Kivikirkko Soi – Häikäisevän kirkas
Advertisement
Häikäisevän kirkas -konsertissa Merja Nevankallio ja Sanni Rusama esittävät konserttikanteleille ja lauluäänille sovitettua tuttua ja uudempaa hengellistä musiikkia Messukylän vanhassa kirkossa. Konsertti on ensimmäinen Kivikirkko Soi 2026 -sarjan kolmesta konsertista.
Näkymätön on kahden valoisan muusikon duo, joka yhdistää musiikissaan konserttikanteleiden helmeilevää sointimaailmaa sekä kaksiäänistä stemmalaulua. Uudemman gospelmusiikin ja vanhemman virsiperinteen raikkaiden sovitusten sekä omien sävellysten kautta muusikot haluavat välittää valon ja toivon viestiä kanssakulkijoille.
Marja Nevankallio on kanteletaiteilija, soitonopettaja ja kamarimuusikko. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2006. Hänen työssään keskeisiä teemoja ovat kanteleelle sävelletyn uudemman taidemusiikin ja perinteen väliset liukuvat rajat, improvisaatio sekä oman musiikillisen ilmaisun etsiminen, erityisesti yhdessä muiden muusikoiden kanssa.
Tällä hetkellä Nevankallio konsertoi ja esiintyy sekä sooloartistina että erilaisissa kamarimusiikkikokoonpanoissa (mm. Duo Lux, Trio Valo ja Duo Ni) eri puolilla Suomea. Lisäksi hän toimii soitonopettajana kanteleen- ja pianonsoittajille pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla.
Muusikkona Nevankallio pyrkii ylittämään musiikillisia raja-aitoja ja tuomaan taidetta kaikkien ulottuville. Luonto, hiljaisuus ja ihmisten kohtaaminen ovat hänelle tärkeitä arvoja, jotka heijastuvat myös hänen musiikissaan. Näiden teemojen kautta tavoitellaan musiikin ydintä: yhteistä läsnäoloa ja kauneuden kokemista.
Sanni Rusama on kanteleensoittaja, jonka musiikkiharrastus alkoi jo varhain. Hän aloitti kanteleensoiton Sastamalan musiikkiopistossa 7-vuotiaana. Musiikkiopistovuosien aikana kertyi monipuolista kokemusta konserteista, kantelekilpailuista, tutkinnoista sekä erilaisista kamarimusiikkiprojekteista. Samalla muotoutui oma musiikillinen identiteetti.
Vuosina 2022–2025 Rusama opiskeli Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Helsingissä. Opinnot sisälsivät kanteletunteja, musiikinteoriaa, laulunopetusta sekä esiintymisvalmennusta. Tällä hetkellä hän viettää välivuotta Suomen Raamattuopiston musiikkilinjalla Kauniaisissa.
Rusaman tavoitteena on monipuolistaa musiikillista osaamistaan, kohdata uusia ihmisiä ja löytää musiikista sekä itsestään uusia ulottuvuuksia. Yhdessä tekeminen ja ihmisten kohtaaminen ovat hänelle merkityksellisiä, ja erityisen läheinen musiikin laji on hengellinen musiikki. Hän on myös säveltänyt hengellistä musiikkia.
• Vapaa pääsy
• Kolehti Messukylän seurakunnan musiikkityölle
• Konsertin kesto noin tunti
• Tila ei ole esteetön: vanha pihan kiveys ja korkeat kynnykset hankaloittavat liikkumista.
• Kivikirkon Kahvikioski on avoinna konsertti-iltoina kirkon pihapiirissä kello 16-20.
Kuva: Alli Järvinen

Where is it happening?
Kivikirkontie 2, FI-33700 Tampere, Suomi, Kivikirkontie 2, FI-33700 Tampere, Suomi, Tampere, Finland
Event Location & Nearby Stays:
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Host or PublisherMessukylän seurakunta