HOPHAUS LIVE: ANTTI RAILIO - LUONTOFEST ILTABILEET

Schedule

Sat, 04 Oct, 2025 at 10:00 pm

UTC+03:00

Location

Hophaus Tahko | Kuopio, IS

Advertisement
Antti Railio
Crossover artisti -kuvaus istuu hyvin yli 20 vuotta musiikin parissa toimineeseen Antti Railioon. Vuonna 2004 parikymppisenä nuorukaisena hän teki Legacy Of Hate -ensilevytyksensä Celesty-nimisen metalliyhtyeen riveissä. Viisi vuotta myöhemmin oli aika suunnata täyspäiväiselle muusikon uralle ja Antti keskittyikin intensiivisesti itsensä kehittämiseen laulajana. Pitkän uran aikana on ehditty olla monessa mukana, keikkoja esiintymispaikoilla laidasta laitaan. Merkittävää on iskelmämusiikin suuntaan tehty pitkäaikainen työ.
Vuonna 2009 Antti osallistui Kuorosodan ensimmäiselle kaudelle (Timo Kotipellon luotsaamaan kuoroon). Ohjelmaan, jossa julkisuuden henkilöiden johtamat kuorot kilpailivat toisiaan vastaan. Antin esittämät soolo-osuudet jäivät heti yleisön mieleen. Muutamaa vuotta myöhemmin voitto The Voice Of Finland 2013 -kilpailussa oli omiaan lisäämään suosiota. Antti kilpaili tähtivalmentaja Paula Koivuniemen liidaamassa tiimissä ja Koivuniemi suitsutti vuolaasti Railion monipuolisuutta, taitoa ja tulkinnan herkkyyttä. Samaisena vuotena julkaistiin hittikappaleina yhä soivia lauluja kuten Ruostunut Ankkuri, sekä Halla ja etelätuuli.
Vuonna 2013 Antti liittyi supersuosittuun Raskasta Joulua -kollektiiviin ja oli heti mukana myös RJ:n nimikkolevyllä - yhteislaululla Tulkoon Joulu sekä soolovedolla Enkelikello.
Ensimmäinen oma pitkäsoitto Vieras maa julkaistiin 2014. Artistin neljäs studioalbumi "Haaveista hulluuteen" julkaistiin lokakuussa 2024 ja levyä juhlistettiin myös konserttisalikiertueella. Miehen musiikkimieltymykset ovat liukuneet sulavasti hevistä rokin kautta iskelmään. Antti on vakiinnuttanut asemansa lukuisten suomalaisten sydämissä sympaattisena sekä uskomattoman äänen ja äänialan omaavana koko kansan Anttina. Nallekarhumaiseksi kuvailtu Railio on sympaattinen, helposti lähestyttävä esiintyjä, jolla on suuri sydän.
Kappaleet eivät ole Antille vain lauluja. Ne ovat hienoja kokonaisuuksia. Vahvoja sydämii. Suuria unelmii.
Showtime 22.00
K-18 | Vapaa pääsy
Advertisement

Where is it happening?

Hophaus Tahko, Sääskiniementie 560, FI-73310 Kuopio, Suomi, Kuopio, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Hophaus Tahko

Host or Publisher Hophaus Tahko

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Kuopio

Sat, 04 Oct at 07:00 pm Ensiferum in Kuopio

Sawohouse Underground

CONCERTS MUSIC
Ensiferum, Assemble The Chariots
Sat, 04 Oct at 08:00 pm Ensiferum, Assemble The Chariots

sawohouse_underground

Ruskapunk vol 9
Sat, 04 Oct at 08:00 pm Ruskapunk vol 9

KAIVURI PUB

Vahinkolapsi + Blood Industry @ Ottopoika, Kuopio 4.10
Sat, 04 Oct at 09:30 pm Vahinkolapsi + Blood Industry @ Ottopoika, Kuopio 4.10

Savonkatu 18c, FI-70110 Kuopio, Suomi

TIIVISKURSSIT JOS\u00c9 MESA sunnuntaina 5.10.2025
Sun, 05 Oct at 01:00 pm TIIVISKURSSIT JOSÉ MESA sunnuntaina 5.10.2025

Vuorikatu 3, 70100 Kuopio, Finland

DANCE FESTIVALS
OPEN STAGE JAMIT | KAIVURI PUB
Sun, 05 Oct at 05:00 pm OPEN STAGE JAMIT | KAIVURI PUB

Kellokuja 6, 70460 Kuopio, Finland

Ty\u00f6nantajaklubi
Tue, 07 Oct at 05:00 pm Työnantajaklubi

Minna Canthin katu 44, FI-70100 Kuopio, Suomi

Kulissikurkistukset syksyll\u00e4 2025
Tue, 07 Oct at 05:00 pm Kulissikurkistukset syksyllä 2025

Kuopion kaupunginteatteri

ART
Admire the Grim + Stormbreaker @ Ottopoika, Kuopio
Fri, 12 Sep at 09:00 pm Admire the Grim + Stormbreaker @ Ottopoika, Kuopio

Ravintola Ottopoika

ART
ILMAVOIMIEN BIG BAND & PEPE WILLBERG SINGS NAT KING COLE
Sat, 13 Sep at 06:00 pm ILMAVOIMIEN BIG BAND & PEPE WILLBERG SINGS NAT KING COLE

Kuopionlahdenkatu 23, 70100 Kuopio, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Pepe sings Nat King Cole
Sat, 13 Sep at 06:00 pm Pepe sings Nat King Cole

Kuopion Musiikkikeskus

MUSIC ENTERTAINMENT
Kuoliofest Warm-up: Azatoth, Tramalizer, Halo of the Void
Thu, 18 Sep at 09:00 pm Kuoliofest Warm-up: Azatoth, Tramalizer, Halo of the Void

Ravintola Ottopoika

The Rasmus in Kuopio
Fri, 19 Sep at 07:00 pm The Rasmus in Kuopio

Sawohouse Underground

ART LIVE-MUSIC
LAULAVAT TIEDEKYSYMYKSET \u2013KONSERTTI
Sat, 20 Sep at 03:00 pm LAULAVAT TIEDEKYSYMYKSET –KONSERTTI

Kuopionlahdenkatu 23, 70100 Kuopio, Finland

CONCERTS MUSIC
Erja Lyytinen, Airi\u00b4s
Thu, 25 Sep at 06:00 pm Erja Lyytinen, Airi´s

Maxim Kuopio

Tervetuloa maailma!
Fri, 26 Sep at 07:00 pm Tervetuloa maailma!

Kuopion Musiikkikeskus

Marko Hietala
Fri, 26 Sep at 08:00 pm Marko Hietala

sawohouse_underground

ELASTINEN
Sat, 27 Sep at 08:00 pm ELASTINEN

sawohouse_underground

SL\u00c6R plays SLAYER | 27.09. Ottopoika, Kuopio
Sat, 27 Sep at 09:00 pm SLÆR plays SLAYER | 27.09. Ottopoika, Kuopio

Ravintola Ottopoika

What's Happening Next in Kuopio?

Discover Kuopio Events