Turku
Fri, 09 Jan at 08:00 pm Erkka Makkonen Band@Hannikaisen Olutravintola Turku

Hannikaisen Olutravintola

MUSIC ENTERTAINMENT
Havukruunu + Vitriolic \/ Turku, Apollo
Fri, 09 Jan at 08:00 pm Havukruunu + Vitriolic / Turku, Apollo

Apollo Turku

Conquest of Paradise \u2013 Elokuvamusiikin konsertti
Fri, 09 Jan at 09:00 pm Conquest of Paradise – Elokuvamusiikin konsertti

Turun Tuomiokirkko

CONCERTS
Tehtaan Salakapakka: Musta valo, Pelko
Sat, 10 Jan at 08:00 pm Tehtaan Salakapakka: Musta valo, Pelko

Itäinen Rantakatu 64 B (Manilla), 20810 Turku, Finland

Vasas flora och fauna \/ Dynamo
Thu, 15 Jan at 08:00 pm Vasas flora och fauna / Dynamo

Linnankatu 7, 20100 Turku, Finland

CONCERTS
Turku. Hans Zimmer. URUT ja GONGIT \u23a2 Turku. Hans Zimmer. PIPE ORGAN with GONGS
Fri, 16 Jan at 07:00 pm Turku. Hans Zimmer. URUT ja GONGIT ⎢ Turku. Hans Zimmer. PIPE ORGAN with GONGS

St Michael's Church, Turku

CONCERTS ENTERTAINMENT
Malmst\u00e9nia mausteilla!
Sat, 17 Jan at 03:00 pm Malmsténia mausteilla!

Turun konserttitalo

Flame Jazz: Jussi Lampela Ensemble \u2013 Common Ground
Sat, 17 Jan at 07:00 pm Flame Jazz: Jussi Lampela Ensemble – Common Ground

Logomo

MUSIC ENTERTAINMENT
Rock & Roll Sensation - Viking Glory Turku
Thu, 22 Jan at 11:00 pm Rock & Roll Sensation - Viking Glory Turku

MS Viking Glory

What's Happening Next in Turku?

Discover Turku Events