Happoradio - Majakka-konserttisalikiertue

Schedule

Wed Sep 21 2022 at 07:00 pm to 09:00 pm

UTC+03:00

Location

Warner Music Live | Helsinki, ES

Advertisement
HAPPORADION MITTAVA KONSERTTISALIKIERTUE PERUTAAN, UUDET KONSERTTIPÄIVÄT SYKSYLLÄ 2022

Suomirockin vankka kulmakivi Happoradio juhlistaa 20-vuotista uraansa sekä uutta Majakka-albumiaan mittavan konserttisalikiertueen muodossa. Alkuvuoteen 2022 suunniteltu konserttisalikiertue perutaan ja kiertueen uudet päivämäärät sijoittuvat syksylle 2022. Jo ostetut liput käyvät sellaisinaan uusille konserttipäiville.

Happoradion suosio on vuodesta toiseen kasvanut tasaisesti. Vuonna 2001 perustettu yhtye on nauttinut jatkuvaa keikkasuosiota, ja yhtyeen uralle on mahtunut lukuisia kulta- ja platinalevyjä sekä listaykkösiä. Sen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Tavikset, Puhu äänellä jonka kuulen, Che Guevara, Pelastaja ja Tehdään jotain kaunista. Vankan fanikannan taakseen jo varhain saaneen Happoradion laulaja Aki Tykki hurmasi katsojat Nelosen suositussa Vain Elämää -ohjelmassa keväällä 2018.

Happoradio juhlii 20-vuotista taivalta myös uudella albumilla, jolta on julkaistu kultarajan ylittänyt Tehdään jotain kaunista sekä lisäksi Silta, Super Mario ja Jos et olis siinä.

Mikäli konserttisalikiertueen uudet päivämäärät eivät sovi jo aikaisemmin lipunostaneille, liput tulee palauttaa 15.2. mennessä virallisen lipunvälittäjän ohjeiden mukaisesti.

Happoradio - Majakka-konserttisalikiertue

Ke 21.9. Turku, Logomo
To 22.9. Espoo, Kulttuurikeskus*
Pe 23.9. Kokkola, Snellman-sali
La 24.9. Oulu, Madetojan sali
Su 25.9. Kajaani, Kaukametsän sali
Ke 28.9. Lohja, Laurentius-sali
To 29.9. Helsinki, Aleksanterin teatteri
Pe 30.9. Mikkeli, Mikaeli
La 1.10. Pori, Promenadisali
Su 2.10. Järvenpää, Järvenpää-talo
Ti 4.10. Tampere, Tampere-talo
Ke 5.10. Kuopio, Musiikkikeskus
To 6.10. Ylivieska, Akustiikka
Pe 7.10. Joensuu, Carelia-sali
La 8.10. Jyväskylä, Paviljonki

Konsertit klo 19
*Espoon konsertti klo 19:30

Paikkakuntakohtainen lipunmyynti:
www.warnermusiclive.fi/happoradio
Advertisement

Where is it happening?

Warner Music Live, ,Helsinki, Helsinki, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Jyv\u00e4skyl\u00e4n Paviljonki

Host or Publisher Jyväskylän Paviljonki

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Helsinki

Jub\u00ebl (SWE) \/ On The Rocks 20.9.2022
Tue Sep 20 2022 at 08:00 pm Jubël (SWE) / On The Rocks 20.9.2022

On the Rocks

MUSIC ENTERTAINMENT
Elena Gabrielle - Addickted in Helsinki
Tue Sep 20 2022 at 08:00 pm Elena Gabrielle - Addickted in Helsinki

Botta Events

MUSIC ENTERTAINMENT
Elena Gabrielle - Addickted in Helsinki
Tue Sep 20 2022 at 08:00 pm Elena Gabrielle - Addickted in Helsinki

Botta

ENTERTAINMENT MUSIC
TuskaLive: Amon Amarth & Machine Head + The Halo Effect, Helsingin J\u00e4\u00e4halli 21.9.2022
Wed Sep 21 2022 at 05:30 pm TuskaLive: Amon Amarth & Machine Head + The Halo Effect, Helsingin Jäähalli 21.9.2022

Helsingin Jäähalli

CONCERTS
Bo Kaspers Orkester \/ Kulttuuritalo, Helsinki 22.9.2022
Thu Sep 22 2022 at 07:00 pm Bo Kaspers Orkester / Kulttuuritalo, Helsinki 22.9.2022

Kulttuuritalo (Helsinki)

ART
Legends Weekend 2022
Fri Sep 23 2022 at 03:00 pm Legends Weekend 2022

Bolt Arena

SPORTS WORKSHOPS
Heikki Silvennoinen Band
Fri Sep 23 2022 at 07:00 pm Heikki Silvennoinen Band

G Livelab Helsinki

MUSIC ENTERTAINMENT
T\u00e4htisumua
Fri Sep 23 2022 at 07:00 pm Tähtisumua

Balderin sali

MUSIC ENTERTAINMENT
Monokromaattinen ilta
Fri Sep 23 2022 at 07:00 pm Monokromaattinen ilta

Forum Box

What's Happening Next in Helsinki?

Discover Helsinki Events