Kaseva

Schedule

Sat, 03 Oct, 2026 at 07:00 pm

UTC+03:00

Location

Kannusillankatu 4, 02770 Espoo, Finland | Espoo, ES

Advertisement
Kaseva on legendaarinen suomalainen pop rock -yhtye, joka tunnetaan herkästä musiikistaan ja stemmalaulustaan.
Yhtyeen lukuisat hitit (Mari, Vanha mies, Tyhjää, Striptease tanssija, Pena, Kun maailma elää jne.) ovat osa kansallista muistiamme alkaen jo vuodesta 1974 lähtien.
Kasevan ensimmäinen aktiivikausi käsitti vuodet 1974-86 ja 2000-luvun alussa yhtye kasattiin uudelleen esiintymään konserttisalehin ja klubeihin ympäri Suomen.
Uudella kymmenluvulla hetken hiljaiseloa viettänyt Kaseva palasi taas keikoille loppuvuodesta 2015. Nyttemmin yhtyeen alkuperäisen solistin Mikko Jokelan paikalle on liittynyt Mikon itsensä valtuuttamana Popedan alkuperäisen kitaristin Arwo Mikkosen poika Matti Mikkonen.
Kasevan klassikkobiisit elävät edelleen ja bändin arvokas herkkyys sekä karisma on vain kasvanut vuosien saatossa! Kuulijakunta ulottuu jo kolmanteen sukupolveen.
Kaseva on:
Matti Mikkonen, laulu ja kitara.
Jouko Järvinen, basso ja laulu.
Nils Jokela, rummut.
Tommi Kekoni, kitara ja laulu.
Keikka järjestetään seisovalla permannolla ja se on K18.
Illan aikataulu:
18 Cafe Bar Luola auki
19 Showtime
Advertisement

Where is it happening?

Kannusillankatu 4, 02770 Espoo, Finland, Kannusillankatu 4, FI-02770 Espoo, Suomi, Espoo, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Kannusali

Host or Publisher Kannusali

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Espoo

TeamGym European Championships 2026 - DAY TICKET 16.10.2026
Fri, 16 Oct at 12:00 am TeamGym European Championships 2026 - DAY TICKET 16.10.2026

ESPOO METRO AREENA

SPORTS
TeamGym European Championships 2026 - DAY TICKET 17.10.2026
Sat, 17 Oct at 12:00 am TeamGym European Championships 2026 - DAY TICKET 17.10.2026

ESPOO METRO AREENA

SPORTS
Viiden T\u00e4hden -kiertue | ESPOO, TAPIOLASALI \ud83c\udf1f
Wed, 21 Oct at 07:00 pm Viiden Tähden -kiertue | ESPOO, TAPIOLASALI 🌟

Tapiolasali

Hype Live - JVG, OLGA 24.10.2026
Sat, 24 Oct at 06:00 pm Hype Live - JVG, OLGA 24.10.2026

Hybridiarena Hype

Ompun Vappuetkot \ud83c\udf88
Thu, 30 Apr at 01:00 pm Ompun Vappuetkot 🎈

Piispansilta 11, 02230 Espoo, Finland

Sellon Kes\u00e4terassin avajaiset 30.4.\u20131.5.
Thu, 30 Apr at 02:00 pm Sellon Kesäterassin avajaiset 30.4.–1.5.

Leppävaarankatu 3-9, 02600 Espoo, Finland

MEETUPS MEET-AND-GREET
Vapputapahtuma
Thu, 30 Apr at 03:00 pm Vapputapahtuma

Kirkko: Veräjäkallionkatu 2, 02650 Espoo, Finland

PERFORMANCES ART
Antti Autio
Thu, 30 Apr at 07:00 pm Antti Autio

Soittoniekanaukio 1 A, 02600 Espoo, Finland

Hevisaurus \u2013 hevimpi Vappu
Fri, 01 May at 03:00 pm Hevisaurus – hevimpi Vappu

Lasten kulttuurikeskus Aurora

CONCERTS ART
Tabula Rasa 2.5.\/ Sellosali, Espoo
Sat, 02 May at 07:00 pm Tabula Rasa 2.5./ Sellosali, Espoo

Sellosali

Mass of Trust - Songs from Taiz\u00e9
Sun, 03 May at 05:00 pm Mass of Trust - Songs from Taizé

Tapiolan Kirkko

Musiikkikoulu Demon maksuton Soitinseikkailu
Mon, 04 May at 06:00 pm Musiikkikoulu Demon maksuton Soitinseikkailu

Leppävaarankatu 24, FI-02600 Espoo, Suomi

MUSIC ENTERTAINMENT
Senioreiden kev\u00e4ttanssit: Luvassa livemusiikkia!
Wed, 06 May at 03:00 pm Senioreiden kevättanssit: Luvassa livemusiikkia!

Espoonlahdenkatu 8, 02320 Espoo, Finland

Pekko K\u00e4ppi & K:H:H:L | Louhisali
Wed, 06 May at 07:00 pm Pekko Käppi & K:H:H:L | Louhisali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

Michael Monroe | Tapiolasali
Fri, 08 May at 07:00 pm Michael Monroe | Tapiolasali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

CONCERTS MUSIC
DJ Kridlokk + Pesso | Louhisali
Fri, 08 May at 07:00 pm DJ Kridlokk + Pesso | Louhisali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

Lasten capoeira ty\u00f6paja- children's capoeira workshop
Sat, 09 May at 02:00 pm Lasten capoeira työpaja- children's capoeira workshop

Ison Omenan kirjasto

WORKSHOPS KIDS
Timo Kahilainen: Just in time feat. Heikki Hela | Louhisali
Wed, 13 May at 07:00 pm Timo Kahilainen: Just in time feat. Heikki Hela | Louhisali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

What's Happening Next in Espoo?

Discover Espoo Events