KAVI – Maurice Pialat: VAN GOGH

Name: KAVI – Maurice Pialat: VAN GOGH
Start: 2025-04-14T19:30:00+03:00
Location: Taiteen talo

Schedule

Mon, 14 Apr, 2025 at 07:30 pm

UTC+03:00

Location

Taiteen talo | Turku, LS

Maurice Pialat: Van Gogh, Ranska 1991 • Jacques Dutronc, Bernard Le Coq, Alexandra London • KAVI 35 mm • suom. tekstit • 158 min • S • Liput 8€ / 5€ • Lipunmyynti aukeaa tuntia ennen

Vincent van Gogh, neuroottisen ja nerokkaan, köyhän ja väärinymmärretyn taiteilijan arkkityyppi jaksaa ymmärrettävästi kiehtoa myös elokuvan taiteilijoita. Vincente Minnellin Hän rakasti elämää (1956) ja Robert Altmanin Vincent ja Theo (1990) ovat tarjonneet perustulkinnan, jossa van Goghin Taiteilija toteuttaa ennaltamäärättyä Kohtaloaan suuren tragedian virityksin ja melodraaman asetelmin.
Maurice Pialat’n lähestymistapa on toinen. Kun Minnelli ja jopa Altman korostavat Taiteilijan tuskaa ja hänen kasvavaa skitsofreenisyyttään, Pialat tyytyy arkeen ja inhimillisyyteen. Kun Minnelli ja Altman tekevät nimenomaan elämäkertaelokuvaa, jossa on eri vaiheensa ja väistämätön kehityksensä, Pialat keskittyy van Goghin elämän pariin viimeiseen kuukauteen Auvers-sur-Oisen kylässä kesällä 1890. Miltei yhtä paljon kuin van Gogh Pialat’n kuvauksen kohteena on miljöö kaikessa yksityiskohtaisuudessaan ja
pikkutarkassa lavastuksessaan sekä ympäröivät ihmiset: tohtori Gachet tyttärineen, Théo vaimoineen, majatalon perhe. Pialat’n linjana näyttää olevan eräänlainen arkirealismi kesältä 1890, dramaturgia jossa van Gogh on epäilemättä keskipisteenä mutta samalla oudosti sivussa, yhtenä monista häviäjistä. Pialat’n van Gogh elää elämäänsä tekemättä numeroa itsestään ja taiteestaan. Hänet on nähty lähinnä käsityöläisenä, joka kamppailee ammattinsa materiaalien kanssa ja kokee epäonnistuvansa; hänellä on edellytyksiä elämään, työhön ja rakkauteen, mutta kaikki mahdollisuudet jäävät toteutumatta.
Van Gogh on elokuva, joka ei jätä katsojaa rauhaan. On suuria ohjaajia, joiden elokuvat pelottavat: Dreyer, Mizoguchi, Bresson, tai pienemmässä määrin Godard. Ja toisia, aivan yhtä suuria, jotka eivät
leiki pelolla, esimerkiksi Renoir ja Pialat. Pelon sijasta Pialat leikkii tunnontuskilla. Häntä kiinnostaa panna katsoja todistamaan tarinoita, joiden liikkeelle paneva voima on katumus: tuska tuhlatusta nuoruudesta, hukkaan menneestä elämästä, tuhotusta rakkaudesta tai menetetystä uskosta. Myös Van Goghin yllä leijuu katumuksen tunne, jota Pialat vaivihkaa yrittää herättää myös meidän jokaisen mielen pohjalla. Ikään kuin mekin olisimme vastuussa van Goghin sosiaalisesta epäonnistumisesta,
elämäntuskasta, yksinäisyydestä ja siitä itsetuhon yrityksestä johon hän alistuu ja johon hänet alistetaan (masokismi ja julmuus – navat joiden välille Pialat’n koko tuotanto jännittyy). Ikään kuin katsoja myös olisi hieman samassa asemassa kuin tekopyhyyden ja typeryyden karikatyyriksi tehty Gachet, joka kernaasti puhuu Taiteesta ja suosii Taiteilijoita, mutta torjuu taiteilijan ihmisyyden aiheuttamat järkytykset omassa perhepiirissään ja tunne-elämässään.
Pialat’n elokuvissa on aina, etenkin tässä hänen mestariteoksessaan, tunne siitä että paha on tehty. Ja että vielä pahempaa on tulossa. Toisin sanoen jokainen Van Goghin kohtaus, jokainen kuvasarja
piirtää muistiin jo tehtyä pahaa, samalla ennustaen vielä pahempaa.

– Sakari Toiviaisen (Filmihullu 1/1995) ja Serge Toubianan (Cahiers du Cinéma, Novembre 1991) mukaan ST 10.2.1996

Järjestäjät: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti, Varsinais-Suomen elokuvakeskus, Kino Kilta
Lisätiedot (www): https://kavi.fi/elokuva-arkisto-myos-verkossa/aluesarjat/turku/