Kivikirkko Soi — Klassista suomalaisessa maisemassa
Advertisement
Serafiina Kämi (huilu) ja Mika Sihvonen (kitara) muodostavat herkkävireisen ja vivahteikkaan duon, jonka yhteinen musiikillinen matka on jatkunut jo useiden vuosien ajan. Yhteistyö sai alkunsa Sasky Ylä-Satakunnan musiikkiopistossa, jossa molemmat ovat työskennelleet opettajina yli kahden vuosikymmenen ajan. Vuosien aikana heidän yhteissoittonsa on hioutunut ilmaisuvoimaiseksi kokonaisuudeksi.
Duon ohjelmisto rakentuu isoksi osaksi klassisesta musiikista ja kansanlauluista, mutta se avautuu myös uusiin sävyihin ja sointimaailmoihin, tarjoten kuulijalle elämyksellisen ja tunnelmaltaan rikkaan konserttikokonaisuuden.
Kirkkokonsertissa kuullaan rakastettua klassista musiikkia, elokuvamusiikin helmiä sekä suomalaisia kansanlauluja Kämin ja Sihvosen omaleimaisina sovituksina ja tulkintoina.
• Vapaa pääsy
• Kolehti Messukylän seurakunnan musiikkityölle
• Tila ei ole esteetön: vanha pihakiveys ja korkeat kynnyksen hankaloittavat liikkumista.
• Kirkon pihapiirissä oleva Kivikirkon Kahvikioski on avoinna konsertti-iltana kello 16-20.

Where is it happening?
Messukylän vanha kirkko, Tampere, Finland
Event Location & Nearby Stays:
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Host or PublisherMessukylän seurakunta