Kaksonen & Gian Pub Markuksessa
Advertisement
Paikalliset metallihirmut Kaksonen ja Gian ovat taapertaneet kulkuaan jo parikymmentä vuotta. Lomittain limittynyttä taivalta on syytä juhlia tuntuvasti tutulla kotikentällä Pub Markuksen lauteilla!
Kissansilitysheviä soittava Kaksonen työstää parhaillaan kolmatta albumiaan pari vuotta sitten ilmestyneen Valo-olennon jatkoksi.💪 Studioinnin lomassa on kuitenkin mukava irtautua todellisen spesiaalikeikan pyörteisiin. Kaksosen kokoonpano löysi lopullisen muotonsa tasan 20 vuotta sitten, joten lienee sopiva aika leikata läpi niin mennyttä kuin tulevaakin.
Luvassa onkin todellinen erikoiskeikka, sillä setissä on mukana tuttujen livejyrien lisäksi biisejä, joita ei olla soitettu keikoilla vuosikausiin, erään yleisön toivebiisin ensimmäinen (ja mahdollisesti viimeinen) esitys livenä, fiittausta, sekä totta kai maistiaisia tulevalta albumilta! 👀👀👀
Viime vuonna omia kaksikymppisiään viettänyt Gian palaa Kaksosen yllyttämänä Pub Markukseen yli vuosikymmenen jälkeen. Yhtye mylvii verenhimoaan iltamien aluksi.
“On äärimmäisen typerää harrastaa tämmöstä kohkaamista vielä tällä iällä, mutta takavuosien keikat Kaksosen kanssa ovat syöpyneet mädäntyneeseen sisimpään niin lujasti, että riehutaan nyt vielä ainakin vähintään kerran tällä kombolla”, kuuluu yhtyeen kollektiivinen parkaisu.
Tiedossa on kolmevarttinen turpakeikka sisältäen uutta, vanhaa, varmastikin jostain varastettua ja aivan taatusti hapenpuutteesta sinisiä ruumiinosia.
2300 Gian www.facebook.com/gianmetal
0000 Kaksonen www.facebook.com/kaksonenband
Liput 5 euroa.

Where is it happening?
Pub Markus, Torikatu 6,Äänekoski, Jyv, Finland
Event Location & Nearby Stays:
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Host or PublisherKaksonen