Funky Finns | Louhisali

Schedule

Wed Oct 22 2025 at 07:00 pm to 08:15 pm

UTC+03:00

Location

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland | Espoo, ES

Advertisement
Funky Finns yhdistelee musiikissaan soulia, funkkia, poppia, afroa ja jazzia. Olennaisena osana kappaleita ovat lukuisat laulusolistit, joiden stemmalaulu soi upeasti levyn kappaleissa sekä livenä. Mukana lavalla kuullaan myös rap-artisti Bentalitya.
Yhtye kutsuu musiikkiaan humaaniksi souliksi. Kappaleiden sanoituksissa käsitellään tärkeitä aiheita kuten rasismin vastaisuutta, tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, nuorten henkistä pahoinvointia ja yhteen hiileen puhaltamisen voimaa.
Funky Finns perustettiin vuonna 2019, kun Mikko Pettisen Happy People -yhtyeen ydinryhmä yhdisti voimansa muusikko Antti Kleemolan kanssa. Yhtyeen kappaleet ovat Pettisen ja Kleemolan käsialaa, ja sanoituksista vastaa yhtyeen riveistäkin tuttu laulaja, Jonnu Heikkilä.
Funky Finns on monelle tuttu pandemia-aikana julkaistuista näyttävistä videoista ja kappaleista. Ensimmäisen singlensä, United We Stand, yhtye julkaisi kesällä 2020 Suomen Punaisen Ristin rasismin vastaisessa hyväntekeväisyyskampanjassa.
Funky Finnsin debyyttialbumi United Souls (Eclipse Music) julkaistiin vuonna 2023.
Mikko Pettinen: laulu, Rhodes, trumpetti, sävellykset
Antti Kleemola: laulu, Hammond, syntetisaattorit, sävellykset
Onni Lonka: kitara, laulu, sävellys, sanoitus
Sampo Tiittanen: basso
Markku Heikkilä: rummut
William Suvanne: saksofonit, huilu
Kesto 70 min
Saliovet klo 18.30
Ikäraja: S/K18, salissa rajattu anniskelualue
Liput 19,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta), lippu.fi
Advertisement

Where is it happening?

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland, Kulttuuriaukio 2, FI-02100 Espoo, Suomi, Espoo, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
KulttuuriEspoo

Host or Publisher KulttuuriEspoo

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Espoo

Majataloilta la 25.10. Soukassa
Sat, 25 Oct at 04:00 pm Majataloilta la 25.10. Soukassa

Soukankuja 3

INTERNATIONAL CARE AND SUPPORT DAY  DINNER PARTY
Sat, 25 Oct at 05:00 pm INTERNATIONAL CARE AND SUPPORT DAY DINNER PARTY

Finland, Espoo

PARTIES ENTERTAINMENT
Kummajaiset
Sat, 25 Oct at 05:00 pm Kummajaiset

Lasten kulttuurikeskus Aurora

Diwali & Annakut Celebrations
Sat, 25 Oct at 05:00 pm Diwali & Annakut Celebrations

Kasavuoren Koulu

DIWALI FESTIVALS
Nelli Matula | Louhisali
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Nelli Matula | Louhisali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

Samuli Edelmann
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Samuli Edelmann

Uusi Paviljonki, Läntinen koulupolku 3, 02700 Kauniainen, Finland

Amma Suomessa 2025 - Amma in Finland 2025
Sun, 26 Oct at 11:00 am Amma Suomessa 2025 - Amma in Finland 2025

Espoo Metro Areena

NONPROFIT HEALTH-WELLNESS
Sun, 26 Oct at 11:00 am Gunners Classic Wood Cup , kauden päätös

ProGames Paintball

TRIPS-ADVENTURES
Nelli Matula | Louhisali
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Nelli Matula | Louhisali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

Laulu- ja soitinyhtye Verson 25-vuotisjuhlakonsertti
Sun, 26 Oct at 05:00 pm Laulu- ja soitinyhtye Verson 25-vuotisjuhlakonsertti

Masalan kirkko

CONCERTS
Moni\u00e4\u00e4nisyyden juurilla - musiikkia varhaiskeskiajalta barokkiin
Mon, 27 Oct at 07:00 pm Moniäänisyyden juurilla - musiikkia varhaiskeskiajalta barokkiin

Espoonlahden Kirkko

CONCERTS
HKK & FiBO: Ranska, Italia ja Portugali \u2013 Barokkia latinalaisesta Euroopasta
Mon, 27 Oct at 07:00 pm HKK & FiBO: Ranska, Italia ja Portugali – Barokkia latinalaisesta Euroopasta

Kirkkonummen Kirkko

MUSIC ENTERTAINMENT
Musiikkitalon kuoro | Musikhusets k\u00f6r
Mon, 27 Oct at 07:00 pm Musiikkitalon kuoro | Musikhusets kör

Kauniaisten kirkko, Grankulla kyrka

Pelle Miljoona 70 \u2013 Pelle Miljoona Band
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Pelle Miljoona 70 – Pelle Miljoona Band

Kannusillankatu 4, 02770 Espoo, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Kaseva | Tapiolasali
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Kaseva | Tapiolasali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

POP
Netta Skog: The Greatest Movies Of All Time
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Netta Skog: The Greatest Movies Of All Time

Sellosali

ENTERTAINMENT
 Aarne Alligaattori ja viidakkorumpu | Kannusali
Sat, 01 Nov at 02:00 pm Aarne Alligaattori ja viidakkorumpu | Kannusali

Kannusillankatu 4, 02770 Espoo, Finland

Valotalon Valokarnevaali
Sat, 01 Nov at 03:00 pm Valotalon Valokarnevaali

Matinkartanontie 13, 02230 Espoo, Finland

CONCERTS
Lari Basilio (BR) | Louhisali
Sat, 01 Nov at 07:00 pm Lari Basilio (BR) | Louhisali

Espoon kulttuurikeskus

MUSIC ENTERTAINMENT
Topi Saha & Ylva Haru: Kipin\u00f6it\u00e4 II | Louhisali
Thu, 06 Nov at 07:00 pm Topi Saha & Ylva Haru: Kipinöitä II | Louhisali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

What's Happening Next in Espoo?

Discover Espoo Events