Hype Live - XL5, Aikakone 31.12.2026
Advertisement
🫧31.12.2026 XL5, Aikakone
Yksi aikansa suosituimmista poikabändeistä, XL5, sai fanit syttymään ja keikkapaikat täyttymään. Nyt tää yhtye ottaa lavan haltuun Hype Areenalla ja päästään kuulemaan throwback biisejä livenä. XL5 tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuu muun muassa Kaunis Peto, Jäätä ja tulta ja Paljon kaunista sanomatta jää.
XL5:n perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Paluusta tekee historiallisen se, että mukana ovat ensimmäistä kertaa ikinä kaikki XL5:ssä vaikuttaneet jäsenet.
Aikakone on suomalainen popyhtye, joka oli 1990-luvulla yksi Suomen popmusiikin näkyvimpiä ilmiöitä. Yhtye on palkittu kaksi kertaa Emma-palkinnolla ✨
Aikakone julkaisi debyyttialbuminsa Tähtikaaren taa vuonna 1995. Se myi triplaplatinaa ja sisälsi läpimurtokappaleet ”Alla vaahterapuun”, ”Odota”, ”Taas saan lentää”, nimikkokappaleen ”Tähtikaaren taa” ja ”Matkustanut oon”, jotka kaikki saivat runsaasti radiosoittoaikaa.
Uuden Hybridiarena Hypen keikat ovat intiimejä elämyksiä, joissa jokainen ilta on omanlaisensa kokemus.
Lipunmyynti kaikkiin iltoihin alkaa 13.5. klo 9:00 Ticketmasterissa. Yli 10 lipun tilauksissa yritykset ja yhditykset voi olla yhteydessä [email protected].
www.tapiolafestivaali.fi/hypelive

Where is it happening?
Hybridiarena Hype, Vanha Jorvaksentie 3,Espoo, Finland
Event Location & Nearby Stays:
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Host or PublisherHype Live