Kivesveto Go Go - Puoli yhdeksän uutiset // House of Rock Bar

Schedule

Fri, 03 Oct, 2025 at 09:00 pm

UTC+03:00

Location

Asemakatu 1, 45100 Kouvola, Finland | Kuusankoski, ES

Advertisement
Kivesveto Go Go on tehtaillut modernin päivän maakuntalauluja Pohjola-talon varjoista jo lähes viidentoista vuoden ajan, ja siinä samalla noussut yhdeksi suomipunkin suosituimmista nimistä.
Ja miksei olisi, sillä kyllähän bändin nerokkaat rallit, kuten "Tajuutsä jätkä?" ja "Äiti hei!" ovat genrensä ehdottomia klassikoita.
Loppuunmyydyillä julkaisuillaan ja energisillä keikoillaan mainetta niittäneen nelikon melodinen kaahaus rakentuu tarttuvien hoilotusten ja iskevien kitarariffien varaan.
PUOLI YHDEKSÄN UUTISET
Uuden albumin kesällä 2025 julkaissut Puoli yhdeksän uutiset hyppää liekehtivästä mäkihyppytornista suoraan avantoon ja havahtuu todellisuuteen, joka on yhtä absurdi kun nykyhetki ympärillämme. Tuore Toivon tuolla puolen -albumi vie yhtyeen ilmaisua debyyttialbuminsa energisestä kaahauksesta kohti vivahteikkaampaa skandinaavisen action rockin groovea, melodisia äänivalleja ja yllätyksellisiä sovituksia pysyen samalla uskollisena raivokkaan ilmaisun juurilleen.
Puoli yhdeksän uutiset on julkaisut kaksi studioalbumia Toivon tuolla puolen (2025) ja Puoli yhdeksän uutiset (2022), kaksi EP -julkaisua sekä splittiseiskan Törmäyskurssilla (2019)

https://open.spotify.com/artist/3DlF59hFCI7JKRpyGgcdX8?si=wDxTTCFkSlWTrwfoZsfceg
Liput:
Ennakkoon 15€
Ovelta 18€
Ovet klo 21.00
Showtime klo 22.00
K-18
Advertisement

Where is it happening?

Asemakatu 1, 45100 Kouvola, Finland, Asemakatu 2a, FI-45100 Kouvola, Suomi, Kuusankoski, Finland

Event Location & Nearby Stays:

House Of Rock

Host or Publisher House Of Rock

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Kuusankoski

KAG LOKARALLYT 4.10.25
Sat, 04 Oct at 10:00 am KAG LOKARALLYT 4.10.25

Mäkelänkankaantie 209, FI-49490 Hamina, Suomi

Mr. Catfish Jawbreaking Hits \ud83e\udd74\ud83e\udd4a @ Taverna, Eskolanm\u00e4ki
Sat, 04 Oct at 09:00 pm Mr. Catfish Jawbreaking Hits 🥴🥊 @ Taverna, Eskolanmäki

Taverna Eskolanmäki

Satan Takes A Holiday (SWE) - Luponero \/\/ House of Rock Bar
Sat, 04 Oct at 10:00 pm Satan Takes A Holiday (SWE) - Luponero // House of Rock Bar

Asemakatu 1, 45100 Kouvola, Finland

HOLIDAY ART
Sienis\u00e4pin\u00e4t Terveysmets\u00e4ss\u00e4
Sun, 05 Oct at 11:00 am Sienisäpinät Terveysmetsässä

Terveysmetsä, Kouvola

Senioreiden Suhinat
Tue, 07 Oct at 10:00 am Senioreiden Suhinat

Kouvolan kaupungintalo

Vapaaehtoismessut Haminassa 2025
Tue, 07 Oct at 04:30 pm Vapaaehtoismessut Haminassa 2025

Rautatienkatu 8, FI-49400 Hamina, Suomi

Marko Hietala \/\/ House of Rock Bar
Fri, 12 Sep at 09:00 pm Marko Hietala // House of Rock Bar

Asemakatu 1, 45100 Kouvola, Finland

Psychedelic Doomsday
Sat, 13 Sep at 06:00 pm Psychedelic Doomsday

Kulttuuritallit Ry

Pyh\u00e4t Nuket & Raivop\u00e4\u00e4t 2. 0 \/\/ House of Rock Bar
Sat, 13 Sep at 09:00 pm Pyhät Nuket & Raivopäät 2. 0 // House of Rock Bar

House Of Rock

Ruskan aikaan - Karita Mattila & Laura Mikkola
Thu, 18 Sep at 07:00 pm Ruskan aikaan - Karita Mattila & Laura Mikkola

Iitin kirkko

CONCERTS
Jos\u00e9n Pime\u00e4 Puoli \/\/ House of Rock Bar
Fri, 19 Sep at 09:00 pm Josén Pimeä Puoli // House of Rock Bar

Asemakatu 1, 45100 Kouvola, Finland

ENTERTAINMENT MUSIC
Tiisu soolokeikalla \ud83c\udf99
Fri, 19 Sep at 11:00 pm Tiisu soolokeikalla 🎙

Päätie 21, Inkeroinen

Ik\u00e4 on vain numero: Rakkaudella Jorma ja Helena
Sat, 20 Sep at 02:00 pm Ikä on vain numero: Rakkaudella Jorma ja Helena

Simelius-sali

MUSIC ENTERTAINMENT
Herra Ylpp\u00f6 \/\/ House of Rock Bar
Sat, 20 Sep at 09:00 pm Herra Ylppö // House of Rock Bar

Asemakatu 1, 45100 Kouvola, Finland

SmartDOG testi Hamina
Sun, 21 Sep at 09:00 am SmartDOG testi Hamina

Koiraurheilun ja liikkumisen iloa - Koirakkona Oy Mari Alajääski

MUSIC ENTERTAINMENT
Freud Marx Engels & Jung Revisited \/\/ House of Rock Bar
Fri, 26 Sep at 09:00 pm Freud Marx Engels & Jung Revisited // House of Rock Bar

Asemakatu 1, 45100 Kouvola, Finland

Rosie Wild + Nahkatakkimies & Partaj\u00e4tk\u00e4
Sat, 27 Sep at 09:00 pm Rosie Wild + Nahkatakkimies & Partajätkä

Taverna Eskolanmäki

H\u00e4m\u00e4r\u00e4 p\u00e4iv\u00e4\u00e4 Unplugged
Sat, 27 Sep at 11:00 pm Hämärä päivää Unplugged

Päätie 21, Inkeroinen

What's Happening Next in Kuusankoski?

Discover Kuusankoski Events