LC Cowboys & Harlem Angels paluukiertue - Kuopio

Schedule

Fri, 28 Nov, 2025 at 05:00 pm

UTC+02:00

Location

Kuopio-Halli | Kuopio, IS

Advertisement
Leningrad Cowboys tekee paluun – uutena taustakuorona Harlem Angels!
Legendaarinen Leningrad Cowboys tekee paluu ja lähtee kiertämään Suomen kahdentoista vuoden hiljaiselon jälkeen. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on kuitenkin tehnyt muutoksia yhtyeen nimeen ja suurkonserttien kokoonpanoon siten, että yhtyeen uusi nimi on LC Cowboys ja taustakuorona Harlem Angels.
Leningrad Cowboys perustettiin 1987, ja se nousi suomalaiseen musiikkihistoriaan esiintymisillään Puna-armeijan kuoron kanssa 1990-luvun alussa. Kaikkiaan Leningrad Cowboys esiintyi ennen tauolle lähtemistään 2013 yli kuudessakymmenessä maassa lukuisin konsertein.
– Puna-armeijan kuoro on nyt saanut jäädä ja olemme siirtäneet katseemme idän sijasta länteen. Tuommekin kiertueellemme jotain aivan uutta, eli Harlem Angels -kuoron, kertoo LC Cowboysin keulahahmo Sakke Järvenpää.
Tis is tö komepäk -niminen paluukiertue alkaa Kuopio-hallista 28. marraskuuta ja päättyy Lahden Vesijärvi Halliin 11.12. Muut konserttipaikat ovat Helsingin jäähalli ja Lahden Vesijärvi Halli.
LC Cowboysin kokoonpanossa ovat mukana Sakke Järvenpään lisäksi muiden muassa Pauli Hauta-Aho, Okke Komulainen, Sami Järvinen, Aino Laakso, Hanna Moisala, Esa Niiva, Anna Sainila, Ville Tuomi, Timo Tolonen, Tume Uusitalo ja Varre Vartiainen.
– Helsingin Senaatintorin Leningrad Cowboys - Total Balalaika Show’sta tuli kuluneeksi vuonna 2023 kaikkiaan 30 vuotta. Olimme jo alustavasti sopineet suuresta 30-vuotiskonsertista venäläisen kuoron ja Loud`n Liven kanssa, mutta hyökkäys Ukrainaan katkaisi suunnitelmat, kertovat Järvenpää ja kiertueen promoottori Kalle Keskinen.
Kiertueen liput tulevat myyntiin torstaina 10. huhtikuuta.
Tis is tö komepäk -kiertue:
28.11. Kuopio-halli, Kuopio
5.12. Tampere-talo, Tampere
6.12. Jäähalli, Helsinki
11.12. Vesijärvi Halli, Lahti
Advertisement

Where is it happening?

Kuopio-Halli, Opistotie 4, FI-70200 Kuopio, Suomi, Kuopio, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Loud'n Live Promotions Oy

Host or Publisher Loud'n Live Promotions Oy

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Kuopio

Herralankulman Joulunavaus
Fri, 28 Nov at 02:00 pm Herralankulman Joulunavaus

Herralantie 1, FI-77600 Suonenjoki, Suomi

BEHM 28.11.2025 - PIAZZAN PIKKUJOULUT
Fri, 28 Nov at 08:30 pm BEHM 28.11.2025 - PIAZZAN PIKKUJOULUT

Sääskiniementie 560, 73310 Nilsiä, Finland

IKIN\u00c4 + Project Silence @ Ottopoika, Kuopio (28.11.2025)
Fri, 28 Nov at 09:00 pm IKINÄ + Project Silence @ Ottopoika, Kuopio (28.11.2025)

Ravintola Ottopoika

Kunkku Live: Movetron
Fri, 28 Nov at 10:00 pm Kunkku Live: Movetron

Tahkolaaksontie 6, 73310

Tuusniemen Joulukauden avaus
Sat, 29 Nov at 10:00 am Tuusniemen Joulukauden avaus

Keskitie 26, 71200 Tuusniemi, Finland

Rautalammin joulukauden avajaiset
Sat, 29 Nov at 11:00 am Rautalammin joulukauden avajaiset

Rautalammin museon puisto

Vauhti Kiihtyy! Pikkujoulut 2025 - Kuopio 29.11.2025
Sat, 29 Nov at 05:00 pm Vauhti Kiihtyy! Pikkujoulut 2025 - Kuopio 29.11.2025

Kuopio-Halli

PARTIES ENTERTAINMENT
Laulujen laineilla -konsertti
Sun, 26 Oct at 03:00 pm Laulujen laineilla -konsertti

Rautalammin kirjasto

CONCERTS
Ben Granfelt & Jarmo Nikku - Classic Guitar Rock
Thu, 30 Oct at 07:00 pm Ben Granfelt & Jarmo Nikku - Classic Guitar Rock

Maxim Kuopio

MUSIC ENTERTAINMENT
Aki Sirkesalo - Parempaa aikaa | Sawohouse underground, Kuopio
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Aki Sirkesalo - Parempaa aikaa | Sawohouse underground, Kuopio

sawohouse_underground

ART THEATRE
Ainutlaatuista historiallista musiikkia \u2013 Unique music from 1775
Sat, 01 Nov at 01:00 pm Ainutlaatuista historiallista musiikkia – Unique music from 1775

Museokatu 1, 70100 Kuopio, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus @Sawohouse Underground
Sat, 01 Nov at 08:00 pm Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus @Sawohouse Underground

sawohouse_underground

HOPHAUS LIVE: PEER G\u00dcNT
Sat, 01 Nov at 10:00 pm HOPHAUS LIVE: PEER GÜNT

Hophaus Tahko

Pohjoisen taivaan alla
Fri, 07 Nov at 07:00 pm Pohjoisen taivaan alla

Kuopion tuomiokirkko

CONCERTS
Stam1na - Skargelin Karkelot 2005-06
Fri, 07 Nov at 08:00 pm Stam1na - Skargelin Karkelot 2005-06

sawohouse_underground

Sara Siipola
Sat, 08 Nov at 06:00 pm Sara Siipola

Lintharjun Liikuntakeskus

CONCERTS ART
Bloodred Hourglass, Enemies Everywhere
Sat, 08 Nov at 08:00 pm Bloodred Hourglass, Enemies Everywhere

sawohouse_underground

Sat, 08 Nov at 08:00 pm Bloodred Hourglass in Kuopio

Sawohouse Underground

ENTERTAINMENT CONCERTS
Vesterinen Yhtyeineen \/ Kuopion Musiikkikeskus
Fri, 14 Nov at 07:00 pm Vesterinen Yhtyeineen / Kuopion Musiikkikeskus

Kuopion Musiikkikeskus

CONCERTS
KASEVA Kun Maailma El\u00e4\u00e4 -kiertue
Fri, 14 Nov at 08:00 pm KASEVA Kun Maailma Elää -kiertue

sawohouse_underground

POP

What's Happening Next in Kuopio?

Discover Kuopio Events