Hype Live - Samuli Putro, Arppa, Jaakko Kulta 10.10.2026
Advertisement
Tapiola Festivaali tuottaa Espoon Hype Areenalle kymmenen huippuartistien konsertti-iltaa syksyllä! 💙
🫧10.10.2026 Samuli Putro, Arppa, Jaakko Kulta
Samuli Putro on yksi Suomen menestyneimmistä lauluntekijöistä, joka tuli alun perin tunnetuksi menestysyhtye Zen Cafén laulajana. Pian jo kaksikymmentä vuotta soolouraa luonut Putro on julkaissut kahdeksan sooloalbumia, kiertänyt Suomea lukuisilla kiertueilla sekä noteerattu niin vuoden miessolisti -Emmalla kuin arvostetulla Juha Vainio -palkinnolla.
Ennen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.
Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.
Emma-ehdokkuuksilla huomioitu Jaakko Kulta ammentaa kappaleisiinsa inspiraatiota vanhemmasta suomirockista. Artistin kitaravetoiset kappaleet nojaavat tarkkanäköiseen kerrontaan parikymppisen elämästä sekä tarttuviin, ajattomuutta huokuviin melodioihin. Nämä elementit näyttäytyvät myös artistin livessä, joka kuljettaa kuulijat itsevarmasti läpi koko tunneskaalan aina sydänsuruista hetken hurmokseen.
Jaakko Kullan läpimurto käynnistyi heti artistin ensimmäisellä singlejulkaisulla joulukuussa 2023. Suoraan Spotifyn 3. sijalle noussut Huone-single kasvoi vuodenvaihteen yhdeksi isoimmaksi hitiksi ja nosti Jaakko Kullan Ylex:n Läpimurtolistalle.
Uuden Hybridiarena Hypen keikat ovat intiimejä elämyksiä, joissa jokainen ilta on omanlaisensa kokemus.
Lipunmyynti kaikkiin iltoihin alkaa 13.5. klo 9:00 Ticketmasterissa. Yli 10 lipun tilauksissa yritykset ja yhditykset voi olla yhteydessä [email protected].
www.tapiolafestivaali.fi/hypelive

Where is it happening?
Hybridiarena Hype, Vanha Jorvaksentie 3,Espoo, Finland
Event Location & Nearby Stays:
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Host or PublisherHype Live

![SAILORFEST[2026]](https://cdn-ip.allevents.in/s/rs:fill:500:250/g:sm/sh:100/aHR0cHM6Ly9jZG4tYXouYWxsZXZlbnRzLmluL2V2ZW50czIvYmFubmVycy83YTVjNDU4ODNmMzM0ZTdkNDViYzQ5MTJlNTQ1ZDc2ZWQyZDVmZTQzNmEwNDVmZmUzMzQyZWI1YmIzMTFiZGI4LXJpbWctdzEwMjQtaDE1MzYtZGMxNjE2MTYtZ21pcj92PTE3ODAyNjU2MjU.avif)